Kataja pelaa historiansa ensimmäisen europelin ensi tiistaina

19.9.2012 Miesten hallitseva cup-mestari Joensuun Kataja kohtaa tiistaina 25. Syyskuuta kotikentällään turkkilaisen Aliaga Petkim Izmirin ottelussa, joka on ensimmäinen osa kaksiosaisessa karsinnassa EuroChallenge-kilpailun lohkovaiheeseen. Tuleva kohtaaminen on Joensuun Katajan kautta aikain ensimmäinen virallinen kansainvälinen koripallomittelö.

Antti Kanervo ja Joensuun Kataja saavat tiistain historiallisessa ottelussa turkkilaisvieraita.

Päävalmentaja Jukka Toijala uskoo Katajan voittomahdollisuuksien perustuvan aktiivisuuteen.

Kataja jatkaa EuroChallenge-karsintaa 2. lokakuuta Turkin Izmirissä. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Joukkueet pelaavat toisen kerran Turkin Izmirissä 2. lokakuuta. Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee, kumpi selviää varsinaisessa sarjassa samaan lohkoon venäläisen Krasnye Krylian, kyproslaisen Keravnoksen ja romanialaisen Asesoft Ploestin kanssa.

 

Aliaga Petkim on Katajaan verrattuna nuori seura, sillä se on perustettu 1993. Joukkue on pelannut Turkin 16 joukkueen pääsarjaa (TBL) vasta neljä täyttä kautta (2008–12). Viime kaudella Aliaga Petkim sijoittui runkosarjan seitsemänneksi, mikä toi joukkueelle ensimmäisen mahdollisuuden osallistua europeleihin.

 

Vaikka eurohuuma on molemmille seuroille uutta, ei ole epäselvää, kumpi lähtee ottelusarjaan suosikkina.

 

– Jos vain pysymme keskittyneinä, ei meillä tule olemaan vaikeuksia, Aliagan päävalmentaja Burak Biyiktay totesi viime heinäkuussa arvontatuloksen selvittyä.

 

Katajan päävalmentaja Jukka Toijala lähestyy karsintaa nöyrästi, mutta luottavaisena.

 

– Turkin sarja on yksi Euroopan kovimmista ja tasokkaimmista. Haaste on kova, mutta historia osoittaa, että yllätykset ovat eurocupeissa mahdollisia, Toijala miettii.

 

– Olemme selvästi pienikokoisempi joukkue, joten meidän on oltava aktiivisia. Mahdollisuutemme on liikkeessä. Pelaamme erilaista koripalloa kuin mihin he ovat tottuneet. Kyseessä on varmasti Katajan historian kovin vastustaja tähän mennessä.

 

Aliagalla epäonnea – mutta leveyttä rosterissa

 

Aliaga koki pahan takaiskun muutama viikko sitten, kun joukkueeseen hankittu europelikonkari, 198-senttinen laituri Preston Shumpert, loukkasi sormensa harjoitusottelussa. Myös kakkospelintekijä Ahmet Erdogan rikkoi kättään samaisessa ottelussa. Julkisuuteen annetun arvion mukaan Shumpert ja Erdogan ovat todennäköisesti sivussa Joensuussa pelattavassa ottelussa.

 

Aliagalla riittää loukkaantumisista huolimatta leveyttä kokoonpanossaan. Amerikkalaiset Marcus Arnold, Torin Francis ja Taquan Dean ovat pelanneet mittavan uran Euroopassa, joiden lisäksi serbitakamies Branislav Ratkovica, azerbaidzhanilais-turkkilainen laituri Orhan Haciyeva ja Turkin maajoukkuekonkari Ersin Görkemi ovat pelanneet pitkään koripalloa huipputasolle.

 

Katajan tiistain vieraalla on myös rutkasti kokoa kokoonpanossaan. Joukkueen kotimaista pelaajakaartia edustavat esimerkiksi Caglar Karabulut (207 cm), Burak Yüksel (205 cm) ja Eren Ocaktürk (204 cm).

 

Otteluun vapaa pääsy

 

Joensuun Katajan yhteistyökumppanit tarjoavat otteluun vapaan pääsyn. Päävalmentaja Jukka Toijala muistuttaa vielä tapahtuman ainutlaatuisuudesta.

 

– Nyt on tarjolla huippukorista sanan varsinaisessa merkityksessä! Toivottavasti joensuulainen urheiluväki tulee paikalle sankoin joukoin todistamaan historiallista ottelua.

 

FIBA:n EuroChallenge 2013-karsinnan ensimmäinen osa: Joensuun Kataja-Aliaga Petkim ti 25.9. klo 18:30 Joensuun Areenalla.

 

 

Lisätietoja: Katajan tiedote

Henkilöt

 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia