Korihait julkaisi valmennusjohtonsa ja jatkosopimuksia

28.7.2010 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait luottaa valmennuksessa ensi kaudella tiimityöskentelyyn, sillä liigajoukkueen valmennuksesta vastaavat yhden vuoden sopimuksella Tom Westerholm, 38, Petri Helminen, 33, ja Ville Vuorinen, 30. Lisäksi Korihait on solminut jatkopestit Jussi Kumpulaisen ja Heikki Saariston kanssa.

Korihait-kapteeni Jussi Kumpulainen jatkaa uraansa Uudessakaupungissa.

Myös Heikki Saaristo jatkaa Korihait-miehistössä, joka sai uuden valmennustiimin. Kuvat: Kimmo Metsälä & Matti Koskinen.

Korihaiden tuoreen valmennustiimin vetäjänä ja päävalmentajana toimii seurajohtajan tehtävissä jatkava Tom Westerholm.

Vuonna 2001 Suomen koripalloliiton korkeimman valmentajatutkinnon suorittanut Westerholm on toiminut vuodesta 1988 saakka valmentajana Korihaiden eri juniorijoukkueiden parissa sekä luotsannut miesten joukkuetta syksyllä 2004 päävalmentajan paikalla ja toiminut vuosina 2002-05 liigajoukkueen toisena valmentajana.

Petri Helminen on toiminut viimeiset kaksi vuotta liigajoukkueen toisena valmentajana ja Vuorinen puolestaan samassa tehtävässä kausina 2000-2002 ja 2006-2007, jonka lisäksi molemmat ovat toimineet seurassa valmentajina eri juniorijoukkueissa aina 1990-luvulta saakka.

Vuonna 2007 Suomen koripalloliiton korkeimman valmentajatutkinnon suorittanut Vuorinen jatkaa lisäksi seuran valmennuspäällikkönä vastaten lisäksi miesten kakkosjoukkueen ja A-poikien valmennuksesta.

- Olemme kaikki seuran kasvatteina erittäin kiitollisia annetusta mahdollisuudesta. Nöyrin, mutta päättäväisin mielin lähdemme viemään joukkuetta eteenpäin ensi kauden minimitavoitteen ollessa pudotuspelipaikka, toteaa Westerholm tiimin yhteisen ajatuksen.

- Joukkue harjoittelee heinäkuun loppuun saakka asti omatoimisesta ja heti elokuun 2. päivänä alkaa tiukka kahdeksan viikon harjoitusjakso, jona aikana joukkue harjoittelee kymmenisen kertaa viikossa. Ensimmäinen harjoituspeli on vuorossa elokuun 28. päivä ja kaikkiaan tarkoituksena on pelata 7-8 harjoitusottelua, jotta kaikki on valmista syyskuun lopussa alkavaan liigakauteen.

Kumpulaiselle ja Saaristolle vuoden jatkosopimukset

Valmennustiiminsä lisäksi Korihait on solminut kevääseen 2011 ulottuvat sopimukset 204-senttisen ja 34-vuotiaan konkarisentteri Jussi Kumpulaisen sekä 190-senttisen ja 27-vuotiaan Heikki Saariston kanssa. Kumpulainen aloittaa Korihaissa neljännen peräkkäisen ja kaikkiaan kuudennen kauden, kun taas Saaristo aloittaa kasvattajaseurassaan kolmannen peräkkäisen ja kaikkiaan seitsemännen kautensa.

Viime kaudella 7,1 pistettä ja 5,2 levypalloa tilastoihin kirjauttanut Kumpulainen on pelannut urallaan kaikkiaan 401 liigaottelua sekä 30 miesten maaottelua. Korihaiden lisäksi Kumpulainen on pelannut ammattilaisena Saksassa ja Belgiassa sekä Suomessa ToPossa, Lappeenrannan NMKY:ssä ja kasvattiseurassaan nokialaisessa Kankaantaan Kisassa.

Heikki Saaristo nakutti viime kaudella keskimäärin 4,3 pistettä yhden ottelun korkeimman noteerauksen ollessa 22 tikkiä. Saariston kolmen pisteen heittoprosentti 39,4 oli koko liigan kuudenneksi ja suomalaispelaajista toiseksi paras noteeraus. Urallaan 218 liigaottelua Korihaissa ja Kauhajoen Karhussa pelannut Saaristo on odottavainen alkavaan liigakauteen.

Korihailla on ensi kaudesta sopimukset Kumpulaisen ja Saariston lisäksi miesten maajoukkueessa debytoineen Petri Heinosen, Mikko Jalosen sekä bosnialaisnuorukaisten Bojan Sarcévicin ja Ognjen Kuzmicin kanssa.

 
18.2.2020 10:59 Korisliiga

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson Kataja Basketiin

Alkukaudella Ranskan Pro A:ssa Bourg-en-Bresseä edustanut Susijengin pelinrakentaja Jamar Wilson, 35, palaa kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen Suomeen ja Korisliigaan. 185-senttisen, kaksissa arvokisoissa Suomea edustaneen Wilsonin uusi osoite on joensuulainen Kataja Basket, jota hän edustaa loppukauden ajan. Sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2020-21.

17.2.2020 10:42 Susijengi

Katsaus Susijengin pelaajien seurajoukkuekauteen 2019-2020

Susijengin pelaajat kerääntyvät yhteen ensimmäisen EM-karsintaikkunan merkeissä tänään maanantaina. Susipelaajien kausi 2019-20 seurajoukkueissaan on ollut tuloksellinen niin kansainvälisillä kentillä kuin kotoisessa Korisliigassakin, arvioi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.

12.2.2020 21:28 Korisliiga

Korisliigan kärkikolmikko kasvattaa eroaan muihin – Seagulls ja Vilpas murskavoittoihin

Miesten Korisliigan runkosarjan kolmen korkeimmalla olevan joukkueen ero muihin kasvaa kasvamistaan.

10.2.2020 21:07 Korisliiga

KTP taivutti Katajan Samuli Vanttajan monipuolisesta esityksestä huolimatta

KTP-Basket onnistui kaatamaan Kataja Basketin tiukassa ottelussa 84–80.

10.2.2020 09:48 Korisliiga

Korismaanantai: KTP kohtaa kintereillä juoksevan Katajan

Elisa Viihteen Korismaanantaissa seurataan tänään, kun KTP-Basket isännöi Kataja Basketia.

9.2.2020 19:52 Korisliiga

Pyrinnöstä ei vastusta Vilppaalle – Nokian ilta tuotteliaampi

Pirkanmaan molemmat joukkueet pelasivat ottelun Korisliiga-illassa. Tampereen Pyrintö jäi kotonaan Salon Vilppaan jyrän alle. BC Nokia puolestaan kävi ruhtinaallisella ryöstöretkellä Uudessakaupungissa.

7.2.2020 21:13 Korisliiga

Ennakkosuosikit pärjäsivät Korisliiga-illassa – Seagulls ja KTP hakivat mukaansa vierasvoitot

Helsinki Seagulls haki pisteet Lapualta, ja KTP-Basket teki saman Kouvolassa.

5.2.2020 14:20 Korisliiga

Korisliigan tammikuun pelaaja on Karhu Basketin Cameron Jones

Loistavia otteita tammikuussa esittänyt Kauhajoen Karhu Basketin takamies Cameron Jones on valittu Korisliigan kuukauden pelaajaksi.

4.2.2020 20:45 Korisliiga

KTP:n ja Uran kohtaamisessa ei epäselvyyksiä – lopputulos murskaava 113–78

KTP-Basket hoiteli Ura Basket eGame Starsin jo ensimmäisessä jaksossa, ja lopun aikaa ottelusta ero vain kasvoi.

4.2.2020 08:05 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #3: teatraalista virheen näyttelemistä ja IRS-tarkistus

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

3.2.2020 09:15 Korisliiga

Korismaanantai: Näädät haastamaan sarjakärkeä – Nokia vahvistunut Larry Andersonilla

Elisa Viihteen Korismaanantaissa seurataan, kun BC Nokia haastaa Helsingissä sarjakärki Seagullsin. Nokian uuden vahvistuksen Larry Andersonin osallistuminen vielä epävarmaa.

1.2.2020 20:21 Korisliiga

Korihait yllätti KTP:n – Kobrat ei pystynyt samaan Vilppaan kanssa

Illan Korisliiga-kierroksen molempien otteluiden isäntänä toimi joukkue sarjan hänniltä. Viimeisellä sijalla oleva Korihait pystyi omassa ottelussaan yllätykseen, mutta toiseksi viimeistä sijaa pitävä Kobrat ei.

28.1.2020 21:20 Korisliiga

Illan otteluissa kunnioitettiin Kobe Bryantin muistoa – KTP kiilasi Pyrinnön edelle murskavoitolla

Joensuussa ja Kotkassa kunnioitettiin Kobe Bryantin muistoa NBA:sta lainatulla eleellä. Illan otteluiden voittajiksi selvisivät Kataja, KTP ja Vilpas.

28.1.2020 12:00 Pääjuttu

Tuore cup-mestari Timo Heinonen: ”Kiva välietappi matkalla kevääseen”

Lähes neljällä vuosikymmenellä Korisliigaa pelannut Pussihukkien kasvatti ja Helsinki Seagulls-ikoni Timo Heinonen, 38, sai lauantaina kaulaansa pitkän uransa ensimmäisen kultamitalin, kun Seagulls peittosi Suomen cupin finaalissa Salon Vilppaan 94-93. Kolmesti SM-hopeaa hakeneen Heinosen katse on nyt vahvasti kevään 2020 tosipeleissä.

27.1.2020 11:28 Korisliiga

Jeremiah Wood palaa Korisliigaan – osoitteena vajaalukuinen Vilpas

Aiemmin Joensuun Katajaa ja Kauhajoen Karhu Basketia edustanut Jeremiah Wood tekee paluun Korisliigaan.

27.1.2020 08:56 Korisliiga

Korismaanantai: Kobrat hakee Kouvolasta toista perättäistä voittoa Kouvoja vastaan

Elisa Viihteen Korismaanantaissa nähdään illan otteluna Kouvot–Kobrat ja jälkiruokana Alba Berlin–Crailsheim Merlins.

25.1.2020 22:05 Suomen Cup

Suomen Cupin finaali tarjosi huiman jatkoaikatrillerin, Seagullsille seurahistorian ensimmäinen mestaruus

Helsinki Seagulls ja Vilpas Vikings taistelivat Suomen Cupin mestaruudesta pitkän kaavan mukaan Töölön Kisahallissa. Kotijoukkue vei trillerin nimiinsä jatkoajan jälkeen 94-93 huiman koripalloillan pääteeksi.

24.1.2020 13:20 Suomen Cup

Ennakko: Kaksi parasta taistelee mestaruudesta, Vilpas lähtee kiusaamaan Seagullsia cup-finaaliin

Lauantaina pelattavassa Suomen Cupin finaalissa kohtaavat Korisliigan kaksi parasta joukkuetta, kun sarjakärki Helsinki Seagulls isännöi viime vuoden cup-mestari Vilpas Vikingsiä.

22.1.2020 21:21 Korisliiga

Pyrintö murskasi Lahden lähes 40 pisteen erolla – Vilpas vahvisti kakkossijaansa sarjassa

Illan murskavoittaja oli Tampereen Pyrintö, joka kaatoi Lahti Basketballin 101–65. Salon Vilpas puolestaan vahvisti kakkossijaansa voittamalla niskaan hengittävän Kauhajoen. Illan muita voittajia olivat BC Nokia, Ura Basket eGame Stars ja sarjakärki Helsinki Seagulls.

21.1.2020 09:17 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #2: heittäjän häiritsemistä huutamalla ja vääriä päätöksiä sattuu tuomareillekin

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

Näytä lisää vastaavia