Kataja pätkäisi Bisonsin voittoputken juhlaottelussaan

24.11.2012 Joensuun Katajalla oli lauantaina aihetta juhlaan, kun joukkue saavutti seurahistoriansa 400. pääsarjatason voiton katkaisemalla hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin voittoputken lukemin 101–94 (43–37). Voitoista pääsivät nauttimaan myös Uudenkaupungin Korihait, Tampereen Pyrintö sekä Kauhajoen Karhu.

Jonte Flowersin Kataja katkaisi Bisonsin kahdeksan ottelun voittoputken juhlapelissään.

Pyry Rainamaan Korihait ylsi kauden ensimmäiseen vierasvoittoonsa.

Korikobrat yritti parhaansa, mutta Antero Lehdon Pyrintö puolusti kotikenttäänsä mallikkaasti.

J'Nathan Bullockin Karhu selvisi Namika Lahden piinasta. Kuvat: Ville Vuorinen, Francois Perthuis, Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.

Viime kevään finalistien kohtaamisessa Kataja alkoi synnyttää eroa kolmannen jakson alussa nousemalla kymmenen pisteen johtoon. Bisons kiri viimeisellä minuutilla vielä viiden pisteen päähän, mutta voittoa ajatellen liian myöhään.

– Etukäteen huolestutti miten pärjäämme puolustuspäässä, mutta pärjäsimme ihan riittävästi, kun onnistuimme horjuttamaan Bisonsin ratkaisijoita. Voitto tuli noin 30 minuutin hyvällä puolustuksella, analysoi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.

Seitsemännen peräkkäisen voittonsa ottaneen Katajan yhdysvaltalaiskolmikko oli vireessä. Julian Terrell (32/10/2 blokkia), Jonte Flowers (23/4/7 syöttöä/3 riistoa) ja Johnell Smith (20/7/6 syöttöä/5 riistoa) pelasivat kaikki erinomaiset minuutit.

Bisonsilta lähimmäs tasoaan ylsivät Martin Zeno (23/3/6 syöttöä), vanhoihin kotikoreihinsa heittänyt Jeb Ivey (19/5/5 syöttöä) sekä levypallohirmu Ryan McDade (8/20/5 syöttöä).

Sunnuntaiaamuna Romaniaan EuroChallenge-otteluun lähtevä Kataja on nyt pelannut 18 pääsarjakautensa aikana 713 ottelua ja vienyt niistä 400 voittoa, runkosarja ja pudotuspelit yhteen laskien. Joensuulaiset ovat pelanneet ylimmällä sarjatasolla 1969–70, 1976–81 sekä vuodesta 2001 alkaen tähän päivään.

Korihait vihdoin vierasvoiton makuun

Uudenkaupungin Korihait pääsi viimein kuudennella yrittämällä vierasvoiton makuun haettuaan liigan peräpään kamppailussa pisteet Forssan Koripojilta tuloksella 63–77 (27–46).

Korihait karkasi toisella neljänneksellä jo 21 pisteen johtoon, eivätkä forssalaiset saaneet ruoriaan oikaistua kolmannellakaan jaksolla. Viimeisellä kymmenminuuttisella FoKoPo kiri vielä kuuden pisteen päähän, mutta Korihait hoiteli loppupelin.

– Johtoon päästyämme pystyimme pudottamaan pelin tempoa niin, että normaalipelissä noin 20 minuutin kunnossa olevat amerikkalaispelurimmekin pelasivat nyt enemmän. Heistä tosin Daniel Hortonin reisi on niin kipeä, ettei hänen pelaamisestaan tullut oikein mitään. Pelasimme fiksusti pienellä rotaatiolla, kehui Korihaiden päävalmentaja Jarmo Laitinen.

Hortonin reisivaivojen lisäksi Korihaiden iskukykyä verottivat polvivaivaisen Petri Heinosen ja olkapäätään potevan Mikael Herbertin poissaolot. Haiparven syömähampaina erottautuivat kasvattajaseuraansa vastaan pelannut Mikko Jalonen (21/4), Pyry Rainamaa (15/4) sekä Ramon Dyer (13/11/2 blokkia).


Vaisun FoKoPon parhaat olivat Andrais Thornton (16/11/2 blokkia) sekä Jahmar Thorpe (9/12).

Pyrintö kesytti Korikobrat

Vaikeaa marraskuuta pelaava Tampereen Pyrintö oli kotipelissään alussa vaikeuksissa uudistuneen Lapuan Korikobrien kanssa, mutta pisteet jäivät lopulta Tampereelle selkein 90–75 (43–36)-lukemin.

Ennakkoluulottomasti aloittaneet vieraat johtivat toisen neljänneksen alkupuolelle asti, jonka jälkeen Pyrintö otti hyvällä puolustuspelillään ohjat käsiinsä. Tamperelaisjohto kasvoi kolmannen jakson lopulla jo 27 pisteeseen, ennen kuin lapualaiset pääsivät kaunistelemaan lukemia lopussa.

– Ensimmäiset viisi minuuttia olivat surulliset joukkueen intensiteetin kannalta. Sitten ryhdistäydyttiin ja 25 minuuttia puolustettiin niin kuin halutaan, Pyrinnön päävalmentaja Ville Tuominen tiivisti.

Pyrinnöstä Kenneth Lowe (22/4) ja Antero Lehto (16/2/3 syöttöä) johtivat tykitystä hyökkäyspäässä. Kuudennen peräkkäisen tappion kärsineestä Korikobrista Dominique Coleman (18/3/6 syöttöä) ja ensimmäisen liigaottelunsa pelannut Trey Hampton (18/12/3 syöttöä) olivat tehokkaimmat.

Namika Lahti ahdisteli Karhua

Ilman voittoa koko marraskuun virunut Namika Lahti ahdisteli Kauhajoella Karhua, joka kuitenkin lopulta käänsi tv-kameroiden todistaessa pelin voitokseen 79–75 (34–34).

Väkevästi pelanneet lahtelaiset alkoivat tippua kyydistä kolmannella jaksolla, kun Karhu ryntäsi 47–48-tilanteesta 59–52-johtoon. Vaikka Namika tuli vielä viime sekunneilla kahden pisteen päähän, oli Karhun puolustus riittävän hyvää kahden kotitappion putken katkaisemiseksi.

– Meillä on ollut etenkin kotipeleissä ihmeellistä mailanpuristamista hyökkäyspäässä, mutta puolustuksessa onnistuttiin sen verran, että voitto irtosi, totesi Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.

Ilman flunssaista Ilkka Vuorta pelanneesta Karhusta J’Nathan Bullock (18/7), Tremaine Ford (13/11), Matias Ojala (11/5) ja erinomaista kautta pelaava Jussi Eskola (14/0) uurastivat tehokkaimmat minuutit.

Vieraista Emmanuel Holloway (20/1/3 syöttöä), Jordan Hasquet (20/8) sekä Cedric Latimer (16/4/3 syöttöä) pitivät lahtelaisten lippua korkealla.

(STT-Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

4.6.2023 09:39 Korisliiga

Syrjämäki ja Hollo jatkavat nousija-Bisonsissa

Miesten Divari A:n mestaruuden keväällä voittanut ja Korisliigaan vuoden tauon jälkeen palannut Bisons on solminut kaksi jatkosopimusta. Loimaalaisjoukkueen ensimmäiset pelaajakiinnitykset liigakauteen 2023-24 ovat sentteri Aapeli Syrjämäki ja oma kasvatti Eemeli Hollo.

2.6.2023 20:45 Pääjuttu

Severi Kaukiainen jatkaa Kauhajoella, Karhu Basketille sopimuksia

Päättyneellä kaudella niin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP) kuin vuoden kuudentena pelaajanakin palkittu Severi Kaukiainen, 25, on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen SM-hopeamitalisti Karhu Basketin kanssa. Karhu Basket julkisti samalla Joona Hakamaan ja Eero Innamaan jatkosopimukset sekä Eemi Luukkosen ja Oliver Kandénin saapumisen Kauhajoelle.

2.6.2023 10:39 Korisliiga

Lassi Nikkarinen jatkaa mestari-Seagullsissa, Gullsin valmennusjohtoon vahvistuksia

Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.

1.6.2023 12:32 Korisliiga

Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Severi Kaukiainen: ”Eiköhän tässä vaiheessa saa tuntea jo vähän ylpeyttä työstään”

Kauhajoki ei onnistunut lopulta mestaruutensa uusimisessa, mutta takamies Severi Kaukiainen näkee kaudessa monia onnistumisia. Hän itse sai palkintokaappiinsa yhtä aikaa tunnustuksen sekä vuoden pelaajana että vuoden kuudentena pelaajana.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

29.5.2023 15:07 Korisliiga

Ogun ja Tumba Vuoden tulokkaat, Selkee ja Kaminen Vuoden erotuomarit

Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.

19.5.2023 10:40 Korisliiga

Mestarivalmentaja Jussi Laakso: ”Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa - tämä vetää ihan sanattomaksi”

Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

17.5.2023 08:13 Korisliiga

Kiitollisuus, riemu, helpottuneisuus – Seagullsin sankareilla tunnetilojen roihu

Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.

16.5.2023 21:50 Korisliiga

Helsinki Seagulls nappasi seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-mestaruuden

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

13.5.2023 19:17 Korisliiga

Henri Kantonen nousi komeasti tilanteen tasalle – Kauhajoki pelasti nahkansa täpärästi

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.

12.5.2023 12:18 Korisliiga

Seagullsin Lassi Nikkarinen tunnetaan puolustustaidoistaan ja finaaleissa Kauhajokea vastaan taidoille on ollut käyttöä

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.

11.5.2023 20:34 Korisliiga

Okko Järvi ratkaisi jännitysnäytelmän – Seagulls 3–1-johtoon

Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.

10.5.2023 10:56 Korisliiga

Karhu Basketin Daniel Dolenc on nauttinut kovasta finaalisarjasta: ”Meidän on sallittu pelata kovaa”

Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.

8.5.2023 20:34 Korisliiga

Kauhajoki teki raivokkaan paluun ennätysyleisön edessä – Seagullsin sarjajohto kapeni 2–1:een

Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.

8.5.2023 12:15 Korisliiga

Antero Lehto palaa Pyrintöön

Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.

7.5.2023 15:12 Korisliiga

Antti Kanervolle meriitit ja tarinat ovat toissijaisia – ”Mestaruus on ainoa, mikä nyt kiinnostaa”

Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.

Näytä lisää vastaavia