14.11.2006 Suomen miesten maajoukkueen aloitusviisikon vakiojäseneksi viime kesänä noussut Shawn Huff on ollut kovassa vedossa koripallon yliopistokauden alkumetreillä. 198-senttinen suomalainen on johdattanut opinahjonsa Valparaison kahteen voittoon. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.
Yliopistokoriksen (NCAA) korkeimmalla sarjatasolla I divisioonassa pelaa ennätykselliset 12 pelaajaa.
Valparaisoa edustaa Shawn Huffin lisäksi 20-vuotiaiden maajoukkueessa kesällä kunnostautunut Samuel Haanpää.
Kolmatta vuottaan ”Valpossa” opiskelevalta Huffilta odotetaan tällä kaudella kasvavaa panosta joukkueen hyökkäyspelissä, kun liuta viime kauden luottopelaajia valmistui keväällä. 22-vuotias Huff on vastannut huutoon näyttävästi.
Kauden avausottelussa Calumetia vastaan Huff pussitti 12 pistettä ja vapautti syötöillään kuudesti joukkuekaverin korintekoon. Kuusi syöttöä oli Huffin uusi henkilökohtainen ennätys. Lisäksi Huff avitti Valparaison 84-65-voittoon napsimalla neljä levypalloa ja riistämällä kahdesti.
Tiistain vastaisena yönä Huff ratkaisi Valparaisolle 75-67-vierasvoiton Indiana-Purduesta Fort Waynessa. Huff säkitti ottelun ratkaisuhetkillä kolmosen, joka vei Valparaison tavoittamattomaan 67-61-johtoon. Kaikkiaan takamiehen ja laiturin tonteilla viihtyvälle Huffille kirjattiin pelissä 21 pistettä, joista 14 toisella puoliajalla. Hän urakoi 35 minuuttia ja pisti pelitilanneheittonsa sisään hienosti 7/12.
Samuel Haanpää pääsi Indiana-Purdueta vastaan kentälle yhdeksäksi minuutiksi ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä, muttei saanut pistetiliään auki. Menneenä kesänä 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa Suomen joukkueen parhaana korintekijänä häärinyt (keskiarvo 17,3) Haanpää väläytti taitojaan Valparaison viimeisessä harjoituspelissä pussittamalla 15 pistettä. Huff kuritti kyseisessä ottelussa Trinity Christiania ns. tuplatuplalla (20/10).
Suomen 20-vuotiaiden maajoukkueessa viime kesänä esiintyneistä pelaajista yliopistoissa eri puolilla Yhdysvaltoja pelaavat Haanpään ohella Mikko Koivisto (UNC-Greensboro), Gerald Lee Jr (Old Dominion), Joonas Suotamo (Penn State) ja Jari Vanttaja (Baylor).
Väkevimmin kyseisestä nelikosta on kautensa aloittanut Koivisto, joka tulokas-statuksestaan huolimatta on pelannut UNC-Greensboron aloitusviisikossa joukkueen molemmissa otteluissa. Uransa ensimmäisessä ottelussa Koivisto heitti 32 minuutissa 12 pistettä ja vei kuusi levypalloa. UNCG kärsi Marshallille 80-82-jatkoaikatappion. Suotamon Penn Statea vastaan Koivisto heitti kolmosensa 3/5 kooten yhdeksän pistettä kolmen levyrinsä ohella. Suotamo ei pelannut. Kauden avausottelussa Morehead Statea vastaan (voitto 63-46) Suotamo sai peliaikaa kuusi minuuttia (tehot 1/1).
Gerald Lee Juniorilta ja Jari Vanttajalta on vielä kauden pistetilit avaamatta. Old Dominion on voittanut kolmesta pelistään kaksi. Ensimmäistä vuottaan opiskeleva Lee Jr. on pelannut yhteensä 36 minuuttia ja ottanut viisi pelitilanneheittoa. Vanttaja puolestaan käväisi kentällä viiden minuutin ajan voitokkaassa (90-65) kauden avauksessa Angelo Statea vastaan, mutta saldoksi jäi yksi levypallo.
Neljättä ja viimeistä vuottaan opiskelevat, miesten maajoukkueen harjoitusrinkiin kuuluvat, Esa Mäki-Tulokas ja Olli Ahvenniemi kuuluvat joukkueidensa vakiorotaatioon. Mäki-Tulokas kirjautti tehot 8/2 pelattuaan 17 minuuttia, kun hänen edustamansa Long Island avasi kauden 73-59-voitolla Binghamptonista. 206-senttinen Ahvenniemi oli puolestaan avauksessa, mutta Maine hävisi sekä Harvardille (20 min, 5/2/3 torjuntaa) ja Detroitille (32, 1/6/2 torjuntaa).
Mikko Niemi pelasi vartin (tehot 1/2/1 syöttö), kun hänen opinahjonsa Youngstown State voitti kauden avauksessa Central Michiganin 74-50. Michigan Statea (tappio 61-86) vastaan Niemi jäi tehomerkinnöittä (4 min). St. Francisin Sami Pekkola ei pelannut joukkueensa kahdessa ensimmäisessä pelissä, mutta kolmannessa heltisi 17 minuuttia. Pekkola kirjautti tehoikseen Syracusea vastaan 5/5. St. Francis on hävinnyt kaikki kolme peliään.
Santa Clarassa ensimmäistä kauttaan pelaava Cedric Latimer ja Saint Joseph’sissa pelaava Artur Surov aloittavat kautensa myöhemmin tällä viikolla. Santa Claran viimeisessä harjoituspelissä Latimer pelasi 11 minuuttia ja saalisti neljä pistettä. Cedric Latimerin sisko Erica Latimer pelaa niin ikään ensimmäistä kauttaan yliopistossa. Hänen opinahjonsa on maineikas UCLA, joka on kautta edeltävässä rankingissa peräti sijalla 23.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.
Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.