KTP oli murskaava isäntä – Pyrintö vei ensimmäisen Pirkanmaan derbyn

25.10.2019 21:00 BC Nokia ei ole vielä onnistunut kotiparketillaan voittoa juhlimaan.

Michael Pounds ja KTP eivät antaneet Uralle mahdollisuuksia. Kuva: Ville Vuorinen

KTP-Basket otti kauden neljännen voittonsa Kaarinan Ura Basket eGameStarsin vierailtua Kotkan perjantai-illassa 100–72 (44–38). Uralle tappio oli kauden neljäs seitsemästä ottelusta.

KTP pyrki hallitsemaan ottelua vahvan sisäpelinsä kautta. JayVaughn Pinkston (21/3) ja DeAndre Daniels (22/4) olivatkin Uralle hankalia pysäytettäviä. Lisäksi Kevin Langford (12/12/4s) haali puolustuspäässä levypalloja tasaisen varmaan tahtiin.

– Eka puoliaika olimme vielä vähän käsijarru päällä. Toisella puoliajalla homma aukesi sitten kivasti, yhdeksän pistettä tehtaillut Joonas Timonen (9/9/2s) kertoi Elisa Viihteen haastattelussa.

– Kyllähän se hyvältä tuntui, kun sai onnistumisia ja voitto tuli.

DeAndre Daniels oli joukkueensa paras pistetehtailija perjantaina. Kuva: Ville Vuorinen

Uran kaukoheittopeli yskähteli pahemman kerran, näinpä vierailijat eivät saaneet kunnon flow-tilaa päälle oikein missään vaiheessa ottelua. Erinomaista alkukautta pelaava laituri Stephaun Branch (27/8/3r/3t) aiheutti monipuolisuudellaan KTP-leirissä päänvaivaa. Myös Atte Perttu (9/4) esitti vieraista kauden parastaan.

– Olimme ensimmäisellä puoliajalla sitä, mitä ei haluta olla. Olimme passiivisia ja pallo ei liikkunut, puolustuskin oli vähän teennäistä. Toisella puoliajalla näytti, että taas oikeaan suuntaan ollaan menossa. Hyviä merkkejä, kun jätkät kannustaa toisiaan ja iloitsee toistensa onnistumisista, KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen linjasi.

KTP matkaa ensi viikon perjantaina Kouvolaan kauden ensimmäiseen Kymenlaakson derbyyn. Ura pelaa seuraavan kerran ensi viikon sunnuntaina, kun Turkuun saapuu vieraita Kauhajoelta.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

Pyrintö haki sarjapisteet Nokialta

BC Nokia pelasi perjantaina jo viikon kolmannen ottelunsa, kun Pirkanmaan paikallisottelussa vastaan asettui luonnollisesti Tampereen Pyrintö. Nokialaisjoukkue johti kotiparketillaan pitkään, kunnes sinnikäs Pyrintö marssi voittoon koriluvuin 91–97 (49–43).

Maanantaina BC Nokia hävisi kotonaan Salon Vilppaalle, keskiviikkona Seagulls oli vahvempi Helsingissä. Kolmen tappion viikosta huolimatta BC Nokian pelaamisessa on nähtävissä paljon hyvää. Joukkueen akilleen kantapääksi on alkukaudesta muodostunut pelitempon hienoinen laskeminen ottelun loppua kohti.

– BC Nokia oli hyvin paljonkin alussa niskan päällä. Toisella jaksolla saimme hieman erilaisella viisikolla otetta pelistä ja toisella puoliajalla sitten hivutettiin rinnalle ja ohi, iloitsi Pyrintö-luotsi Sami Toiviainen Elisa Viihteen haastattelussa.

– Puhuimme ennen ottelua paljon BC Nokian intensiteetistä, siitä miten he tulevat otteluun. Oikeastaan ensimmäiset 15 minuuttia Nokia oli täysin hallitseva osapuoli. Mutta vähän se toistui, miten BC Nokian on tällä kaudella pelannut: ihan ei vielä 40 minuuttia sama meno säily.

Pyrinnön parhaat olivat BJ Raymond (22/5), Ray Nixon (21/10/4s) ja Khalil Small (22/10/3s). Vaihtomiehistä etenkin Panu Peltokangas (9/8) toi Pyrinnön pelaamiseen valtavan määrän energiaa.

– Ehkä meillä oli ottelussa sellainen nouseva käyrä. Olimme aika köysissä siinä alussa. Tiesimme, että BC Nokialla on käynyt varsinkin täällä kotona, että vähän alkaa ottelun loppua kohti kone yskimään. Me taas olimme lopussa jo aika hyviä, Pyrinnön kapteeni Antero Lehto mietti.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

BC Nokia sai varsinkin alkuottelussa onnistumisia laajalta rintamalta. Vahvan startin kaudelleen saanut sentteri Daniel Dolenc (14/10/3s) jatkoi tehokkaana molemmissa kenttäpäädyissä. Myös Niko Mattila (15/3/4s) uurasti väsymättömästi takakentällä. Ottelun loppua kohti roolia otti jälleen Stacy Davis (22/4).

BC Nokia pelaa seuraavan kerran perjantaina Uudessakaupungissa. Pyrintö isännöi lauantaina Vilpasta.

Ottelutilasto

 
19.11.2019 21:10 Korisliiga

Edes harmaa marraskuu ei hidasta Seagullsin lentoa, BC Nokia seilaa voittoputkessa

Helsinki Seagulls maksoi kalavelkojaan Kouvoille suurinumeroisella kotivoitolla. BC Nokia puolestaan otti neljännen voiton putkeen, kun se kaatoi kotonaan Lahti Basketballin.

18.11.2019 20:22 Korisliiga

Oranssipaitojen voittoputki jatkuu jatkumistaan, KTP:lle synkkä ilta kaaren takaa

Karhu Basket nappasi Korismaanantaina jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa.

18.11.2019 08:05 Korisliiga

Korismaanantai: Karhu Basket saalistaa jo seitsemättä voittoaan putkeen, kun KTP saapuu Kauhajoelle

Viikko aloitetaan Kauhajoella kahden hyvävireisen joukkueen kohtaamisella. Studioviereena on SportIQ-toimitusjohtaja Harri Hohteri.

16.11.2019 21:10 Korisliiga

Vilpas murskasi Katajan – myös Seagulls vahvisti asemaansa kärkitaistossa

Salon Vilpas teki kotonaan Joensuun Katajasta selvää murskaluvuin 97–65. Vilpas pitää yhdessä Helsinki Seagullsin kanssa Korisliigan kärkipaikkaa 11 voitolla ja kahdella tappiolla.

13.11.2019 22:35 Korisliiga

Yhä voitoton Korihait vapautti päävalmentaja Jordi Justen tehtävistään

Korihaiden tiedotteen mukaan päätös sopimuksen purkamisesta tehtiin Justen kanssa yhteisymmärryksessä.

13.11.2019 20:46 Korisliiga

Keskiviikko tarjosi ainoastaan vierasvoittoja – Vilpas vahva seitsemänkin miehen voimin

Korihait pisti Pyrinnön ahtaalle. Seagulls haki sarjapisteet Turusta.

12.11.2019 20:39 Korisliiga

KTP vei nimiinsä tiistai-illan korintekojuhlan Kobria vastaan

Kobrien pelintekijä Antto Nikkarinen saavutti ensimmäisenä suomalaisyntyisenä pelaajana tripla-tuplan Korisliigassa.

11.11.2019 20:27 Korisliiga

Karhu Basketille jo kuudes peräkkäinen voitto, tällä kertaa Lahdessa

Oranssipaidat onnistuivat Korismaanantain ottelussa kostamaan Lahti Basketballin lokakuisen voiton Kauhajoella.

11.11.2019 11:11 Korisliiga

Korismaanantai: Voittoputkessa marssiva Karhu Basket pyrkii maksamaan potut pottuina Lahdessa

Lahti Basketball katkaisi lokakuussa kauhajokelaisjoukkueen pitkän kotivoittojen putken.

10.11.2019 18:59 Korisliiga

Seagulls oli ylivoimainen vierailija Uudessakaupungissa

Marraskuun lopulla 38 vuotta täyttävä Timo Heinonen pelasi ensimmäisenä 700. runkosarjaottelun.

9.11.2019 19:17 Korisliiga

Karhu Basket raateli Katajan Joensuussa – Ura yllätti Vilppaan

Kauhajokelaisjoukkue kasvatti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi.

8.11.2019 21:09 Korisliiga

Voittoputkeen yltynyt BC Nokia ryösti sarjapisteet Kouvolasta

KTP-Basket pysyi sitkeästi Lahdessa kotijoukkuetta edellä. Pyrintö nappasi helpohkon kotivoiton Kobrista.

6.11.2019 20:54 Korisliiga

Seagulls vei jatkoaikatrillerin nimiinsä Kotin ja Huffin johdolla

Karhu Basket jatkoi hyvää virettään. Lahti Basketball haki voiton Lapualta.

5.11.2019 20:35 Korisliiga

BC Nokia juhli kauden ensimmäistä kotivoittoaan Uran kustannuksella

BC Nokia voitti ennen kaikkea vahvan levypallopelaamisensa ansiosta.

5.11.2019 14:28 Korisliiga

Korisliigan lokakuun pelaaja Duke Shelton: "En osannut odottaa voittavani tätä titteliä"

Kouvojen sentteri tilastoi lokakuun aikana keskiarvoikseen 22,6 pistettä, 10,0 levypalloa ja 3,2 syöttöä.

4.11.2019 20:30 Korisliiga

Vilpas jatkaa tappiotta kotiparketillaan, Korihait roikkui pitkään iskuetäisyydellä

Uusikaupunkilaisjoukkue ei ole onnistunut vielä avaamaan voittotiliään.

4.11.2019 09:08 Korisliiga

Korismaanantai: Sarjataulukon ääripäät kohtaavat Salossa, onnistuuko Korihait kiusaamaan Vilpasta?

Korihaiden paidassa saatetaan nähdä ensimmäistä kertaa sisäpelaajana viihtyvä Jalen Henry.

3.11.2019 18:50 Korisliiga

Hallitseva mestari on hilautumassa hiljalleen kohti kärkikahinoita

Karhu Basket oli hyvin tyly vieras Ura Basket eGameStarsille.

2.11.2019 20:11 Korisliiga

Lahti Basketball yllätti Katajan Joensuussa – Vilpas vahva Pyynikillä

Sarjanousija jätti Katajan miltei täysin aseettomaksi.

1.11.2019 20:58 Korisliiga

Kouvot vei nimiinsä Kymenlaakson herruuden – Seagulls ja BC Nokia vieravoittoihin

Kouvot ja KTP esittivät perjantai-illassa todellisen jännitysnäytelmän lukuisine käänteineen.

Näytä lisää vastaavia