HoNsU puolustuksellaan voittokantaan

13.10.2013 HoNsU Jyväskylä voitti sunnuntain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Tapiolan Hongan 53-62 (17-41). HoNsUn kivenkova puolustus, ankkurinaan Minna Sten ja hänen viisi torjuntaansa, teki Hongan heittopelin vaikeaksi.

Jyväskyläläiset ovat jo tunnettuja tiukasta puolustuksestaan, joka pakottaa vastustajat vaikeisiin heittoihin. Päävalmentaja Tuomas Ojan puolustuskonsepti piti jo ensimmäisellä neljänneksellä pintansa nuorta Honkaa vastaan, kun Minna Sten ja Titta-Riina Lepistö toimivat torjuntauhkina honkalaisten ajoille.

 

- Ensimmäisellä neljänneksellä saatiin toteutettua meidän juttuja ja saatiin johtoasema. Toisella puoliajalla olikin paljon vaihtelevampaa. Välillä pelattiin huonosti ja välillä taas ihan ok, HoNsUn päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi.

HoNsUn ensimmäisen puoliajan puolustuksen luoma ero oli lopulta tarpeeksi, vaikka Hongan luotsi Kimmo Kujansivu saikin puoliajalla nostettua tapiolalaisten hyökkäyspelaamisen uomiinsa.

 

Viimeisellä neljänneksellä Honka nosti myös puolustuksensa tasoa ja pääsi vielä vaarallisen lähelle voittajajoukkuetta, kunnes Titta-Riina Lepistö (10/9/4 torjuntaa) päätti hyppyheitollaan Hongan pisteputken.

 

Minna Sten (13/16/5 torjuntaa) oli omaa luokkaansa kummassakin päässä kenttää. Lepistön ja Stenin lisäksi Nikki Speed (10/9) kuuluu Jyväskylän onnistujiin.

 

Hongalta Shanel Harrison (17/15) ja Tuuli Menna (11/6) vastasivat parhaista tehoista.

 

Lisätietoja: Naisten Korisliiga
 
23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

Näytä lisää vastaavia