Koposen Bologna-debyytti Honkaa vastaan Espoossa

8.9.2008 Kaksi viimeistä mestaruutta voittanut Honka kohtaa Petteri Koposen edustaman maineikkaan italialaisjoukkueen Virtus Bolognan 23. syyskuuta LänsiAuto Areenalla pelattavassa Espoon kaupungin 550-vuotisjuhlaottelussa. Kyseessä on samalla Koposen debyyttiottelu Bolognan riveissä.

Hongasta Koposen riveihinsä neljän vuoden mittaisella sopimuksella hankkinut, Italian Serie A:n mestaruutta ja menestystä eurokentiltä alkavalla kaudella hakeva Virtus Bologna lukeutuu saapasmaan suurseuroihin. 

- Kävin viime viikolla uuden seurani järjestämässä lääkärintarkastuksessa ja pääsin samalla tutustumaan Bolognaan sekä tulevaan asuntooni. Liityn joukkueeseen Espoon ja minulle varmasti myös tunteikkaan ottelun myötä. Tuo ottelu merkitsee minulle yhtä urani taitekohtaa, kertoo Hongassa kansainvälisiin mittoihin kasvanut Koponen.

Virtus on voittanut värikkään historiansa saatossa 15 Italian mestaruutta, kahdeksan kertaa maansa cupin ja edelleen kaksi kertaa Euroliigan. Seura voitti ensimmäiset neljä mestaruutta putkeen jo 1940-luvulla. Sen jälkeen Virtus on juhlinut Italian mestaruutta jokaisella vuosikymmenellä lukuun ottamatta 1960-lukua.

Nykyään italialaisen Renato Pasqualin luotsaaman Virtus Bolognan viimeinen todellinen täysosuma osui kaudelle 2000-01, jolloin se villitsi kannattajansa triplalla, eli Euroliigan ja maansa mestaruudella sekä edelleen Italian cupin voitolla.

Seura satsaa jälleen muutaman, vähän laihemman vuoden jälkeen kovaan menestykseen, mistä kertoo paljon myös Earl Boykinsin hankinta joukkueen ykköspelintekijäksi.

Urallaan kymmenen kautta ja 520 ottelua NBA:ssa pelannutta, vain 165-senttistä ja 60-kiloista Boykinsia on mainostettu Serie A:n kalleimmaksi pelaajaksi.

Koposen NBA-pykälän sisältävä sopimus on sekin varteenotettava myös taloudellisilta puitteiltaan. Espoon juhlaottelussa muut arvot ovat kuitenkin suuremmassa roolissa.

- On aivan mahtavaa aloittaa ura Virtus Bolognassa ottelulla entistä seuraani vastaan ja kotiyleisön edessä. Se on kokemus, jota en taatusti unohda koskaan, korostaa Koponen, joka matkustaa ottelun jälkeen Bolognaan.

Areenan tunnelma viritetään kattoon

Hongan alustava suunnitelma oli järjestää Korisliigakauden alla Espoon 550-vuotisjuhlaturnaus, mutta kun Koposen siirto Bolognaan alkoi varmistua, niin kuviota päätettiin hioa uudelleen yhdessä kaupungin kanssa.

- Virtus Bologan aikataulu ei antanut periksi turnaukselle, joten päädyimme tähän yhteen huippuotteluun, jossa laatu korvaa määrän, kertoo Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.

Honka ja juhlavuottaan näkyvästi viettävä kaupunki virittelevät omalta osaltaan tunnelman Areenan korkeaan kattoon kutsumalla otteluun Espoon koulujen ala-asteiden oppilaita.

- Se on kaupungin ja Hongan kädenosoitus espoolaisnuorille, toteaa Sohlberg.

Espoon Honka-Virtus Bologna käynnistyy tiistaina 23. syyskuuta klo 19.00 LänsiAuto Areenan siirtoparketilla. Huippuottelun lippujen hinnat ovat 20 ja 10 euroa. Ottelun ennakkolipunmyynti käynnistyy tiistaina 9. syyskuuta osoitteessa http://www.piletti.fi/.



Lisätietoja: http://www.honkaplayboys.com/
 

Opel Cup tuo europarkettien huiput Suomeen

Koripallosta kiinnostuneita hemmotellaan tänä syksynä toden teolla. Kun miesten maajoukkue on pelannut ensimmäiset EM-karsintaottelunsa syyskuun puolivälissä, tuo kansainvälinen Opel Cup –turnaus nähtäväksi kotijoukkue Espoon Hongan lisäksi kolme eurooppalaista huippujoukkuetta. Suomalaista koripallosyksyä lämmittävät Helsingin Jäähallissa 22.-23.9. pelattavassa turnauksessa Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon edustama italialainen Scavolini Pesaro, Jukka Matisen saksalaisseura Opel Skyliners sekä Arvidas Saboniksen liettulainen Zalgiris Kaunas.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

28.8.2025 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi jatkaa uransa Unkarissa

Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

11.9.2024 16:27 Suomalaiset ulkomailla

Teemu Suokas Puolan suurseura Slask Wroclaw’n vahvuuteen

Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.

3.9.2024 21:07 Suomalaiset ulkomailla

Pärnu Sadam kiinnitti Okko Järven takalinjoilleen

Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.

29.7.2024 17:40 Susijengi

Susijengi-tulokas Thomas Tumba Espanjan kakkosliigaan

Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.

Näytä lisää vastaavia