Korikuninkuus mukinoitta Tampereelle – taas

13.3.2003 Tamperelaista Pyrbasketia edustava William McFarlan oli keskiviikkona päättyneen SM-runkosarjan korilinko. Hän voitti korikuninkuuden 25,3 pisteen ottelukohtaisella keskiarvollaan. Pistetilaston ykkössija meni tuttuun osoitteeseen, sillä Pyrbasketin amerikkalaisvahvistus keikkui kärkipaikalla jo neljättä kertaa peräkkäin.

Pyrbasketin amerikkalaishallinta on jatkunut jo pidempäänkin, vain Karkkilassa kaudella 1998-99 pelannut Michael Jackson on onnistunut tekemään loven siihen. Seitsemänä viime kautena on kuudesti Pyrbasketin vahvistus ollut korikuningas. Ennen McFarlania pistetehtailun ykkösiä ovat olleet Ashante Johnson (2001-02), Damon Williams (1999-01) sekä Marcus Norris (1996-98).

Päättyneen runkosarjan paras kotimainen korintekijä oli joensuulaisen Katajan Jukka Toijala (keskiarvo 18,0), joka kävi tittelistä tiukan väännön KTP:n Roope Mäkelän kanssa. Mäkelän keskiarvoksi merkitään niinikään 18,0 pistettä, mutta ilman pyöristyksiä se on 17,97, kun Toijalalla puolestaan tasan 18.

Levypallojen kuninkuuden vei reilulla erolla nimiinsä salolaisjoukkue Vilpas Vikingsin Derrick Stroud. Hän poimi huomaansa keskimäärin 13,3 irtopalloa, kun tilaston kakkonen McFarlan ”jäi” keskiarvoon 10,7. Levyritilaston ykkössija on Stroudille toinen peräkkäinen.

Huiman tarkkakädet

Kotimaisia tilastovoittajia saatiin niin syötöissä kuin heittotarkkuuksissakin. Koriinjohtavien syöttöjen ykkönen oli Toijala 6,85 syötöllään. Riistoissa paras oli porvoolaisen Tarmon Gyasi Cline-Heard (2,52) ja torjunnoissa Team Componentan John Ford (2,71), joka pelasi myös sarjassa eniten minuutteja (39,0).

Lopulta SM-karsintasarjan onnistuneesti välttäneen Äänekosken Huiman riveistä löytyy liuta tarkkakäsiä. Huimaan meni nimittäin kaksoisvoitot niin vapaaheittojen kuin kolmen pisteen heittojenkin tarkkuudessa. Vapareissa ykkönen oli Toni Ilmonen, joka pisti bonusheitoistaan pussin pohjaan 88,6 prosenttia (93/105). Ilmosta seurasi tiiviissä tuntumassa Pena Ranta 88,0 prosentillaan (66/75). Kolmosten onnistumisprosentillaan 47,0 (31/66) Ranta valtasi kärkipaikan ennen joukkuetoveriaan Jouni Määttästä, jonka kaukoheitoista upposi 46,8 prosenttia (65/139).

Kahden pisteen heitoissa ykkösnimi oli Pussihukkien Erron Maxey, joka viimeisteli yrityksensä 65,9 prosentin (278/422) tarkkuudella.

Asiat

 
5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 11:14 Susijengi

Puola saapuu Sochanin johdolla Susijengiä vastaan elokuussa

Syyskesän EM-kisojen neljäs isäntämaa Puola on kutsunut jalkeille 19 miehen kokoisen leiritysryhmän, jonka ykkösnyrkin muodostavat San Antonio Spursin Jeremy Sochan, joukkueen pitkäaikainen kulmakivi Mateusz Ponitka ja 215-senttinen Aleksander Balcerowski. Susijengi isännöi Puolaa torstaina 21.8. Espoo Metro Areenalla EM-kenraaliharjoituksessaan.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

2.7.2025 10:24 Susijengi

Miesten universiadileiritys käyntiin neljäntoista pelaajan ringillä

Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.

1.7.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Hartwall Sport nostattaa koripallon EM-kisahuumaa: kauppoihin rajattu erä Susijengin urheilujuomaa

Susijengin kumppani Hartwall Sport tuo kauppoihin koripallon EM-kisojen kunniaksi rajatun erän uutta urheilujuomaa. Hartwall Sport Persikka Limited Edition -juomalla halutaan tukea yhä useamman mahdollisuutta harrastaa, sillä jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5 senttiä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.

1.7.2025 09:11 Nuorten PM-kilpailut

Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisat käynnistyvät tiistaina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat pelataan Kisakallion Susi Training Centerissä 1.-6.7.2025. Otteluita voi saapua katsomaan paikan päälle ja ne ovat myös katsottavissa KorisTV:ltä.

1.7.2025 08:24 Lisenssit

Koriskauden 2025-26 lisenssit myynnissä

Koripallokausi 2025-26 käynnistyy virallisesti 1.7.2025 ja samalla on käynnistynyt uuden kauden lisenssien myynti. Myös edustusoikeuksien siirtojen palvelu on jälleen avattu. Lisenssikauppa, rinnakkaisedustusoikeuden ostopalvelu sekä edustusoikeuden siirron palvelu ovat tarjolla sekä suomeksi että englanniksi. 

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

Näytä lisää vastaavia