Karhu Basket voitti kolmannen finaalin kotiluolassaan – Kouvot puolustaa omaa kotitaikaansa perjantaina

22.5.2019 21:09 Karhu Basketin takakentän kaksikko Cameron Jones ja Bojan Sarcevic tykittivät yhteensä 47 pistettä. Voitto oli jo 19. peräkkäinen kotivoitto Kauhajoella.

Karhu Basketin Greg Mangano oli jälleen elementissään oranssin kotyleisön edessä. Kuva: Ville Vuorinen

Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket ei kotiparketillaan suostunut vieläkään taipumaan, kun Kouvolan Kouvot hävisi Korisliigan kolmannen loppuottelun koriluvuin 85–78 (45–37). Otteluvoitot ovat nyt 2–1 molempien voitettua omat kotiottelunsa.

Karhu Basketille kotietu on todellakin arvokas, sillä keskiviikkoinen voitto oli jo 19. peräkkäinen Kauhajoen liikuntahallilla.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

Maanantaina Karhu Basket hävisi ensimmäisen kerran kevään pudotuspeleissä. Kouvolassa joukkueen esitys oli tavallista kurittomampi, mutta keskiviikkona oranssipaitojen peli-ilme oli jälleen kohdallaan.  

– Emme muuttaneet sinänsä paljoakaan. Nostimme puolustusta vähän ylemmäksi, saimme sillä sekunteja pois Kouvojen hyökkäämisestä. Muutenkin pallolle laitoimme vähän enemmän painetta, jottei Kouvojen hyökkäysten käynnistäminen olisi niin helppoa, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso paljasti suunnitelmaansa.

– Haluan nostaa esiin myös meidän kapteenimme, Bojan Sarcevicin. Hänen hermokontrollinsa piti nyt. Bojan pelasi todella kovan ottelun, Laakso kehui 20 pistettä tehoillutta pelintekijäänsä.

Maanantaina Kouvolassa heikohkon ottelun pelannut Bojan Sarcevic palasi kotiparketilla tasolleen. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvot hallitsi avausjaksoa

Karhu Basket sai otteluun loistavan alun, kun kaksi ensimmäistä hyökkäystä tuotti heti kaksi onnistunutta kolmosta. Kouvot ei kuitenkaan kotijoukkueen salama-alusta häkeltynyt, vaan otti avausjakson haltuunsa tilanne tilanteelta. Sentterijärkäle Thomas Gipson III:n 11 pisteen turvin Kouvot pääsi toiselle jaksolle kuuden pisteen vierasjohdossa.

Toisella neljänneksellä osat vaihtuivat. Karhu Basket ärjyi helppoja koreja läheltä ja kaukaa. Greg Manganon erehtymätön kaukoheittopeli avitti kotijoukkueen rinnalle ja ohikin. Toinen jakso meni Karhu Basketin hyväksi 27–13 ja näin puoliaikatauko alkoi kahdeksan pisteen kotijohdossa.

Kolmannella jaksolla kotijoukkue vain kiristi tahtiaan. Samalla Kouvojen hyökkääminen jatkui huomattavan tahmeana. Karhu Basketin taituri Cameron Jones yltyi koviin heittoihin ja näin päätösneljännes alkoi 13 pisteen kotijohdosta. Kouvoille lisähuolta aiheutti Jeremy Morganin virhevaikeudet.

 

Viimeisellä jaksolla Kouvot rimpuili vielä 15 pisteen takaa iskuetäisyydellä aivan loppuhetkillä. Lopulta vierailijat eivät kuitenkaan enää pystyneet haastamaan Karhu Basketia ottelun voitosta.

– Ottelun alku oli meiltä jossain määrin liian hyvä hyökkäyksellisesti. Koko kauden olemme kuitenkin olleet ennen kaikkea puolustusjoukkue. Tuntui, että kun nyt tehtiin kovia kuppeja, niin homma lähti laukalle. Ajateltiin, että voitetaan matsi hyökkäämällä. Sitten pakissa tuli ihmeellisiä nukahduksia ja kommunikaatiokatkoksia, Kouvojen käskyttäjä Jyri Lehtonen kuvaili.

Lehtonen ei ollut tyytyväinen joukkueensa keskittymiseen. Pelaajiston huomio siirtyi välillä liiaksi oman pelaamisen ulkopuolelle.

– Siinä oli erilaisia tilanteita, joissa hermokontrolli petti. Se on ihan ok, että välillä kuohahtaa. Mutta jos se alkaa vaikuttaa omaan toteuttamiseen, niin se on aina huono homma. Meillä ei ole ollut tällaisia ongelmia sitten (Juho) Nenosen, Lehtonen naurahti viitaten kuumaan välieräsarjaan Salon Vilpasta vastaan.

Karhu Basketin Cameron Jones oli miltei pitelemätön. Kuva: Ville Vuorinen

Vain Järvi toi Karhu Basketille pisteitä vaihtopenkiltä

Karhu Basketin parhaat olivat läpi kamppailun Sarcevic (20/3/2s), Jones (27/7/3s) ja Mangano (17/5). Vaihtopenkiltä ainoastaan Okko Järvi (5/1) onnistui korinteossa.

– Kouvoilta oli otteluun tosi hyvä alku. Emme silti säikähtäneet, vaan luotimme omaan tekemiseemme, Järvi kertasi.

Kouvoilta Gipson (23/4) takoi alkuun tasaisesti todellisia voimakoreja. Toisella puoliajalla Gipson kuitenkin sortui turhaan puskemiseen ja sai muutaman hyökkääjänvirheen joukkuuensa kannalta pahaan paikkaan. Gipsonilla olikin tilastoissa seitsemän menetystä eikä yhtään syöttöä.

– Teimme mielestäni Gipsonin kanssa paljon parempaa työtä kuin tähän asti. Hänellä oli vain neljä levypalloa ja seitsemän menetystä, joten ei voi valittaa, Järvi hymyili.

Valmentaja Laakson mukaan joukkue muutti Gipsonin päällystakkia edellisistä otteluista.

– Chris McKnight teki siinä loistavaa duunia. Ehkä joku paikallinen painiseura haluaa kesän jälkeen hänet riveihinsä, Laakso uumoili.

Kouvojen Thomas Gipson III oli Kauhajoella ahtaalla. Kuva: Ville Vuorinen

Hirvonen jatkoi huimalla tasolla 

Gipsonin ohella Kouvojen pistetehtailusta vastasivat jälleen erinomaisesti esiintynyt pelintekijä Tuomas Hirvonen (21/6/3s) ja David Gonzalvez (15/2/5s). Vaihtopenkiltä sisäpelaaja Brian Asbury (11/7) taisteli esimerkillisesti.

– Hirvonen on pelannut pudotuspeleissä Susijengin tasolla, Lehtonen kiitteli takamiestään.

Lehtonen muistutti, ettei Kauhajoki ole missään tapauksessa helppo paikka pelata. 19. peräkkäistä kotivoittoa ei ole sattumaa.

– Jos mietitään, että missä pelataan, niin en ole ollenkaan huolissani. Kaksi ensimmäistä finaalia täällä, niin olemme kolme minuuttia ennen loppua pelanneet voitosta. Se on tietenkin hyvä merkki.

– Ja tänäänkin, jos siinä lopun kirivaiheessa edes toinen Gonzalvezin kolmosista olisi uponnut, niin mitä olisi vielä tapahtunut? Urheilussa on kivaa juuri tarinat ja jossittelu. Mutta ei tämä jossittelu aina hienolta tunnu, Lehtonen puhalsi.

Okko Järvi löysi muutamaan otteeseen väyliä Kouvojen korirenkaalle. Kuva: Ville Vuorinen

Toisessa finaalissa erinomaisesti energiaa penkiltä tuonut Severi Kaukiainen jäi tällä kertaa pisteittä.

– Oli hieno tunnelma, hieno pelata. Hyvä alku, mutta tuomarityöskentely sekoitti meidän pelaamisemme. Tarkoitan sitä, että keskityimme siihen välillä liikaa, Kaukiainen tarkensi.

– Lisäksi ottelussa oli meillä vähän liikaa missattuja helppoja korintekopaikkoja.

Taistelu Suomen mestaruudesta jatkuu perjantaina Kouvolan jäähallissa, Lumon Areenalla. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 18.15. Neljäs finaali näkyy sekä Ylen TV2:lta että Elisa Viihde Sportilta.

– Lähdetään hakemaan voittoa Kouvolasta, siinä se, Laakso ynnäsi.

Ottelutilasto

 
21.1.2020 09:17 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #2: heittäjän häiritsemistä huutamalla ja vääriä päätöksiä sattuu tuomareillekin

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

20.1.2020 10:59 Korisliiga

Korismaanantai: Kataja vierailee Uudessakaupungissa

Edellisestä ottelustaan voiton napannut liigajumbo Korihait saa vieraakseen Katajan Joensuusta ja yrittää nostaa itseään putoamisvaarasta.

17.1.2020 20:39 Korisliiga

Korihait katkaisi kymmenen ottelua kestäneen tappioputkensa

Kouvot taipui kotikentällään Korisliiga-jumbo Korihaille 86–88.

16.1.2020 16:21 Korisliiga

Tobin Carberry tekee paluun Vilppaan paitaan

Teemu Rannikon loukkaantumisesta toipuva Salon Vilpas saa takakentälleen tutun vahvistuksen, kun Tobin Carberry palaa Venäjältä takaisin Korisliigaan.

14.1.2020 12:30 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #1: askelrike ja epäurheilijamaisia virheitä

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

13.1.2020 20:37 Korisliiga

Kobrat ei päässyt yllättämään Etelä-Pohjanmaan derbyssä

Ennakkosuosikki Kauhajoki otti odotetun voiton Kobrien vieraana Lapualla. Illan ottelu päättyi 71–89.

13.1.2020 10:26 Korisliiga

Korismaanantai: Kobrat isännöi Kauhajokea Etelä-Pohjanmaan derbyssä

Elisa Viihteen Korismaanantai-lähetyksessä seurataan tänään, kuinka Kobrat haastaa Korisliigan kolmatta paikkaa pitävän Kauhajoen, ja nähdään videoterveiset Vilma Kesäseltä.

12.1.2020 21:08 Korisliiga

Lahti yllätti sarjakärki Seagullsin – altavastaajat ottivat roiman voiton

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään kaksi ottelua, joissa voittajiksi selvisivät Lahti Basketball ja BC Nokia.

6.1.2020 20:51 Korisliiga

Pyrintö katkaisi Uran kotivoittoputken jännitysnäytelmän päätteeksi

Tampereen Pyrintö vei pisteet Ura Basket eGame Starsin nenän edestä Kupittaalla 82–85 päättyneessä ottelussa.

6.1.2020 10:00 Korisliiga

Korismaanantai: Piristyneen Ura Basketin tähtäimessä Pyrinnön kaataminen

Elisa Viihteen vuosikymmenen ensimmäinen Korismaanantai-lähetys tulee tänään Kupittaan Palloiluhallista, jossa Ura Basket eGameStars isännöi Tampereen Pyrintöä.

5.1.2020 21:58 Korisliiga

Ennätystäydessä Salohallissa juhlittiin tiukan väännön päätteeksi kotivoittoa – Rannikko poistui kentältä loukattuaan polvensa

Salon Vilpas otti kotonaan ennätysyleisön edessä 93–82-voiton Kouvoja vastaan, vaikka tunnelmaa latisti Teemu Rannikon poistuminen kentältä loukkaantumisen takia. Illan toisessa ottelussa voittoa juhli Kauhajoen Karhu.

3.1.2020 21:52 Korisliiga

Seagulls vahvisti sarjajohtoaan – joulukuun pelaaja Elijah Stewart jatkoi näyttäviä otteita

Korisliigassa kuukauden pelaajan palkinnon juuri napannut Elijah Stewart oli tehokkaalla tuulella Helsinki Seagullsin kotivoitossa. Muita voittajia illan kierroksella olivat BC Nokia, KTP ja Pyrintö.

2.1.2020 08:44 Korisliiga

Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi Seagullsin Elijah Stewart

Joulukuun parhaaksi pelaajaksi valittiin helsinkiläisjoukkueen 196-senttinen Elijah Stewart, joka oli johdattamassa Helsinki Seagullsin kuuteen voittoon kuukauden aikana.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

30.12.2019 21:38 Korisliiga

Kataja jatkoi KTP:n vierastappioiden putkea

Kärkijoukkueet Vilpas ja Seagulls hakivat vierasvoitot vuoden 2019 päättymisen kunniaksi. Ura kellisti BC Nokian kotonaan.

30.12.2019 07:47 Korisliiga

Korismaanantai: Kataja saa vieraita Kotkasta vuosikymmenen viimeiseen koitokseen

KTP-Basket on hävinnyt edelliset kolme vierasotteluaan.

29.12.2019 19:12 Korisliiga

Jordan Capps siivitti Kobrat kauden toiseen vierasvoittoon – Pyrintö kukisti Karhu Basketin

Hallitsevan mestarin neljän ottelun voittoputki katkesi Tampereella.

28.12.2019 21:10 Korisliiga

Korisliiga palasi lyhyeltä joulutauolta täyden kierroksen voimin

Vilppaan Aatu Kivimäki ja Karhu Basketin Mikael Laihonen avittivat joukkueensa kotivoittoihin.

22.12.2019 20:18 Korisliiga

Lahti Basketball kaatoi toistamiseen Katajan

Sarjanousija otti kauden kolmannen voittonsa kotiparketillaan. Kaikkiaan lahtelaisjoukkueella on voittoja kasassa seitsemän.

21.12.2019 18:52 Korisliiga

Karhu Basket jatkoi joulun alla kotivoittojensa putkea

Turun NMKY:n kasvatti Eero Innamaa tehoili uudeksi ennätyksekseen 19 pistettä.

Näytä lisää vastaavia