Korisliiga-ennakko: Ei kahta ilman kolmatta? Hallitseva mestari Karhu Basket on muuttunut hallitusti

26.9.2019 13:33 Kauhajoella kevät on kahtena viime kautena tarkoittanut kultajuhlia. Kaksinkertainen hallitseva Suomen mestari lähtee nyt Korisliiga-kauteen hieman muuttuneena. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mestaruus olisi edelleen joukkueen tavoitteena.

Janne Koskimies toimii ensimmäistä kertaa nyt päävalmentajana Korisliigassa. Koskimies toimi apuvalmentaja molempina seuran mestaruusvuotena. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Kauhajoelta poistui toisen mestaruuden jälkeen kova kolmikko, kun päävalmentaja Jussi Laakso sekä amerikkalaisvahvistukset Greg Mangano ja Rene Rougeau jättivät ainakin toistaiseksi Karhu Basketin taakseen. 

Koko kolmikko oli paikkakunnalla suuressa arvossa, joten tietyllä tapaa Kauhajoella ollaan uudessa tilanteessa. Etenkin Rougeaun saappaat ovat monimuotoisuudessaan erittäin hankalat täytettäväksi. Rougeaun kuvailtiin olevan Karhu Basketissa pelaajille kuin isoveli, joka huolehti samalla myös katsojien viihtyvyydestä. Rougeau oli koko oranssin yhteisön yhteen liimaava voima.

– ­­­Rene oli iso palanen kahdessa mestaruudessa, se on totta. Rene nousi täällä yleisönkin silmissä ikään kuin kulttihahmoksi. Häntä ei varmasti voi kukaan yksi yhteen korvata, mutta nyt on toisaalta uusilla pelaajilla tilaa nousta suurempaan rooliin, ensimmäisen kautensa päävalmentajana aloittava Janne Koskimies miettii. 

Koskimies toimi Kauhajoella kahden kauden ajan Laakson aisaparina. Nyt Koskimiehen apuna toimii viime kaudella Ruotsissa valmentanut Janne Hänninen.

– Koen, että roolini kasvoi oikeastaan koko ajan kahden mestaruuskauden aikana, joten tunsin olevani valmis päävalmentajuuteen. Oma tavoitteeni on aina kehittää joukkueen arkea, päivittäisiä kehitysmahdollisuuksia. Olen tyytyväinen, että olemme monessa asiassa taas menneet Kauhajoella ammattimaisempaan suuntaan.

– Meillä on nyt 11 ammattilaispelaajaa sekä lisäksi Joona Hakamaa, joka pääsee koulusta myös aamuharjoituksiin. On hieno tilanne, että joka harjoituksissa on aina 12 pelaajaa valmiina kehittymään yhdessä ja yksilönä.

Mestaruusjoukkueesta Kauhajoella on jäljellä koko kotimainen osasto. Bojan Sarcevic vastaa yhä pelintekijän vaativasta roolista. Lisäksi Okko Järven ja Antti Niskasen roolit kasvanevat entisestään. 

Mikäli Karhu Basket onnistuu raivaamaan tiensä Mestarien liigan lohkovaiheeseen, kasvaisi joukkueen ottelumäärä vähintään 14 ottelulla.

– Yksi tavoitteemme onkin, että kasvatamme otteluissa pelaajarotaatiota 9–10 pelaajaan. Viime kaudella saatoimme pelata otteluita 6–7 pelaajalla. Nyt lähtökohtaisesti kukaan ei pelaa enää yli 30 minuuttia, kun taas noin 16 minuutin miehiä on enemmän, Koskimies summaa.

– Voin sanoa, että esimerkiksi Mikael Laihosen ja Eero Innamaan vastuu kasvaa varmasti. On hieno asia, että he sitoutuivat Kauhajoelle myös toiseksi vuodeksi. Molemmat ovat menneet vuodessa valtavasti eteenpäin. 

Viime kauden mestaruusjoukkueesta on jäljellä myös koritehtailija Cameron Jones.  

– Jones oli mielestäni viime kauden paras pelaaja Korisliigassa. Mahtavaa, että hän jäi vielä tänne!

– Uusista pelaajista näen Samme Givensissa paljon samaa kuin Rougeaussa. Hän tekee kentällä samoja asioita sekä on ottanut pukukopissakin jo sellaista moottoriturvan roolia, Koskimies paljastaa naurahtaen. 

 

Karhu Basket 19-20 pähkinänkuoressa

 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia