Koponen naulasi 22 pistettä

6.1.2011 Petteri Koponen oli loppiaisena heittovireessä ja naulasi kauden toiseksi korkeimman pistemääränsä, 22, kun Virtus Bologna hävisi Italian Serie A:n vierasottelunsa Angelico Biellalle lukemin 75-80 (36-34).

Petteri Koposen heittovire jatkuu: Biellaa vastaan syntyi 22 pistettä.

Teemu Rannikon odotetaan palaavan parketeille lähiaikoina. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

Koponen kylvi ottelun alussa kauhua Biellan riveissä kolmen pisteen heitollaan Virtuksen siirtyessä varhaiseen kymmenen pisteen johtoon. Ottelun edetessä Biellan takamiehet saivat Koposen kaukoheiton kuriin, jolloin suomalaistähti pääsi ajamaan korille ja kalastamaan vastustajalle virheitä liukuhihnalta.

Biella toipui Virtuksen 4-14-shokkialusta, mutta ottelu eteni Virtuksen hienoisessa johdossa päätösjakson puoliväliin asti. Virtus sinnitteli kolme minuuttia ennen loppua kolmen pisteen päässä lukemissa 70-67, jolloin Biellan Marc Salyersin kolmonen ja A.J. Slaughterin vapaaheitot antoivat Biellalle mukavan etulyöntiaseman. Virtus kiri juuri ennen päätösvihellystä Giuseppe Poetan kolmosella uudelleen kolmen pisteen päähän, 78-75, mutta ei päässyt lähemmäksi.

Virtuksen avausviisikon pelintekijänä uurastanut Koponen nakutti 22 pistettään (kakkoset 2/3, kolmoset 3/6, vapaaheitot 9/10) 31 peliminuutissa. Pisteidensä lisäksi Koponen riisti pallon kolmasti, menetti pallon kahdesti sekä rikkoi vastustajaa kolmasti.

Koposen lisäksi Virtuksen kantaviin voimiin kuuluivat Kennedy Winston (15/5/4 syöttöä) ja Giuseppe Poeta (13/1). Biellan kärjen muodostivat A.J. Slaughter (18/2), Goran Suton (13/11) ja Edgar Sosa (11/2/4 syöttöä).

Virtus Bologna on voittanut kuusi ja hävinnyt seitsemän ottelua.

Rannikko sivussa, Vareselle tappio

Lievää polvivammaa poteva Teemu Rannikko seurasi loppiaisena kentän laidalta, kuinka Cimberio Varese hävisi kotiottelunsa Sassarille 84-91 (43-46).

Tasainen ottelu kääntyi leveällä materiaalilla pelanneelle Sassarille päätösjaksolla, kun vierasjoukkue repäisi johtonsa kahdesta pisteensä hetkessä kymmeneen pisteeseen. Sassari johti vajaat kolme minuuttia ennen ottelun loppua lukemissa 72-83, mutta Phil Goss kiri perättäisillä kolmosillaan Varesen vielä kolmen pisteen päähän, 80-83. Päätösminuutilla Sassari karkasi kuitenkin uudelleen vapaaheittoviivalta.

Sassarin pelaajistosta nousi kolme ylitse muiden: Dimitrios Tsaldaris (23/1), Travis Diener (20/6/4 syöttöä) ja James White (19/12/4 syöttöä/3 riistoa). Varesen tehokkain oli Phil Goss (19/2/8 syöttöä/5 riistoa).

Tappio oli Vareselle viides perättäinen. Joukkue on voittanut kuusi ja hävinnyt seitsemän ottelua ja jakaa Serie A:n kuudennen sijan Cremonan, Avellinon, Lottomatica Roman, Montegranaron, Trevison ja Petteri Koposen Virtus Bolognan kanssa. Rannikon odotetaan palaavan kentille lähiaikoina.

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia