Käsitys yhteiskuntavastuusta rohkaisi Susijengi-kapteeni Shawn Huffin kuntavaaliehdokkaksi

12.12.2020 12:12 Ranskan EM-kisoissa 2015 Susijengiä edustanut Ville Kaunisto (kok) käynnisti poliittisen uransa ryminällä kohoamalla Kouvolan kaupunginvaltuuston kautta eduskuntaan. Seuraavana susijengiläisenä politiikkaan on ehdolla Torpan Poikien kasvatti ja viisivuotinen susikapteeni Shawn Huff, 36, joka pyrkii Helsingin kaupunginvaltuustoon vihreiden listoilta.

Susikapteeni Shawn Huff hakee Helsingin kaupunginvaltuustoon keväällä 2021. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi

Huff kertoo olleensa kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta jo parikymppisenä. Varsinaisen oivalluksen politiikan suomista mahdollisuuksista hän sai heinäkuussa 2015, kun Susijengi kohosi Helsingin Kansalaistorin Meillä on unelma -mielenosoituksessa lavalle.

Pitkäaikainen susikapteeni Hanno Möttölä oli lyönyt tossut naulaan vuotta aiemmin, Espanjan vuoden 2014 MM-kisojen jälkeen. Kapteeninnauhan peri Huff, joka sai kapteenin tulikasteensa mikrofoni kädessä kymmenen tuhannen ihmisen edessä.

- Vaikka olen koko ikäni esiintynyt matseissa tuhansille ihmisille ja puhunut medialle suorissa tv-lähetyksissä, ihan pelkästä jännityksen määrästä lavalle astuessa huomasi, miten merkittävä hetki se oli mulle, Huff kertoo.

- Tuntui tärkeältä käyttää annettua ääntä mahdollisuuteen puhua isolle yleisölle tärkeiden asioiden puolesta. Olen palannut siihen hetkeen itsetutkiskelun merkeissä monta kertaa myöhemmin ja huomannut sen kasvattaneen mussa halua vaikuttaa asioihin. Se on iso syy siihen, miksi lähdin ehdolle kunnallispolitiikkaan.

”Itä-Helsingin pormestari”

Huff, jos joku, on kylmän sodan jälkeisen EU-Suomen edustaja.

Amerikkalaisen isän ja suomalaisen äidin poika asui lapsuutensa ja nuoruutensa 1980- ja 90-lukujen Itä-Helsingissä ja lähti 2000-luvun alun hiljalleen kansainvälistyvästä Nokia-Suomesta ensiksi neljäksi vuodeksi Valparaison yliopistoon Yhdysvaltoihin ja sieltä yhdeksitoista vuodeksi ammattilaiskoripalloilijaksi Kreikkaan, Italiaan, Ranskaan ja Saksaan. Seurajoukkuevuosiensa ohessa Huff on edustanut Suomea miesten maajoukkuetasolla kohta 17 vuotta.

Huff palasi pitkältä ulkomaankomennukselta perheineen Helsinkiin syksyllä 2019, jolloin hän solmi kolmivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa. Vaikka Huffin sopimuksen toinen vuosi on vasta käynnissä, hänen katseensa on jo osittain peliuran jälkeisessä ajassa.

- Kapteenin tehtävä on yhdenlainen edustusrooli, joka on osaltaan antanut mulle uskallusta käyttää ääntäni. Etenkin Suomeen paluun jälkeen mulla on voimistunut ajatus siitä, että mun pitäisi hyödyntää näkyvää asemaani, kansainvälistä kokemustani ja näkemyksiäni hyödykseni. 

Helsingin metroradan itäpäässä, Vuosaaressa, asuva Huff identifioituu Helsingin vaalikartalla ennen kaikkea pääkaupungin kansanvälisimmän ja samalla tulorajoiltaan jyrkimmän alueen, Itä-Helsingin, asioiden ajajaksi.

- Ihmisoikeusasiat ja niiden edistäminen on aina ollut mulle tärkeitä. Siihen liittyy olennaisesti se, että haluaisin madaltaa lasten ja nuorten kynnystä päästä mukaan urheiluseurojen toimintaan. Harrastaminen ei voi jäädä kulkuvälineistä tai rahasta kiinni, hän kertoo.

- Itä-Helsinki on puolestaan perinteisesti aliedustettu alue kaupunginvaltuustossa. Tilanne kaipaa kipeästi muutosta. Itä on tosi iso alue, jolla on tilaa kasvaa. Paikallisten kanssa jutellessani joka kerta yllätyn siitä, mitä kaikkea sellaista idässä on meneillään, mistä ei välttämättä kantakaupungissa edes tiedetä.

Kansainvälistä oppia paikalliselle tasolle

Huff kuuluu ikäpolveen, joka on varttunut 1900-luvun jälkipuoliskon ”sodanjälkeisessä Suomessa” ja nähnyt omakohtaisesti Suomen kehittyvän länsivallaksi länsivaltojen joukkoon. Tässä kehityskulussa aivan omanlaisensa asema on Helsingillä, joka on asemoitunut ketterästi osaksi Pohjois-Euroopan merkittävien kaupan ja talouden keskuksia.

Huff uskoo, että hänen koripallosta juurensa juontavat kokemuksensa kansainvälisiltä pelikentiltä ovat kartuttaneet hänessä ymmärrystä maailmasta ja sen kehityssuunnista.

- Ennen kaikkea oon koripalloilijana kuudessa maassa oppinut kansainvälisessä ympäristössä toimimista ja yhteistyön tärkeyttä; sitä, että erilaiset ihmiset ymmärtää toisiaan ja osaa työskennellä yhdessä. Pienenevässä maailmassa se on koko ajan tärkeämpää, Huff pohtii.

- Suomi on tosi hyvä maa elää ja olla. Viidentoista ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen oon ollut vain tosi hyvilläni siitä, miten hyvin asiat täällä on. Me suomalaiset ollaan tosi kriittisiä maatamme kohtaan, mutta kritiikissä on myös muutoksen siemen. Maailmaa on helpompi kehittää, jos ei tyydy vanhaan.

Ensi kevään kuntavaaleissa Huff näkee valtavasti mahdollisuuksia. Helsinki ja muu Suomi on tuolloin astumassa vähitellen koronaviruksen jälkeiseen aikaan. Taitekohdat ovat muutoksille otollista aikaa.

- Koronan taltuttaminen on kaikkien päätoive ja -prioriteetti juuri nyt. Sen jälkeen on käytävä viipymättä kiinni muun muassa niihin ongelmiin, joita korona on voimistanut. Nuoriso- ja sosiaalityö on tässä ainakin ihan avainasemassa.

Kuntavaalit järjestetään 18. huhtikuuta 2021.

 

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

21.2.2024 11:03 Susijengi

Sasu Salin: ”Haetaan jengin kanssa uutta, liikkuvampaa ilmettä”

Kohta jo vuosikymmenen ajan isoja minuutteja Espanjan ACB-liigassa kellottanut Sasu Salin on tällä kaudella joutunut totuttelemaan uuteen rooliin, kun minuutit Lenovo Teneriffan seurajoukkueen kanssa ovat jääneet odotettua vähemmälle. Susijengissä Sasu on kuitenkin jälleen paljon vartijana, kun joukkue hakee EM-karsinnoissa Tanskan ja Serbian päänahkaa.

20.2.2024 10:34 Susijengi

Elias Valtonen: ”Susijengin paidassa on aina ekstralatausta”

Euran Veivin kasvatille Elias Valtoselle, 24, kuuluu hyvää. Haastavan viime kauden jälkeen ”Euran Jordani” löysi rytminsä Okinawan MM-kisakesänä ja kuluvalla kaudella hän on paaluttanut paikkansa Espanjan liigan pudotuspelipaikkaa jahtaavan Manresan rotaatiossa. Susijengi-ikkunaan Valtonen palaa ilon kautta ja hakemaan onnistumisia.

19.2.2024 11:43 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Oon ottanut stepin ylöspäin pelaajana”

Historian valossa Susijengillä kulkee aina, kun sen pelinrakentajalla kulkee. Helmikuun EM-karsintaikkunaan lähdettäessä onkin hyvä merkki, että Ranskan liigan Le Portelin putoajan paikalta pudotuspeliviivalle johdattanut Edon Maxhuni, 25, on elämänsä vireessä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Näytä lisää vastaavia