Koripallon MM-kisojen alkulohkot arvotaan 29. huhtikuuta

2.12.2022 16:29 Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on ilmoittanut, että 25.8.-10.9.2023 pelattavien koripallon MM-kisojen alkulohkot arvotaan Manilassa (Filippiinit) 29. huhtikuuta. Susijengi varmisti paikkansa Aasian MM-kisoissa ensimmäisenä eurooppalaisena joukkueena viime elokuussa.

Susijengi saa tietää MM-alkulohkovastustajansa 29. huhtikuuta. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

MM-alkulohkoarvontojen arvontapaikkakunta Manila isännöi tulevissa kisoissa paitsi kahta alkulohkoa, myös MM-finaaliin päättyvää pudotuspelivaihetta.

Vuoden 2023 MM-kisoihin ottaa osaa kaikkiaan 32 joukkuetta, jotka arvotaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Jokaisen alkulohkon kaksi parasta etenee ylempään MM-loppusarjaan, ja kunkin alkulohkon kaksi viimeiseksi jäänyttä joukkuetta jatkaa sijoitusotteluihin paikoista 17.–32.

MM-kisojen alkulohkot pelataan Manilan (Filippiinit) lisäksi Bulacanissa (Filippiinit), Okinawalla (Japani) ja Jakartassa (Indonesia).

Euroopasta paikkansa MM-kisoihin ovat Susijengin lisäksi selvittäneet Ranska, Saksa, Kreikka, Italia, Latvia, Liettua, Slovenia ja Espanja. Muilta alueilta MM-kisapassinsa ovat leimauttaneet Kanada (Amerikat), Filippiinit, Japani, Australia, Kiina, Libanon ja Uusi-Seelanti (Aasia) sekä Norsunluurannikko (Afrikka). Viimeinen karsintaikkuna pääsystä MM-kisoihin pelataan helmikuussa.

Suomen miesten koripallomaajoukkue esiintyi MM-kisatasolla ensimmäisen kerran vuonna 2014 Espanjassa.

Lisätietoja: ”FIBA World Cup draw date confirmed”

 
17.5.2023 15:45 Susijengi

Susijengin MM-alkulohkon otteluajoille vahvistus

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut tulevien MM-kisojen alkulohkon otteluiden alkamisajankohdat. Susijengin kisat käynnistyvät perjantaina 25.8. klo 11.00 aamupäivällä Suomen aikaa väkivahvaa Australiaa vastaan.

8.5.2023 10:32 Susijengi

Australia MM-kisakesään väkivahvalla nimilistalla

Hallitseva olympiapronssimitalisti ja Susijengin MM-kisojen avausvastustaja Australia on nimennyt kahdeksantoista pelaajan vahvuisen listan alkavalle arvokisakesälle. Päävalmentaja Brian Goorjian on nimennyt mukaan mm. kymmenen Tokion kisojen pronssimitalistia ja koko joukon NBA:sta tuttuja pelaajia.

30.4.2023 13:05 Susijengi

Infopaketti MM-kisalipuista, matkapaketeista Japaniin

MM-kilpailuiden lohkoarvonnat on suoritettu ja tiedossa on, että Susijengi matkaa huippuseuraan Okinawan paratiisisaarelle, Japaniin. Tähän artikkeliin on kerätty tietoja MM-kisojen lipuista ja matkapaketeista.

29.4.2023 16:44 Susijengi

Susijengin MM-kisaurakka käyntiin Okinawalla E-lohkossa

Susijengi aloittaa historian toiset MM-kisansa Okinawan pääkaupungissa Nahassa yhdessä tulevien MM-kisojen kovatasoisimmista lohkoista. Susijengille tekee seuraa Okinawalla hallitseva olympiapronssimitalisti Australia, hallitseva EM-pronssimitalisti Saksa sekä kisaisäntiin lukeutuva Japani.

29.4.2023 10:44 Susijengi

MM-kisojen alkulohkot arvotaan tänään iltapäivällä

Jännitys tiivistyy tänään lauantaina klo 15 alkaen Suomen aikaa, kun loppukesän MM-kisojen alkulohkot arvotaan Manilassa. Arvonnat televisioidaan suorana Ruutu-palvelussa sekä FIBA:n YouTube-kanavalla.

28.8.2022 23:12 Susijengi

Ruotsi yllätysvoittoon Israelissa – Susijengi MM-kisoihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen!

Susijengin ensimmäinen MM-kisapaikka yhdeksään vuoteen on tosiasia! Ruotsin myöhäisillan 83–95 (38–52) -yllätysvoitto Israelista takasi Susijengille paikan elo-syyskuussa 2023 pelattavissa Filippiinien, Indonesian ja Japanin MM-kisoissa. Susijengi on ensimmäinen joukkue Euroopan MM-karsinnoissa, joka varmisti MM-kisapaikkansa.

23.11.2017 11:30 MM-kilpailut

Susijengi 14 miehen rintamana Bulgariaan

Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.5.2017 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengi vuosien 2017-19 koitoksiin 34 pelaajan ringillä

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.

8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

15.9.2014 10:45 MM-kilpailut

Koponen vei MM-kisojen syöttökuninkuuden

Susijengin Petteri Koposen meriittilistalle kirjattiin myöhään sunnuntai-iltana huima saavutus Espanjan MM-kisojen päätyttyä USA:n murskavoittoon Serbiasta finaaliottelussa. Koponen vei nimiinsä MM-kisojen syöttökuninkuuden 5,8 namupassillaan ottelua kohden ja jätti varjoonsa mm. Espanjan Ricky Rubion, Ukrainan Pooh Jeterin ja hopeajoukkue Serbian Milos Teodosicin.

12.9.2014 11:50 MM-kilpailut

Bilbaon Susijengi-fanit keräävät kiitosta eri medioissa

Suomen sinivalkovärejä Espanjan MM-kisojen Bilbaon alkulohkossa kantaneet 10,000 fania ovat keränneet osakseen kosolti kiitoksia ja ylistyksiä kansainvälisessä mediassa. Suomen Madridin-suurlähetystö pui ilmiötä kirjoituksessaan ”Bilbao, Suomen pääkaupunki” ja Ylen toimittaja Tero Karhu tutkaili ilmiötä Ylen ”Puoli seitsemän”-ohjelmassa.

4.9.2014 17:40 Maaottelu

Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

4.9.2014 MM-kilpailut

Voitolla jatkoon: Bilbaon lohkon päätöspäivänä Susijengillä vastassa Uusi-Seelanti

Susijengin suunnitelma Bilbaon alkulohkon viimeiselle päivälle on harvinaisen yksiselitteinen: Uusi-Seelanti kumoon ja paikka neljännesvälierissä varmistuu. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi luonnehtii Uutta-Seelantia omintakeiseksi vastustajaksi, jonka kanssa joukkueen on syytä pysyä tarkkana.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

3.9.2014 11:15 MM-kilpailut

Susijengi ja Turkki elintärkeässä ottelussa keskiviikkona

Jännitys Bilbaon alkulohkossa tiivistyy entisestään keskiviikkona, kun yhden voiton kolmesta ottelustaan hakeneet Suomi ja Turkki kohtaavat kamppailussa jatkopaikoista. Tuoreessa muistissa on joukkueiden viime kesän EM-kisakohtaaminen, jolloin Suomi väsytti Turkin tainnoksiin ja avasi kisansa 55–61-voitolla.

3.9.2014 00:45 Maaottelu

Dominikaaninen Tasavalta kaivoi Susijengille sudenkuopan

Susijengin kolmas MM-kisaottelu päättyi huokauksiin, kun korinalustaa hallinnut Dominikaaninen Tasavalta vei suomalaisilta pelihuumorin. Petteri Koponen ja Mikko Koivisto toivat loppuhetkillä Susijengin 16 pisteen takaa heiton päähän, mutta karibialaiset jäädyttivät pelin hyökkäyslevypalloillaan ja jäivät juhlimaan 68–74 (32–41)-voittoa.

1.9.2014 11:50 MM-kilpailut

Dominikaaninen Tasavalta on Susijengin seuraava haaste

Eurooppalaisen huippukoripallon standardeihin tottunut Susijengi saa tiistaina MM-parketeilla vastaansa hieman poikkeuksellisen kilpakumppanin Dominikaanisen Tasavallan muodossa. Tehokkaan aloitusviisikkonsa tähdittämän karibialaisen saarivaltion maajoukkue luottaa aloitusviisikkonsa iskuvoimaan, pelin levittämiseen ja 1-1-ratkaisuihin.

31.8.2014 19:00 Maaottelu

Susijengi selviytyi Ukrainan hermopaineesta, avasi voittotilinsä MM-kisoissa

Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisavoitto irtosi sunnuntaina Bilbaossa, kun viime kesän EM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut Ukraina kaatui Susijengin kynsiin 81–76 (35–37). Ukraina kiri toisella puoliajalla kahdesti Susijengin runsaan johdon miltei umpeen, mutta Suomi osoitti tahtonsa lujuuden sekuntien kiertyessä kellosta vähiin.

31.8.2014 MM-kilpailut

Ukrainan valmentaja ja tähtipelaaja suitsuttivat Susijengiä

Peräti 16 kautta NBA:ssa Atlantaa, Clevelandia ja Memphisiä valmentanut Ukrainan päävalmentaja Mike Fratello sekä Ukrainan tähtipelinrakentaja Eugene ”Pooh” Jeter kehuivat Susijengiä kilvan Suomi-Ukraina-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Näytä lisää vastaavia