16.7.2007 Koripalloliiga NBA:n ykköskierroksen varaus Petteri Koponen ja hänen edustamansa Portland Trailblazers poistuivat Las Vegasin kesäliigan parketeilta voittajina varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Portland päätti NBA:n kesäliigan 84-78 (42-34)-voittoon Seattle Supersonicsista. Trailblazersin saldoksi jäi kesäliigasta kaksi voittoa ja kolme tappiota.
Koposen, 19, tältä erää viimeinen työnäyte hänen osaltaan päätöstään kypsyttävälle Portlandille sujui hyvin. Pelinäkemyksestään kehuja kerännyt takamies pyöritti Portlandin kuvioita 13 minuuttia, joiden aikana hän teki kesäliigan ennätyksekseen kuusi pistettä. Omaan rooliinsa, eli pelinjohtamiseen keskittyneen Koposen neljästä kahden pisteen heitosta kaksi lävisti korirenkaan
Phoenixia vastaan haamukolmosen puolesta kentästä upottanut Koponen ei ottanut tällä kertaa ainuttakaan heittoa kaaren takaa, mutta viimeisteli ottelun molemmat vapaaheittonsa vieden joukkueensa 63-56 -johdossa päätösneljännekselle. Pelin loppuratkaisut penkiltä seuranneen Koposen tilastoihin kirjattiin edelleen koriin johtanut syöttö, neljä virhettä ja pallonmenetys.
Koponen pelasi Portlandin viidessä kesäliigan ottelussa keksimäärin 9,2 minuuttia 3,2 pisteen ja 0,8 levypallon tehoin. Suomalaisen tilastoja verotti avausottelu Boston Celticsiä vastaan, jossa hänen peliaikansa jäi alle kolmeen minuuttiin.
Seattle-voitossa Portlandin tehomiehinä häärivät Martell Webster (16/4) ja vapaaheittoviivalta 52,6 sekuntia ennen ottelun loppua voittopisteet viimeistellyt Zendon Hamilton (19/10). Tappiostaan huolimatta ilmatilaa hallinneen ja ottelun levypallot selvästi numeroin 48-29 napanneen Seattlen tehot lepäsivät puhtaasti tulokaskaksikon Jeff Green-Kevin Durant leveillä harteilla. Green rankaisi Portlandia 32 pisteellä ja 13 levypallolla ja kesäkuussa NBA:han numerolla 2. varattu Durant keräsi tehot 28/3 huudattaen yleisöä ilmavalla donkillaan numeroissa 68-68 vajaat viisi minuuttia ennen peliajan umpeutumista.
Koponen kotiutuu kahden kuukauden mittaiselta Pohjois-Amerikan matkaltaan Suomeen tiistaina aamupäivällä. Tukholman kautta saapuva kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle noin klo 10:30.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.