Antwine Williams

192 cm / 86 kg
Syntynyt 1975


Uutisia henkilöstä Antwine Williams

17.4.2014 Pääjuttu

KTP ja Karhu optimistisina Korisliigan puolivälieriin

Viime kevään hopeamitalistin, kotkalaisen KTP-Basketin, sekä toista kertaa seuran historiassa mitalipeleihin pyrkivän Kauhajoen Karhun kevätkaudet ovat olleet haastavat ja mutkaiset. Puolivälierien häämöttäessä niin Kotkassa kuin Pohjanmaallakin uskotaan kuitenkin vakaasti, että joukkueiden yhteispeli on hioutunut kuntoon oikeaan aikaan.

26.2.2014 Pääjuttu

Lappeenranta ja Kouvot harppasivat pudotuspelitaisteluun

Namika Lappeenranta ja Kouvolan Kouvot nousivat keskiviikkoisilla voitoillaan hätyyttelemään Salon Vilpasta ja Lapuan Korikobria taistelussa Korisliigan viimeisistä pudotuspelipaikoista. Lappeenranta nujersi kotonaan Vilppaan ja Kouvot jatkoi Namika Lahden tappioputkea. Uudessakaupungissa Karhu syvensi Korihaiden lamaa vierasvoitollaan.

21.2.2014 Pääjuttu

Coleman riehui nyt Honkaa vastaan, Pyrintö ja Vilpas vahvistivat asemiaan

Nilan Bisonsin uusi takamies Aubrey Coleman rankaisi Honkaa 27 pisteellä ja Bisonsin tukahduttava joukkuepuolustus hoiti loput, kun loimaalaiset naarasivat Espoosta 69–76 (30–29)-vierasvoiton perjantaina. Pyrintö vahvisti asemiaan liigan kärjessä peittoamalla Karhun ja Salon Vilpas kipusi takaisin kahdeksannelle sijalle murjomalla Lahtea.

8.1.2014 22:30 Pääjuttu

Kouvot vierasvoittoon Kymenlaakson derbyssä, Bisonsin voittoputki 19 ottelun mittainen

Kouvolan Kouvojen nuoret suomalaispelaajat nousivat esiin Justin Hawkinsin poissa ollessa, kun Kouvot nujersi KTP:n Kymenlaakson derbyssä kahden jatkoajan jälkeen 97–105 (33–42, 78–78, 90–90). Bisons myllytti kotonaan Honkaa venyttäen voittoputkensa 19 pelin mittaan ja Kauhajoen Karhu katkaisi Tampereen Pyrinnön pitkän voittoputken.

30.12.2013 23:05 Pääjuttu

Bisons uudenvuodenviettoon puhtaalla pelillä

Nilan Bisonsin uskomaton voittosuora taipui jo toisessa perättäisessä runkosarjaottelussa mutta ei katkennut, kun Salon Vilpas haastoi hallitsevan mestarin maanantai-iltana Loimaalla. Parhaimmillaan 19 pisteen takaa-ajoasemassa ollut Bisons kaivautui lopulta pinnalle ja upotti Vilppaan viikinkipurren pistein 63–60 (26–42) kirjauttaen 16. perättäisen voittonsa.

11.12.2013 Pääjuttu

Korihait ärsytti, Karhu kesti

Kymmenen pelin tappioputkensa Korisliigassa viime viikolla katkaissut Uudenkaupungin Korihait saalisti keskiviikkona kuluvan liigakauden ensimmäistä vierasvoittoaan. Korihait piinasi Kauhajoen Karhua pitkään, mutta vaikean marraskuun jälkeen uutta nousua hakeva Karhu käänsi pelin voitokseen 80-76 (36-36).

23.11.2013 20:20 Pääjuttu

Bisonsille kymmenen voittoa täyteen

Mikko Koiviston ja Matti Nuutisen poissaolo ei hidastanut Nilan Bisonsia, joka otti Antto Nikkarisen johdolla siivet alleen Kauhajoella ja nujersi Karhun pistein 55–70 (30–35). Voitto oli loimaalaisille jo kymmenes perättäinen Korisliigassa. Salon Vilpas sieppasi kolmannen perättäisvoittonsa Korikobrien kustannuksella ja Tapiolan Honka palasi kotonaan voittokantaan Namika Lahtea vastaan.

20.11.2013 Pääjuttu

Karhu hotkaisi Korihait, Jalonen rikkoi satalukuja

Kauhajoen Karhu katkaisi kahden ottelun mittaisen tappiollisen putkensa keskiviikkoillan URHOtv-kamppailussa kaatamalla Korihait vieraskentällä 79–91 (40–49). Korihaiden kokenut takamies Mikko Jalonen, 31, jakoi ottelussa pääsarjauransa 700. korisyötön.

6.11.2013 Pääjuttu

URHOtv-ennakko: Karhu hakee revanssivoittoa KTP:sta, Sarcevic ja Williams palaavat Karhuvuoreen

URHOtv:n keskiviikkoillassa todistetaan tänään todellista huippuottelua, kun Korisliigan kakkonen KTP isännöi liigakolmonen Kauhajoen Karhua. Karhu hakee Kotkasta revanssivoittoa kauden ainoalle tappiolleen ja viime kevään KTP:n hopeajoukkueen kulmakivet Bojan Sarcevic ja Antwine Williams esiintyvät Karhu-paidassa vanhalle kotiyleisölleen.

2.11.2013 20:19 Pääjuttu

Myös Bisons jatkaa tappiottomana, Karhu kaatoi Hongan

Tampereen Pyrinnön lisäksi Korisliigan kärjessä jatkaa vielä toinenkin joukkue ilman tappioita, kun Nilan Bisons päihitti kovaa taistelleet Kouvolan Kouvot kotonaan Loimaalla pistein 91–80 (39–42). Kauhajoella Karhu aiheutti Tapiolan Hongalle kolmannen perättäisen tappion jyräämällä 87–81 (37–44)-kotivoittoon.

23.10.2013 21:15 Pääjuttu

Honka ja Pyrintö hakivat viidennet voittonsa

Tapiolan Honka ja Tampereen Pyrintö onnistuivat säilyttämään tappiosarakkeensa puhtaana myös runkosarjakauden viidensissä otteluissaan ja jakavat nyt Korisliigan kärkisijan. Namika Lahti ylsi toiseen voittoonsa kukistamalla lappeenrantalaisen kaimaseuransa, KTP-Basket piti Lapuan Korikobrat nollilla ja Kauhajoen Karhu jatkoi Salon Vilppaan alamäkeä.

18.10.2013 20:50 Pääjuttu

Karhu ja KTP vierasvoittoihin Karjalassa

Edellisessä Korisliiga-ottelussaan kauden ensimmäisen tappionsa kokenut Kauhajoen Karhu otti pettymyksen takaisin korkojen kera kaatamalla Markus Moleniuksen huippuillan johdolla Kataja Basketin Joensuussa 73–79 (27–40). KTP kasvatti perättäisvoittojensa määrän neljään narraamalla Namikaa Lappeenrannassa.

16.10.2013 21:15 Pääjuttu

KTP katkaisi Karhun voittoputken, Kataja vierasvoittoon Salossa

Kauhajoen Karhun kolmen voiton putki Korisliiga-kauden alkajaisiksi katkesi keskiviikon URHOtv-ottelussa Kauhajoella, kun vierasjoukkue KTP imi tempon pois kotijoukkueen pelistä toisesta jaksosta alkaen. KTP:lle voitto oli kolmas perättäinen. Joensuulainen Kataja Basket haki puolestaan kauden toisen vierasvoittonsa kellistämällä Vilppaan Salossa.

16.10.2013 Korisliiga

URHOtv-ennakko: KTP haastaa tappiottoman Karhun Kauhajoella

URHOtv:n keskiviikkoillan trillerissä nähdään huippukoripalloa Pohjanmaan lakeuksilta, kun tappiottomana liigan kärkisijan jakava Kauhajoen Karhu kohtaa viime kevään hopeamitalistin KTP:n. KTP on voittanut kaksi viimeisintä otteluaan.

12.10.2013 18:15 Pääjuttu

Honka ja Karhu jatkavat puhtaalla pelillä

Korisliigan puhtaan pelin joukkueiden määrä nousi neljään, kun Tapiolan Honka ja Kauhajoen Karhu kasvattivat voittojensa määrän kolmeen. Tapiolan Honka nousi tauon jälkeen Ronnie Clarkin ratkaisuilla Salon Vilppaan ohi matkallaan 77–71 (33–41)-voittoon ja Kauhajoen Karhu kesytti Lapuan Korikobrat Pohjanmaan paikallisderbyssä luvuin 106–76 (48–37).

3.10.2013 09:35 Pääjuttu

Korisliigan ennakkokatsaus 3/4: Nuori Kouvot nuortui entisestään, Pyrintö ja Karhu suoraan kultajahtiin

Korisliigan nuorimpana joukkueena mallikkaasti puolivälieriin viime keväänä edennyt Kouvolan Kouvot lähtee uuteen kauteen entistä nuoremmalla, mutta sitäkin potentiaalisemmalla kokoonpanolla. Kauhajoella puolestaan tavoitellaan kultamitalia viime kevään pronssiottelun jälkeen ja Pyrintö aloittaa kultajahdin uusvanhan valmentajansa Pieti Poikolan opein.

2.8.2013 Pääjuttu

Karhu kaappasi Antwine Williamsin

Korisliigan viime kauden nelonen Kauhajoen Karhu on allekirjoittanut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Antwine Williamsin kanssa. Viime kaudella Williams pelasi KTP-Basketissa ja johdatti joukkueensa aina hopealle asti.

17.5.2013 21:45 Pääjuttu

Väkivahva Bisons ylivoimaisesti Suomen mestariksi viidennessä ottelussa

Korisliigan finaalien neljännessä osaottelussa Kotkassa hermonsa menettänyt Nilan Bisons löysi tyyneytensä ja suoritustasonsa kahdessa vuorokaudessa. Hallitseva mestari ammensi virtaa kotiyleisöstään ja nakutti nauloja KTP:n arkkuun kaukoheitto ja hyökkäyslevypallo kerrallaan. Ville Mäkäläisen, Martin Zenon ja Jeb Iveyn tahdittama Bisons haki lopulta toisen perättäisen Suomen mestaruutensa voittamalla viidennen osaottelun 85–67 (37–32).

15.5.2013 Pääjuttu

KTP piti hermonsa, tasoitti finaalien otteluvoitot

Veitsi kurkulla pelannut KTP hallitsi hermonsa kotiyleisönsä edessä Korisliigan finaalien neljännessä ottelussa eikä jäätynyt, vaikka joukkueen 21 pisteen johto kuihtui Bisonsin rynnistyksessä kahdeksaan. Läpi ottelun vieraitaan terävämmällä ilmeellä pelannut KTP teki rauhoittavan aikalisän jälkeen tarvittavan ryhtiliikkeen ja siirsi 94–78 (43–33)-voitollaan finaalien ratkaisun perjantaille.

13.5.2013 21:29 Pääjuttu

Bisons löysi kolmosjyvän, mestaruus katkolla loimaalaisille keskiviikkona

Kaukoheittopeli oli Bisonsille vaikeaa myös Korisliigan finaalien kolmannessa osaottelussa Loimaalla, mutta hallitseva mestari löysi jyvänsä viimein kiihkeän ottelun ratkaisuhetkillä. KTP:n 11 pisteen vierasjohto haihtui savuna ilmaan, kun Bisons sai puolustuksensa lukkoon, vastahyökkäyspelinsä kuntoon sekä viime minuuttien hurmoskolmoset uppoamaan. Bisons haki mestaruuden katkolle 84–73 (34–39)-voitollaan.

Näytä lisää vastaavia