6.5.2015 Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt uudeksi päävalmentajakseen vuoden mittasella sopimuksella Ilkka Palviaisen, 35. Palviainen siirtyy Pyrintöön Namika Lahdesta, jonka päävalmentajana hän toimi viimeiset kolme kautta johdattaen joukkueensa kahtena edellisenä keväänä pudotuspeleihin.
Palviainen siirtyy Namika Lahden peräsimestä Tampereen Pyrinnön päävalmentajaksi. Kuva: OmaDesign.fi.
Korisliigan lisäksi Palviaisella on mittava kokemus nuorten maajoukkuevalmennuksesta.
Pyrinnön tuore päävalmentaja kommentoi sopimustaan seuran tiedotteessa seuraavasti:
- Olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä siitä, että Tampereen Pyrintö antoi minulle tämän mahdollisuuden olla Pyrinnön edustusjoukkueen päävalmentajana tulevalla kaudella. Seura on kehittänyt tekemisensä ammattimaisuutta jokaisella kaudella viime vuosina ja tätä kautta noussut yhdeksi niistä Suomen kärkiorganisaatioista, joissa valmentaja voi toimia.
- Nostan suuriksi syiksi, minkä takia haluan toimia Pyrinnössä kolme asiaa. Ensimmäiseksi; seuralla on erinomainen kasvatuspohja, visio ja ohjelma nuorten pelaajien eteenpäinviemiseksi, jonka parissa määrätietoisesti tehdään töitä päivittäin. Toiseksi; laadukas kotimainen pelaajarunko rakentumassa edustusjoukkueeseen, joilla on yhteistä historiaa ja myös voittamisen kulttuuria. Kolmanneksi; koen seuran ja seurajohdon kanssa jakavani paljon yhteisiä arvoja sekä ajatuksia kuinka Pyrinnössä laadukasta työtä tullaan jatkamaan ja kehittämään.
Ilkka Palviaisen luotsaamalla Pyrinnöllä on pelaajasopimukset tulevasta kaudesta Antero Lehdon, Topias Palmin, Petri Heinosen, Alex Vaenerbergin, Ville Pekkolan sekä Mikael Sandbergin kanssa.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Syyskesän EM-kisojen neljäs isäntämaa Puola on kutsunut jalkeille 19 miehen kokoisen leiritysryhmän, jonka ykkösnyrkin muodostavat San Antonio Spursin Jeremy Sochan, joukkueen pitkäaikainen kulmakivi Mateusz Ponitka ja 215-senttinen Aleksander Balcerowski. Susijengi isännöi Puolaa torstaina 21.8. Espoo Metro Areenalla EM-kenraaliharjoituksessaan.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.
Susijengin kumppani Hartwall Sport tuo kauppoihin koripallon EM-kisojen kunniaksi rajatun erän uutta urheilujuomaa. Hartwall Sport Persikka Limited Edition -juomalla halutaan tukea yhä useamman mahdollisuutta harrastaa, sillä jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5 senttiä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat pelataan Kisakallion Susi Training Centerissä 1.-6.7.2025. Otteluita voi saapua katsomaan paikan päälle ja ne ovat myös katsottavissa KorisTV:ltä.
Koripallokausi 2025-26 käynnistyy virallisesti 1.7.2025 ja samalla on käynnistynyt uuden kauden lisenssien myynti. Myös edustusoikeuksien siirtojen palvelu on jälleen avattu. Lisenssikauppa, rinnakkaisedustusoikeuden ostopalvelu sekä edustusoikeuden siirron palvelu ovat tarjolla sekä suomeksi että englanniksi.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.