Kauhajoen Jeremiah Wood historiallinen tilastokärki

31.3.2010 Kauhajoen Karhun vahvistukseksi kesken kauden saapuneesta Jeremiah Woodista tuli koripallon pääsarjan ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut samanaikaisesti runkosarjan levypallo- ja syöttötilaston.

Jeremiah Wood on kautta aikain ensimmäinen pelaaja, joka runkosarjassa on voittanut sekä levypallo- että syöttötilaston.

Lahden Ricky Hickman (kuvassa) vei pistetilaston nimiinsä. Edellisen kerran pääsarjan korikuninkaaksi on kruunattu lahtelaispelaaja vuonna 1967, jolloin ykkönen oli Suomi-koriksen legenda TImo Lampén.

Tämän kohtalon kokivat vastustajat runkosarjassa lähes kaksi kertaa ottelua kohden, kun Olli Ahvenniemi esti torjunnoillaan korinteon. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

Härkämäinen Wood nosti tehoillaan Kauhajoen pelin uudelle tasolle. Alkukaudesta suurissa vaikeuksissa ollut Karhu varmisti lopulta – pitkälti joulukuussa saapuneen Woodin ansiosta – sarjapaikkansa hyvissä ajoin ennen tiistaista runkosarjan päätöskierrosta.

Parimetrinen Wood vei nimiinsä levypallotilaston keskiarvollaan 14,0. Syöttöjä hän jakeli keskimäärin 4,81, jolla heltisi myös ylivoimainen ykkössija. Koskaan aiemmin pelaaja ei ole Korisliigassa voittanut samanaikaisesti levypallo- ja syöttötilastoja.

Woodista tuli samalla ensimmäinen syöttötilaston voittanut sisäpelaaja sitten Greg Joynerin, joka syötteli itsensä ykköseksi kolmena kautena peräkkäin vuosina 1987-89.

Viime kaudella Wood edusti Joensuun Katajaa ja voitti sarjan korintekijätilaston.

Korikuningas Lahdesta ensi kertaa sitten vuoden 1967

Päättyneen runkosarjan pistetilastossa Jeremiah Wood kipusi viidennelle sijalle (19,8). Ykkössijan valtasi Namika Lahden Ricky Hickman, joka taiteili keskimäärin 23,9 pistettä ottelua kohden.

Pääsarjan korikuningas tuli edellisen kerran Lahdesta vuonna 1967, jolloin Suomi-koriksen legendoihin kuuluva Timo Lampén hetti 24,2 pistettä ottelua kohti ja oli sarjan ykkönen. Vuonna 1999 keskuudestamme poistunut Lampén voitti korikuninkuuden urallaan peräti viisi kertaa.

Runkosarjan riistotilaston ykköseksi jäi tammikuussa kautensa loukkaantumiseen päättänyt Lappeenrannan NMKY:n Matthew Gibson (3,14).

Sarjan tarkin kahden pisteen heittäjä edusti myös LrNMKY:tä. Adam Hallin sihti (64,0 %) oli nimittäin runkosarjan paras. Kolmen pisteen kaaren takaa tarkinta jälkeä teki Joensuun Katajan Jeb Ivey (46,6 %) ja vapaaheittoviivalta puolestaan Kouvojen Ajene Moye (87,0 %).

Suomalaistorjujille kaksoisvoitto

Suomalaisnimi saatiin Korisliigan paremmuustilaston ykköspaikalle heitontorjunnoissa, kun runkosarjan voittaneen Tampereen Pyrinnön Olli Ahvenniemi oli 1,86 ”blokillaan” sarjan kovin korinalusuhka. Suomalaisten kaksoisvoiton kyseisessä tilastossa sinetöi Espoon Hongan maajoukkuelaituri Tuukka Kotti (1,34).

Torjuntatilaston voitto meni toisena kautena peräkkäin Tampereelle, sillä viime vuonna ykkönen oli maajoukkuesentteri Antti Nikkilä keskiarvolla 1,98.

Suomalaisista korkeimmalle kipusi juuri päättyneen runkosarjan korintekijätilastossa Kotti, joka teki 16,8 pistettä ottelua kohden ollen paremmuustilaston 20:s. Levypallotilastossa paras suomalainen oli Kouvojen Ville Kaunisto, jonka keskiarvo 10,7 oikeutti tilaston nelossijalle.

Lisää runkosarjan päätöksestä

 
2.3.2021 20:13 Korisliiga

Vilpas taisteli, mutta Seagulls piti pintansa – Shawn Huff johti korintekoa

Salon Vilpas antoi kotikentällään kovan vastuksen Helsinki Seagullsille, mutta sarjakärki ei suostunut taipumaan.

1.3.2021 20:06 Korisliiga

Sisuuntunut KTP kynsi tiensä takaisin viivan päälle – Lahden heitot satoivat rautoihin

KTP-Basket haki pisteet Lahdesta ja pitää playoff-haaveensa yhä hengissä.

27.2.2021 18:35 Korisliiga

Seagulls, Pyrintö ja Kauhajoki porskuttavat karkuun – viimeisillä playoff-sijoilla tiukka sumppu

Korisliigan kolmen kärki Helsinki Seagulls, Tampereen Pyrintö ja Kauhajoki vahvistivat asemaansa illan voitoilla.

26.2.2021 10:16 Korisliiga

Pekka Saros viheltää lauantaina 1200. liigaottelunsa

Erotuomari Pekka Saros saavuttaa jälleen huiman rajapyykin, kun lauantaina hän viheltää erotuomariuransa 1200. pääsarjaottelun. Saros on viheltänyt miesten pääsarjassa yhtäjaksoisesti jo kaudesta 1987–88.

24.2.2021 19:55 Korisliiga

Pyrinnön Shawn Hopkins hassutti kasvattajaseuraansa Pirkanmaan derbyssä – Antero Lehdon 16 syöttöäkään eivät kamppailussa riittäneet

Miesten Korisliigassa voittoja hakivat Tampereen Pyrintö, Kauhajoki ja Lahti Basketball. Playoff-viivan ylä- ja alapuoliset joukkueet pysyivät ennallaan.

13.2.2021 19:32 Suomen Cup

Seagulls uusi cup-mestaruutensa Kisahallin heittorallissa

Helsinki Seagulls ja Tampereen Pyrintö kiskoivat vuoden 2021 Suomen cupin finaalissa kolmen pisteen heittoja kahteen pekkaan paitsi enemmän kuin yhdessäkään ottelussa aiemmin, myös erinomaisin tarkkuuksin. Lopussa Seagullsin kylmähermoisuus ratkaisi periksiantamattoman Pyrinnön rynnistyksessä ja cup-pokaali pysyi Helsingissä pistein 97–95 (51–46).

13.2.2021 17:11 Korisliiga

Kobrat jatkoi pirteitä otteitaan, Vilppaalle murskavoitto Korihaista

Edellisessä ottelussaan Lahti Basketballille kapsahtanut Lapuan Kobrat haki viidennen voittonsa kuuteen matsiin luutimalla loppuhetkillä BC Nokian tieltään pistein 105-96 (49–48). Samaan aikaan Salohallissa Vilpas vankisti asemiaan pudotuspelien kotietuasetelmissa höykyttämällä liigajumbo Korihaita 119–66 (55–28).

12.2.2021 20:08 Korisliiga

KTP vaikeuksien kautta voittoon Kymenlaakson derbyssä – pudotuspelit askeleen lähempänä

KTP-Basket isännöi Kouvoja ja otti hankalan kamppailun jälkeen tiukan 101–95-voiton.

12.2.2021 08:56 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu Seagullsin ja Pyrinnön finaaliotteluun – Yle TV2 televisioi ottelun suorana

Lauantaina 13. helmikuuta klo 17:15 Töölön Kisahallissa pelataan Suomen Cupin finaaliottelu, jossa kohtaavat Helsinki Seagulls ja Tampereen Pyrintö. Ottelun televisioi suorana lähetyksenä Yle TV2, selostajanaan Antti-Jussi Sipilä.

10.2.2021 21:00 Korisliiga

Uralle ja Korihaille kummallekin kauden toinen voitto – Kauhajoki kiilasi Pyrinnön ohi kakkoseksi

Miesten Korisliigassa Ura Basket ja Korihait ottivat molemmat vihdoin kauden toisen voittonsa. Kakkossijasta käy kiihkeä taisto, kun Kauhajoki ja Salon Vilpas vahvistivat omaa asemaansa.

9.2.2021 20:15 Korisliiga

Lahden pyörteet liikaa Kobrille – Seagulls vahvisti sarjajohtoaan

Miesten Korisliigassa illan otteluvoitot menivät Lahti Basketballille ja Helsinki Seagullsille.

8.2.2021 08:30 Korisliiga

Tammikuun Valopilkku Antto Nikkarinen: ”Olemme sijoitustamme parempi joukkue”

Lupaavaan nousukiitoon päässeen Kobrien pelinjohtaja Antto Nikkarinen valittiin miesten Korisliigassa tammikuun Valopilkuksi. Nikkarisen mukaan Kobrien sijoitus sarjataulukossa antaa virheellisen kuvan joukkueen potentiaalista.

6.2.2021 19:04 Korisliiga

Pyrinnöstä ei ollut pysäyttämään Seagullsia – Kauhajoki hengittää kärkikaksikon niskaan

Korisliigan kärkikolmikko tiivistyy, kun kauden loppusuora lähenee. Seagulls pitää visusti kiinni ykköspaikastaan, mutta Pyrinnön ja Kauhajoen välillä nousee jo jännitys.

5.2.2021 20:15 Korisliiga

Kobrat ryöväsi pisteet Mansikka-aholta – Grimes syttyi toisella puolikkaalla

Kouvojen ja Kobrien kohtaaminen miesten Korisliigassa päättyi isäntien 85–95-tappioon.

5.2.2021 13:39 Korisliiga

Rajapyykkeihin yltänyt Sami Toiviainen nauttii päivittäisestä valmentajan työstä ja jatkuvasta oppimisesta

Salon Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen tuuletti kahta merkkipaalua tammikuussa, kun hän saavutti 600 Korisliiga-ottelun sekä 300 runkosarjavoiton rajapyykit päävalmentajana - molemmat vasta historian neljäntenä valmentajana.

5.2.2021 10:25 Korisliiga

Korisliigan kärkiottelu Seagulls-Pyrintö lauantaina ilmaiskanavalla – Jim näyttää ottelun suorana

Korisliigan huippuottelu on nähtävissä vapaalla kanavalla tulevana lauantaina, kun sarjan kaksi parasta joukkuetta kohtaavat toisensa. Ennakkostudio käynnistyy klo 16.00 ja ottelu puoli tuntia myöhemmin.

3.2.2021 20:30 Korisliiga

Korisliigassa nähtiin kaksi jatkoeräjännäriä – Kaukiainen ja Kouvot juhlivat voittoa Nuutisen loistopelistä huolimatta

Voitonjuhlia miesten Korisliigassa viettivät tänään Kouvot, Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki.

2.2.2021 20:09 Korisliiga

Kobrien putki jatkuu – Vilpas kaadettiin varmoin ottein

Kobrat otti neljännen perättäisen voittonsa miesten Korisliigassa kaatamalla kotikentällään Salon Vilppaan 98–74.

2.2.2021 13:15 Korisliiga

Antto Nikkarisesta tammikuun Valopilkku

Lupaavaan nousukiitoon päässeen Kobrien pelinjohtaja Antto Nikkarinen valittiin miesten Korisliigassa tammikuun Valopilkuksi.

30.1.2021 18:48 Korisliiga

Seagulls runnoi tiensä taas Suomen cup -finaaliin – Korisliigassa Kobrille kolmas voitto putkeen

Eilisen tavoin miesten Suomen cup -välierissä tasoero näkyi enemmän kuin Korisliigan puolella. Voittajina Helsinki Seagulls ja Kobrat.

Näytä lisää vastaavia