15.4.2013 Neljäskin Korisliigan puolivälieräavauksista päättyi kotivoittoon, kun KTP peittosi Kouvolan Kouvot kotonaan Kotkan Steveco Areenalla maanantaina lukemin 87–83 (37–35). Kouvot hallitsi peliä kolmannella jaksolla ja piinasi kotijoukkuetta viime sekunneille asti, mutta KTP nosteli ratkaisevat korit hyökkäyslevypalloista ja sinetöi pelin Devonne Gilesin vapaaheitoilla.

Devonne Giles sinetöi KTP:n ensimmäisen puolivälierävoiton vapaaheittoviivalta.

Sefton Barrett nautiskeli playoff-avauksen tunnelmasta täysin rinnoin. Kuvat: Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.
Alkuhermostuneisuutensa karistettuaan Kymenlaakson paikallisvastustajat pelasivat 1,135-päisen Steveco Areenan yleisön todistaessa kovatasoisen ja intensiivisen huippukoripallo-ottelun, jonka voitto roikkui ilmassa molemmille joukkueille loppuun asti.
Kouvot sai hetkeksi yliotteen pelistä kolmannen jakson lopussa. Kouvolalaiset upottivat jakson aikana kahden pisteen heittonsa 11/12 ja siirtyivät Gilberto Clavellin onnistumisilla parhaimmillaan 59–64-johtoon. Clavell ajautui kuitenkin neljännen jakson alussa virhevaikeuksiin, jolloin Bojan Sarcevic ja Antwine Williams palauttivat kolmosillaan johdon kotkalaisille.
Clavellin istuessa vaihdossa iskivät kotkalaiset sutena hyökkäyslevypalloihin ja siirtyivät minuutti ennen loppua ratkaisevan tuntuisesti 82–76-johtoon. Chris Hester nosti kuitenkin perättäisillä onnistumisillaan Kouvot heiton päähän, ja Antto Nikkariselle avautui mahdollisuus tasoittaa peli vapaaheittoviivalta.
Nikkarisen vapaaheitot pomppasivat kuitenkin raudoista ulos ja Devonne Giles sinetöi KTP:n neljän pisteen voiton vapaaheittoviivalta.
– Vastustaja pääsi toisella puoliajalla muutamaan otteeseen liian lähelle koria ja sai sieltä helppoja pisteitä. Saimme kuitenkin neljännellä jaksolla hyökkäyslevypalloista tarvittavat korit, ja otteluvoitot ovat nyt 1-0, KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen mietiskeli.
Ottelun levypallot peräti 44–29 vieneen KTP:n parhaat olivat Sefton Barrett (23/13/2 blokkia), Devonne Giles (20/11), peräti kuusi hyökkäyslevypalloa vienyt Timo Heinonen (14/10) sekä Antto Nikkarisen päällystakkina häärinyt Antwine Williams (11/4/4 syöttöä).
Kouvoista Chris Hester (32/7) pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan. Myös Gilberto Clavell (20/6), Antto Nikkarinen (11/2/5 syöttöä) ja Samuli Vanttaja (10/6) onnistuivat tahoillaan.
Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran keskiviikkona Kouvolan Mansikka-aholla.
(Basket.fi)
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.