Kauha palaa FoKoPo-paitaan päättämään uransa

25.9.2008 Forssan Koripoikien kasvatti Pasi Kauha on solminut ottelukohtaisen sopimuksen Korisliigaan nousseen kasvattajaseuransa kanssa. Kauha pelaa sarja-avauksessa 3.10. uransa 500. runkosarjaottelun Suomen pääsarjassa. FoKoPo on kiinnittänyt myös uutta voimaa korin alle.

38-vuotiaalla Pasi Kauhalla on takanaan 19 kautta liigatasolla ja pelejä runkosarjassa 499, joissa 191-senttinen takamies on tehnyt yhteensä 6320 pistettä (keskiarvo 12,7). Kauha pelasi seitsemän ensimmäistä kauttaan Forssassa ennen siirtymistään kahdeksaksi vuodeksi Uuteenkaupunkiin Tampereen Pyrinnön ja Namika Lahden kautta.

Uransa 500. runkosarjaottelun Kauha pelaa Koriliigan avauskierroksella perjantaina 3.10, jolloin FoKoPo saa kotikentällään vastaansa ToPon.

Kauhan ja FoKoPon sopimus on ottelukohtainen. Alustavasti osapuolet ovat sopineet yhdestä pelistä, mutta edelleen Uudessakaupungissa asuva Pasi on luvannut olla joukkueen mukana tarvittaessa myös kauden aikana.

- Halusimme antaa Pasille mahdollisuuden vielä pelata liigassa ja samalla saavuttaa 500 ottelun rajapyykin, toteaa FoKoPon joukkueenjohtaja Tommi Pohjola, jonka ideasta asia lähti liikkeelle.

Myös Pasi on tyytyväinen mahdollisuuteen päättää hieno ura kasvattajaseurassaan.

- Keväällä jäi hieman hampaankoloon, kun ei tullut 500 ottelua täyteen, vaikkakin ovathan ne vain numeroita myöhemmin asiaa muistellessa. Olen kohtuullisen hyvässä kunnossa ja toivon voivani auttaa FoKoPoa perjantain pelissä, kertoi Kauha.

Pääsarjahistoria tuntee ennestään vain seitsemän pelaajaa, jotka ovat runkosarjassa ylittäneet 500 ottelun rajapyykin. Listan kärjessä on 20 pelikautensa aikana huimat 623 ottelua urakoinut Jarkko Tuomala.

Williams FoKoPon korin alle

Korinsa alle FoKoPo on hankkinut uuden miehen kotiin lähetetyn Alex Smithin tilalle. Uusi tulokas on 201-senttinen Latece Williams. 29-vuotias Williams on aiemmin urallaan pelannut ammattilaisena Hollannissa, Libanonissa, Liettuassa ja Saksassa.

Suomeen Williams siirtyy Hollannista, jossa hän edusti viime kaudella pääsarjajoukkue Weertiä. Keskiarvoikseen amerikkalainen tehtaili 9,6 pistettä ja kauhoi 7,2 levypalloa pelattuaan 23,9 minuuttia ottelua kohden. Kaudella 2005-06 Williams taiteili Liettuan liigassa Neptunas Klaipedan paidassa keskimäärin 11,1 pistettä ja 6,2 levypalloa.

Akateemiset opintonsa Williams suoritti Marshallin yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 2002.

Aiemmin FoKoPo on solminut pelaajasopimukset Ray Cunninghamin, Mikko Jalosen, Teemu Heiskasen, Vincent Hunterin, Tero Innon, Lauri Järvisen, Markus Moleniuksen, Jarno Nissisen, Joe Nurmion, Jarkko Suokkaan, Valtteri Suomisen, Arto Talvitien ja Tero Valkaman kanssa.

Joukkueen valmentajana jatkaa Timo Nieminen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
10.10.2018 21:07 Korisliiga

Pyrintö tulitti Ura Basketin nurin – KTP vei Kymenlaakson derbyn

Helsinki Seagulls aloitti kautensa vahvasti Korihaiden kustannuksella.

6.10.2018 11:13 Korisliiga

Korisliiga 2018-19 ennakko 1/3: Viime kauden finalistit ottavat varaslähdön kauteen – Ottelu sunnuntaina suorana Yle TV2:lla

Muutoksia kokenut Karhu Basket ja hyvin kasassa pysynyt Salon Vilpas hakevat jälleen paikkaa loppuotteluissa.

4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

Rene Rougeau vei Karhu Basketin Korisliigan finaaleihin

Kauhajoen Karhu Basket selvitti ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana tiensä Korisliigan finaaleihin, joukkueen kaadettua BC Nokian välierissä otteluvoitoin 4-1. Ratkaisevassa ottelussa Kauhajoen liikuntahallilla BC Nokia johti ottelua vielä päätösjakson puolivälin jälkeen, mutta Karhu Basket käänsi ottelun nimiinsä Rene Rougeaun viime hetken korilla numeroin 84-82 (34-42).

Karhu Basket venyi jatkoajan kautta 3-1 -johtoon

Kauhajoen Karhu Basket nousi voiton päähän Korisliigan finaaleista, joukkueen kairattua jatkoajan kautta tiensä voittoon perjantai-illan neljännessä välieräottelussa BC Nokiaa vastaan. Takamatkalta neljännelle jaksolle lähtenyt Karhu Basket voitti varsinaisen peliajan viimeisen neljänneksen yhdeksällä pisteellä ja venyi jatkoajan jälkeen 105-102 (42-46, 93-93) -vierasvoittoon.

Greg Gibsonin ja Kataja Basketin tiet eroavat

Joensuulaisjoukkuetta kaksi edelliskautta valmentanut amerikkalainen Greg Gibson suuntaa seuraavaksi ulkomaille.

Vilpas suorin 4-0 voitoin finaaleihin

Salon Vilpas suoritti tyylipuhtaan lakaisun, viikinkipurren selvittäessä tiensä Korisliigan finaaleihin 4-0 -voitoin ohi Helsinki Seagullsin. Torstai-illan ottelussa lokkipaidat hallitsivat tapahtumien kulkua avausjakson, mutta viimeiset kolme neljännestä menivät salolaismerkeissä, Vilppaan juostua lopulta 86-69 (33-29) -vierasvoittoon.

Tomi Kaminen KTP-Basketin päävalmentajaksi

Tomi Kaminen, 48, on KTP-Basketin uusi päävalmentaja. Seura kertoi 1+1 -vuotisesta sopimuksesta torstaina.

25.4.2018 22:22 Huippu- ja kilpaurheilu

Karhu Basket jatkoi kotivoittojen sarjaa

Karhu Basketin ja BC Nokian välinen välieräsarja jatkoi keskiviikkona tutulla kaavalla, joukkueiden ottaessa kolmannen kerran mittaa toisistaan. Kauhajoen liikuntahallin 1147-päinen kotiyleisö sai todistaa Karhu Basketin karatessa vierailijoilta päätösjaksolla, mesikämmenten venyessä lopulta kotivoittoon lukemin 78-72 (38-34). Karhu Basket johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.

Salon Vilpas voiton päähän finaalipaikasta

Salon Vilpas kaatoi tiistaina Helsinki Seagullsin jo kolmatta kertaa peräkkäin välieräsarjassa. Vilpas kaatoi helsinkiläisvieraat numeroin 79–71.

BC Nokia tasoitti välieräsarjan

Sunnuntai-illan välieräkamppailu pelattiin Nokian palloiluhallissa, jossa näätäpaitainen BC Nokia onnistui tasoittamaan välieräsarjan Kauhajoen Karhu Basketia vastaan. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen BC Nokia nousi kuskin paikalle kolmannella jaksolla, pysytellen loppuun asti kuskin paikalla matkalla 89-84 (38-37) -voittoon.

Vilpas venyi jatkoajan kautta 2-0 -johtoon

Salon Vilpas otti tuiki tärkeän vierasvoiton lauantai-iltana, joukkueen matkattua välieräsarjan toisessa ottelussa Helsinki Seagullsin vieraaksi Töölön Kisahalliin. Kisiksen parketilla tahtipuikkoa heilutti pitkään Seagulls, mutta jatkoajalle venynyt Vilpas otti kuskin paikan ylimääräisellä viisiminuuttisella ja karkasi 77-86 (35-35, 72-72) -vierasvoittoon.

Lapuan Kobrat liigakarsinnan voittoon – jatkaa Korisliigassa kaudella 2018/19

Lapuan Kobrat päihitti HBA-Märskyn suoraan kahdessa ottelussa kuluvan vuoden liigakarsinnoissa. Paikka ensi kauden Korisliigassa varmistui Kobrien perjantaisella 84–72-voitolla.

BC Nokia ja Karhu Basket vääntämään finaalipaikasta

Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyy perjantai-iltana, kun runkosarjan kolmanteen sijaan päättänyt BC Nokia matkustaa sarjataulukon toisen sijan valloittaneen Karhu Basketin vieraaksi. Molemmat joukkueet selvittivät tiensä puolivälierien läpi suoraan kolmessa ottelussa ja ottelusarjasta onkin ennakoitavissa äärimmäisen tasainen.

Karhu Basket säilytti kotiedun

Kauhajoen Karhu Basket otti komealla tavalla välieräsarjan avausvoiton BC Nokiaa vastaan perjantai-iltana Kauhajoen liikuntahallilla. Jokaisen jakson nimiinsä vieneet mesikämmenet karkasivat lopulta 92-78 (39-31) -voittoon, kauhajokisten pitäessä täten tiukasti kiinni sarjasijoituksen tuomasta kotiedusta.

Timo Heinonen kaikkien aikojen ykkönen pudotuspeliotteluissa

Helsinki Seagullsin ja Kouvolan Kouvojen välisen puolivälieräsarjan ratkaisuottelussa tehtiin viime sunnuntaina liigahistoriaa. Lokkipaitojen laituri ja puolustuspelaamisen kulmakivi Timo Heinonen siirtyi nimittäin kaikkien aikojen listalla ykköseksi pelatuissa pudotuspeliotteluissa.

Vilppaalle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Salon Vilpas otti ensimmäisenä välieräjoukkueena askeleen kohti finaalipaikkaa, joukkueen aloittaessa välieräsarjan Helsinki Seagullsia vastaan torstai-iltana Salohallissa. Päätösjakson alkupuolella vielä tasoissa ollut ottelu kääntyi lopulta Vilppaan aavistuksen leveämmän materiaalin ansiosta isännille lukemin 78 -71 (37-38).

Seagulls haastaa Vilppaan taistelussa finaalipaikasta

Korisliigan välierät polkaistaan käyntiin torstaina, kun Salon Vilppaan ja Helsinki Seagullsin välinen ottelusarja saa alkunsa Salohallin täpötäysien lehtereiden edessä. Runkosarjan ykkösjoukkue Vilpas eteni 3-1 -otteluvoitoin finaaliin, kuten myös lokkipaitainen runkosarjan nelonen.

Näytä lisää vastaavia