Koripallomuseon näyttelyissä 20.000 ihmistä vuoden aikana

21.12.2011 Koripallomuseon näyttelyt on vuoden 2011 aikana nähnyt kaikkiaan lähes 20.000 henkeä valtakunnallisesti. Suomen Urheilumuseon, Koripalloliiton, Koripallosäätiön ja Kotkan kaupungin yhteistyö Koripallomuseotoimintaa kehitettäessä on tiivistynyt jatkuvasti ja nyt voidaan jo puhua hyvällä syyllä tärkeästä toimijasta suomalaisessa koripallokentässä.

Muun muassa ex-huippupelaaja Teemu Laine näki Koripallomuseon valtakunnallisen kiertonäyttelyn. Kuvassa hän katselee näyttelyn kuvasatoa Easter-tournamentissa, Lahdessa.

HKT:n pelaajia Koripallomuseon näyttelyn avajaisissa Kisahallissa kesäkuussa. Paikalla olivat mm. Pertti Laanti, Pentti Salmi ja Paavo Koskivaara.

Koripallomuseon päänäyttely sijaitsee Kotkan kauppakeskus Pasaatissa. Kuvassa Turun NMKY:n juniori Paavo Nieminen luovuttaa Koripallomuseolle Teemu Rannikon pelipaidan. Kuvat: Koripallomuseo.

Koripallomuseo kartuttaa jatkuvasti kokoelmiaan. Erityisesti vanhempia erikoisesineistöjä kerätään tällä hetkellä. Esim. vanhat harjoitusvälineet, ajanottolaitteet, itse tehdyt esineet/laitteet, lelut, jne. ovat tervetulleita lahjoituksia tallennettavaksi museokokoelmiin tulevien sukupolvienkin tiedoksi lajin kehittymisestä. Luetteloitu esinekokoelma sijaitsee Langinkosken konservointilaitoksella, jossa se on asianmukaisesti säilytettynä valolta, lämmönvaihteluilta ja ilman epäpuhtauksilta suojattuna. Tämä museokokoelman hoito on museotoiminnan ydin, ja näyttelyitä kuvataankin eräänlaisena jäävuoren huippuna museotoiminnan kokonaisuutta peilaten.

Suomen Koripallomuseon päänäyttelyssä, Kotkan kauppakeskus Pasaatissa, on käynyt vuoden aikana yli 11 000 vierasta. Perusnäyttelyssä esitellään suomalaisen koripallon syntyä, historiaa ja menestyshetkiä vuosikymmenten saatossa. Vaihtuvissa näyttelyissä on vuoden aikana esitelty katukoriksen historiaa, ja Turun NMKY:n, Helsingin Kisa-Toverien sekä KTP:n historiaa valokuvien kautta. Tällä hetkellä on esillä Lea Hakalan mittavaa uraa esittelevä näyttely ja erotuomaritoiminnan historiaosio. 

Suomea on perinnekeruuhankkeen yhteydessä kiertänyt Koripallo - yhtä juhlaa? -näyttely, jonka yhteydessä paikallisseurat ovat esitelleet historiaansa, keräsi yli 8000 katsojaa. Se oli esillä koko kesän Töölön Kisahallissa ja vieraili mm. Jyväkylän pääkirjastossa, Kaarinassa, Kouvolan Mansikka-aholla sekä maajoukkueen kotiotteluissa Helsingin Jäähallissa. Näyttely esittelee koripallon eri tunnetiloja ja sen yksi funktio paikallisyhteistyönä on ollut synnyttää kiinnostusta oman seuran ja alueen historian että perinteen arvostamiseksi sekä tallentamiseksikin.

Perinnekeruuhankkeessa on haastatellen kerätty yli 80 koripalloihmiseltä omia muistoja, historiatietoa ja elämyksiä talteen tuleville sukupolville. Tämä projekti jatkuu vielä vuonna 2012. Tavoitteena on tallentaa mahdollisimman kattava otos erilaisilta koripallossa mukana olleilta henkilöiltä elämänkokemuksina ja muistoina. Kyseessä ei ole voittajien historian tallennus vaan monisävytteinen ja –ääninen koripallon kehitystarinan dokumentointi erilaisine ilmiöineen, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Koripallomuseon näyttely on Kotkan Pasaatissa avoinna tiistaina-perjantaina klo 11-17 ja lauantaisin klo 10-16. Joulun ja uudenvuoden tienoilla poikkeavat aukioloajat osuvat seuraaviin päiviin: perjantaina 23.12. klo 11-13, lauantaina 24.12. suljettu, lauantaina 30.12. klo 10-14.

 
24.3.2025 16:15 Koripalloliitto

Katsomosta kuuluu – mutta mitä?

Erityisesti junioripeleissä katsojilla on suuri merkitys nuorten pelaajien pelikokemukselle, itsetunnolle ja jopa urheiluharrastuksen jatkumiselle. Entiset huippupelaajat ja nykyiset korisvanhemmat muistuttavat, kuinka tärkeää on luoda kannustava ja kunnioittava ilmapiiri kentän laidalle ja osoittaa arvostusta niin vastustajaa, erotuomareita kuin toimitsijoita kohtaan.

19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

21.9.2017 Katsojat

Seuraa Korisliigojen avausinfoa tänään klo 12 alkaen

Korisliigan ja Naisten Korisliigan yhteinen kauden avausinfo järjestetään tänään, torstaina 21.9. klo 12 alkaen Helsingissä. Tilaisuutta voi seurata livenä useamman eri kanavan välityksellä.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

24.11.2016 Katsojat

Auta kehittämään Korisliigaa – vastaa kyselyyn ja voita palkintoja

Korisliigaa ja sen ottelutapahtumia halutaan kehittää entistä paremmaksi, ja nyt myös katsojilla on mahdollisuus vaikuttaa toimintaan. Vastaamalla Korisliigan ottelutapahtumien elämyksellisyys & Korisliiga-brändi –opinnäytetyön kyselyyn pääset kehittämään Korisliigaa ja voit voittaa palkintoja.

30.9.2016 Pohjoinen alue

EM-lipunmyynti käyntiin tänään klo 14:00

Helsingissä 2017 pelattavien Susijengin EM-kisaotteluiden lipunmyynti käynnistyy tänään, perjantaina 30.9. klo 14:00. Tästä artikkelista löydät katsomokartan sekä liudan vastauksia muihin usein kysyttyihin kysymyksiin.

29.9.2016 Katsojat

Miesten ja naisten liigainfo suorana 29.9. klo 12

Korisliiga-kausi 2016/17 on nurkan takana. Sekä miesten että naisten liigajoukkueet kokoontuvat Helsinkiin torstaina 29.9. klo 12 alkavaan liigainfoon, jota voi seurata livenä Fanseatin Youtube-kanavalla.

Näytä lisää vastaavia