Korisliiga-ikoni Matisen pelaajaura päätökseen

13.5.2015 KTP-Basketia viimeiset neljä kautta Korisliigassa edustanut Korisliiga-ikoni, nelinkertainen Suomen mestari Jukka Matinen, 36, lopettaa pelaajauransa, kertoo Kymen Sanomat. Erinomaisena heittäjänä tunnettu Matinen voitti KTP:n paidassa tiistaina SM-pronssia ja kertoi päätöksestään joukkuekavereille kotimatkalla Kotkaan.

Jukka Matinen pääsi nostamaan "Pantteria" ilmaan yhteensä neljän kauden päätteeksi.

Vuonna 1995 Matinen (keskellä) oli 17-vuotiaana untuvikkona Panttereiden juhlittu cup-sankari.

Konkari päätti 16 kautta kestäneen Korisliiga-uransa SM-pronssiin. Kuvat: Tomi Kaminen, Kai Kilappa.

Matisella olisi ollut vielä vuosi sopimusta jäljellä kotkalaisseuran kanssa, mutta loukkaantumisesta tällä kaudella kärsinyt konkari päätti ripustaa tossut naulaan.

- Olemme sopineet, että katsotaan aina vuosi kerrallaan. Tämä on meille menetys, mutta kunnioitamme tietysti Jukan ratkaisua, KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström kertoi Kymen Sanomille.

Keravan Kori-80:n kasvatti Matinen debytoi Korisliigassa Panttereissa kaudella 1995-96, jonka jälkeen hän urakoi yhteensä 611 ottelua ja upotti niissä tasan 1100 onnistunutta kolmosta. Pelaamistaan otteluista Matinen uurasti huimat 113 pudotuspeleissä. Vain Sami Lehtoranta (126. ), Kari-Pekka Klinga (126), Sakari Pehkonen (124), Roope Mäkelä (115) ja Petri Virtanen (114) ovat pelanneet Korisliiga-historian aikana enemmän playoff-otteluita.

Uransa aikana Matinen ennätti edustaa KTP:n sekä Panttereiden lisäksi Espoon Honkaa, ToPoa ja Helsingin NMKY:tä.

Suuren yleisön tietoisuuteen Matinen nousi vuonna 1995, jolloin hän 17-vuotiaana tulokkaana ratkaisi vapaaheittoviivalta Cup-mestaruuden Panttereille finaalin loppuhetkillä.

42,2 prosentin tarkkuudella urallaan kolmoset upottaneelta Matiselta löytyy tililtään neljä SM-kultaa (2001, 2002, 2007, 2008), joka on eniten Korisliigan aktiivipelaajien keskuudessa. Lisäksi Matinen voitti urallaan kaksi hopeaa (2000, 2013), yhden pronssin juuri päättyneeltä kaudelta sekä kolme Suomen Cup -mestaruutta.

203-senttinen laituri pelasi kotoisen Korisliigan lisäksi myös Saksan Bundesliigassa. Frankfurt Skylinersin paidassa hän pelasi myös Euroliigaa ja voitti Saksan mestaruuden keväällä 2004 valmentaja Gordon Herbertin luottomiehenä.

Maaotteluita Matiselle kertyi kaiken kaikkiaan 135, joista miesten maaotteluita on 91. Miehissä pistekeskiarvoksi muodostui 8,7 ja yhden ottelun ennätykseksi kirjattiin 23 pistettä. Hän oli panoksellaan rakentamassa Susijengiä-identiteettiä kuuluen maajoukkueeseen, joka vuonna 2007 nousi Euroopan A-divisioonaan voitettuaan ratkaisevassa pudotuspeliottelussa Romanian 111-61.

Lisätiedot: Jukka Matinen
 
13.9.2021 23:18 Mestarien liiga

Vilpas taipui Mestarien liigan karsinnoissa

Salon Vilppaan historian ensimmäinen euro-ottelu päättyi karvaaseen tappioon romanialaista Cluj-Napocaa vastaan. Vastustajan salama-alusta toipunut Vilpas taisteli takaisin peliin, mutta taipui lopulta 106–97 (51–51).

12.9.2021 12:53 Mestarien liiga

Vilpas-leiri luottavaisena Mestarien liigan karsintaan

Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas matkasi perjantaina Ateenaan, jossa se aloittaa maanantaina Mestarien liigan karsinnan romanialaista Cluj Napocaa vastaan. VeikkausTV näyttää ottelun suorana.

17.8.2021 18:23 Susijengi

Hannes Pöllä Kouvojen paitaan

Viimeiset neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Oklahomassa ja Tennessee-Martinissa pelannut Susijengin sentteri ja Lahti Basketball Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 211 cm ja 23 vuotta, edustaa alkavalla 2021-22 Korisliiga-kaudella Kouvoja.

16.8.2021 09:50 Korisliiga

Henri Kantonen, Cameron Jones ja Rene Rougeau tekevät paluun Korisliigaan ja Kauhajoelle

Susijengiin murtautunut ja viime kaudella Ranskan Pro B:ssä pelannut Henri Kantonen vahvistaa Karhu Basketia alkavalla kaudella. Edellisen mestaruuden takuumiehet Rene Rougeau ja Cameron Jones pukevat oranssin paidan jälleen.

13.8.2021 10:58 Korisliiga

Petteri Koponen Korisliigaan pitkän tauon jälkeen, vahvistaa Seagullsia

Korisliigasta keväällä 2008 Suomen mestarina ja liigan arvokkaimpana pelaajana lähtenyt MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 33, palaa kotimaan pääsarjakentille kolmentoista ulkomaan ammattilaisvuoden jälkeen. Susijengin pitkäaikaisen keulakuvan, mm. Espanjassa, Venäjällä ja Italiassa uraa tehneen Koposen uusi seura on Helsinki Seagulls.

5.8.2021 13:34 Susijengi

Roope Ahonen Vilppaaseen kymmenen vuoden jälkeen

Korisliigan hallitseva mestarijoukkue, salolainen Vilpas Vikings sai haaviinsa yhden kesän siirtomarkkinoiden kovimmista pelaajista, kun Vilppaan oma kasvatti Roope Ahonen, 31, allekirjoitti seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Keväällä Espanjan kakkosliigan mestaruutta juhlineen Ahosen sopimuksessa on ulkomaanoptio 15.8. asti.

23.7.2021 10:01 Korisliiga

Korisliigan vahvistettu sarjaohjelma kaudelle 2021-2022 on julkaistu

Pantterijahti käynnistyy lokakuussa alussa ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 9.5.2022. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

18.7.2021 12:03 Susijengi

Shawn Hopkinsille sopimus Islannin liigaan

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.

7.7.2021 09:00 Korisliiga

Joonas Lehtoranta palaa KTP-Basketiin

Kevään Hollannin liigassa Feyenoordissa pelannut Joonas Lehtoranta, 27, on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa KTP-Basketin kanssa. Lehtoranta siirtyi Korisliiga-kauden jälkeen juuri Kotkasta Hollantiin.

27.6.2021 08:34 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi Belgian pääsarjan Phoenix Brysseliin

Korisliigan Vuoden pelaajaksi valittu Okko Järvi, 25, siirtyy urallaan ensimmäistä kertaa ulkomaille, kun hän solmi vuoden mittaisen sopimuksen belgialaisseuran kanssa. Järvi on kesän ajan kuulunut Susijengin Open Gym -leiritykseen.

24.6.2021 08:46 Korisliiga

Kobrat julkaisi ensi kauden joukkueensa rungon: Carter, Kilpinen ja JBA-kaksikko Lapualle

Korisliiga-kauteen valmistuva Kobrat on solminut sopimukset Paul Carterin, Justus Kilpisen, Henry Boydin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Lapualaisjoukkue luottaa jatkossakin Jussi Turjaan ja Juho Lehtorantaan.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

16.6.2021 13:08 Korisliiga

Vuoden ulkomaalaispelaaja Jeremiah Wood ja Vilpas jatkosopimukseen

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas ja finaaleiden arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä Vuoden ulkomaalaispelaajaksi valittu Jeremiah Wood solmivat yksivuotisen jatkosopimuksen.

9.6.2021 14:50 Korisliiga

Osku Heinoselle kahden vuoden jatkosopimus Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Osku Heinosen kanssa. Kokenut ja tarkkakätinen Heinonen aloittaa jo 12. kautensa Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa.

7.6.2021 11:26 Korisliiga

Pyrinnölle merkittävä jatkosopimus, David Gonzalvez jatkaa Tampereella kevääseen 2023

Tampereen Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen kapteeninsa David Gonzalvezin, 33, kanssa. Tuleva kausi on amerikkalaisen kuudes Korisliigassa.

3.6.2021 10:00 Susijengi

Matti Nuutinen nostaa tossut naulaan

Kolmet arvokisat, kahdet EM-karsinnat ja yhdet MM-karsinnat Susijengin sinivalkopaidassa pelannut likaisen työn tekijä ja kaksinkertainen Suomen mestari, kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 31, lopettaa koripallouransa.

2.6.2021 15:00 Mestarien liiga

Suomen mestari Vilpas lähtee Mestarien liigan karsintoihin

Keväällä ensimmäisen koripalloilun Suomen mestaruutensa voittanut Salon Vilpas on päättänyt osallistua syyskuussa Mestarien liigan karsintoihin. Mestarien liigan karsinnat pelataan 13.–17. syyskuuta. Arvonta suoritetaan heinäkuussa ja otteluohjelma varmistetaan heinäkuun viimeinen päivä.

2.6.2021 13:00 Suomen Cup

Koripallon Suomen Cup Ylelle pitkällä sopimuksella

Suomen Koripalloliitto ja Yle solmivat kolmivuotisen sopimuksen miesten ja naisten Suomen Cupin finaaliviikonloppujen tv-oikeuksista.

2.6.2021 08:34 Korisliiga

Korisliigassa ja Susijengissä debytoinut Remu Raitanen siirtyy KTP:hen

KTP-Basket ja Susijengin nuorempaan osastoon kuuluva Remu Raitanen solmivat 1+1-mallisen sopimuksen. 206-senttinen Raitanen esiintyi viime kesänä ensimmäistä kertaa Susijengin paidassa.

30.5.2021 14:12 Korisliiga

Aatu Kivimäki Tigers Tübingenin vahvuuteen

Kevään 2021 Suomen mestaruuden salolaiselle Vilpas Vikingsille ratkaisseiden pelaajien eliittiin ryminällä kohonnut karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 23, siirtyy ensi kaudeksi Saksan kakkostasolle Pro A:han. Kivimäen uusi työnantaja on suomalaisen valmentajakaksikon Daniel Jansson-Hussain Dassouki luotsaama Tigers Tübingen.

Näytä lisää vastaavia