Jäsenseurojen esitykset kevään liittokokoukselle tehtävä 28.2. mennessä

20.2.2019 13:27 Suomen Koripalloliiton uudistuvalle liittokokoukselle voivat esityksiä tehdä liittohallitus ja liiton jäsenseura. Seuran esitys liittokokouksessa käsiteltäväksi asiaksi on toimitettava kirjallisena seuraavasti: kevätkokouksessa käsiteltävät asiat helmikuun loppuun mennessä ja syyskokouksessa käsiteltävät asiat elokuun loppuun mennessä.

Koripalloliiton ylimääräinen liittokokous hyväksyi viime syksynä muutoksia liiton toimintasääntöihin, joiden tavoitteena on lisätä seurojen edustusta liiton päätöksenteossa, yksinkertaistaa ja lisätä läpinäkyvyyttä liiton päätöksenteossa. Liittovaltuuston ja liittokokouksen korvaa kaksi kertaa vuodessa kokoontuva seurojen kokous, uusi liittokokous. 

Ensimmäinen uusien toimintasääntöjen mukainen liittokokous järjestetään 27.4.2019 Dipolissa, Espoon Otaniemessä. Samassa paikassa järjestetään edellispäivänä seurojen puheenjohtajille ja toiminnanjohtajille tarkoitettu kokous. Varsinaiset kokouskutsut lähetetään sääntömääräisesti aikaisintaan 4 viikkoa ja viimeistään 2 viikkoa ennen kokousta. 

Seuroilla on mahdollisuus tehdä esityksiä liittokokoukselle 28.2.2019 mennessä. Esitykset voi toimittaa sähköpostitse osoitteella office@basket.fi tai postitse osoitteella Suomen Koripalloliitto ry, Urheilupuistontie 3, 02200 Espoo.

 
11.6.2019 12:16 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton aluesarjojen sarjailmoittautuminen 2019-20 alkanut

Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin sekä senioreiden SM-sarjoihin on alkanut. Ilmoita joukkue vasta sitten, kun joukkueen yhdyshenkilö on varmasti tiedossa koko kaudelle.

11.6.2019 10:09 Koripalloliitto tiedottaa

Juhlaturnauksen yhteydessä Arvokas iltapäivä -seminaari 17.8.

Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Suomen Koripallomuseon kanssa Arvokas iltapäivä -seminaarin lauantaina 17.8. Tapahtuman tuotto menee Koripallomuseon työhön sekä We deliver -rahastoon, jonka avulla tuetaan vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta.

10.6.2019 15:19 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kauden päätösgaalassa palkittiin ja muistettiin seuratyöntekijöitä

Saila Asumaniemi ja Pekka Levomäki saivat elämäntyöpalkinnot. Hannu Mäenpää palkittiin Vuoden koripallokasvattajana. Timo Virolaista muistettiin Heikki Tuomala -palkinnolla numero 30 ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä suomalaisen koripallon hyväksi.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

15.5.2019 20:29 Koripalloliitto tiedottaa

Tenho Ulmanen valittiin jatkamaan eteläisen alueen puheenjohtajana

Koripalloliiton eteläisen alueen aluekokous valitsi yksimielisesti Tenho Ulmasen jatkamaan eteläisen alueen aluehallituksen puheenjohtajana. Ulmanen on ollut eteläisen alueen puheenjohtaja jo vuodesta 2012 ja toiminut alueen hallituksen jäsenenä vuodesta 2009 alkaen.

14.5.2019 22:44 Keskinen alue

Kimmo Juvonen valittiin keskisen alueen puheenjohtaksi

Koripalloliiton keskisen alueen aluekokous valitsi yksimielisesti Kimmo Juvosen keskisen alueen aluehallituksen uudeksi puheenjohtaksi.

13.5.2019 22:53 Läntinen alue

Monika Sola valittiin läntisen alueen puheenjohtaksi

Koripalloliiton läntisen alueen aluekokous valitsi yksimielisesti Monika Solan läntisen alueen aluehallituksen uudeksi puheenjohtaksi.

27.4.2019 15:00 Koripalloliitto

Timo Elo on Koripalloliiton uusi puheenjohtaja

Espooseen lauantaina kokoontuneet Koripalloliiton jäsenseurat ovat valinneet yksimielisesti liiton uudeksi puheenjohtajaksi joensuulaisen Timo Elon, 56. Elo seuraa tehtävässä Antti Zittingiä, joka jättäytyy sivuun kesäkuun lopussa toimittuaan puheenjohtajana edelliset kuusi vuotta.

12.4.2019 16:29 Koripalloliitto

Avoin kutsu jäsenseuroille Koripalloliiton liittokokoukseen 27.4.

Suomen Koripalloliitto ry:n varsinainen liittokokous järjestetään lauantaina 27.4. klo 10 alkaen Dipolissa, Espoon Otaniemessä (Otakaari 24, Espoo). Valtakirjojen tarkastus alkaa samassa paikassa klo 9.30.

26.3.2019 14:34 Pääjuttu

HKVT 2019 -koulutukseen valittiin 18 valmentajaa

Suomen Koripalloliiton järjestämään huippukoripallovalmentajatutkintoon (HKVT) valitut valmentajat on julkaistu. Soveltavuuskokeiden jälkeen tutkintoa suorittamaan valittiin 18 valmentajaa. Kaikkiaan hakijoita oli yhteensä 36.

6.3.2019 15:36 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Äänekoskella

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Keskisen alueen kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Äänekoskella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

28.2.2019 17:04 Läntinen alue

Läntisen alueen mikrojen ja minien aluefinaalien pelipaikat selvillä

Mikrotyttöjen, mikropoikien, minityttöjen ja minipoikien aluefinaalit järjestetään keväällä 2019 keskitetysti Läntisellä alueella.

27.2.2019 19:22 Pääjuttu

HKVT 2019 -kurssille haku on käynnissä - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat. Soveltuvuuskokeeseen voi ilmoittautua 4.3. saakka.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

27.2.2019 16:11 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton organisaatioon muutoksia

Suomen Koripalloliiton henkilöstöorganisaatiossa tapahtuu toimenkuvamuutoksia miesten MM-karsintarupeaman päätyttyä. Lisäksi tiedottaja Suvi Hakkaraisen korvaa liiton organisaatiossa Henri Inki.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

18.2.2019 09:21 Seurauutinen

Seurauutisia #5: LIITU-tutkimus – lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittävän tuoreen LIITU-tutkimuksen mukaan 62 % 9–15-vuotiaista nuorista on mukana urheiluseuratoiminnassa, mutta vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti.

13.2.2019 15:14 Unified-koripallo

Unified-joukkueet Special Olympics -kesämaailmankisoihin Abu Dhabiin

Naisten ja miesten Unified-joukkueet suuntaavat maaliskuussa Abu Dhabissa järjestettäviin Special Olympics -kesämaailmankisoihin.

7.2.2019 14:14 Seurauutinen

Seurauutisia #3: Koripalloliiton lahjoittamat pallot keräsivät suuren suosion

Koripalloliiton varastoinventaariossa ylimääräiseksi todettuja palloja jaetaan seuroille yhteisvastuulliseen käyttöön. Seurajakelulistan kautta jaettu viesti sai välittömästi suuren suosion.

31.1.2019 09:42 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliiton aluekokoukset 2019

Suomen Koripalloliitolla on kevätliittokokouksen päättämä määrä alueita, joiden toimintaa ohjaa kunkin alueen aluekokous, johon on osallistumisoikeus kaikilla kyseisellä alueella toimivilla seuroilla. Alueet toimivat liiton alueellisina rekisteröimättöminä yhteistyöeliminä. 

Näytä lisää vastaavia