22.10.2011 KTP nappasi Korisliigassa kauden ensimmäisen vierasvoittonsa maukkaasti Kymenlaakson paikallispelissä kaatamalla Kouvot lukemin 72–75 (43–40). Lappeenrannan NMKY puolestaan haki kauden toisen voittonsa upottamalla loimaalaisen Nilan Bisonsin kotonaan 100–89 (44–37).
Bojan Sarcevic oli Kymenlaakson derbyn ratkaisumiehiä. Kuva: Matti O. Koskinen.
KTP:n ja Kouvojen kohtaamisesta kehkeytyi odotusten mukainen jännitysnäytelmä. KTP kipusi tasaisen pelin päätösjaksolla 56-64-johtoon, mutta Kouvot kuittasi hetkessä johtoaseman 11-0-jaksollaan.
Kouvot johti vielä viimeisen minuutin alussa 72-70, mutta Juho Lehtoranta vei ensiksi kolmosellaan KTP:n johtoon ja Bojan Sarcevic viimeisteli voittoluvut vapaaheittoviivalta.
- Joukkuepuolustuksemme toimi nyt ensimmäisen kertaa hyvin. Puolustimme yhdessä emmekä vuorotellen, selitti vierasvoiton saloja KTP:n päävalmentaja Lars Ekström.
KTP:n tehokkaimmat olivat Sarcevic (19/4/5 syöttöä), Lehtoranta (14/2) ja Terrell Bell (11/15). Kouvoista esille nousivat Josh Gonner (21/5) ja Antoine Jordan (15/6/3 syöttöä/4 riistoa).
Lappeenrannan NMKY haki toisen voittonsa uuden päävalmentajansa Lassi Tuovin komennossa kukistamalla loimaalaisen liiganousija Nilan Bisonsin kotonaan 100-89 (44-37)-lukemin.
LrNMKY pohjusti voittoaan kolmannella jaksolla, jonka lopussa se karkasi raskain jaloin liikkeellä olleilta biisoneilta 69-51-johtoon. Bisons kiri päätösjaksolla parhaimmillaan neljän pisteen päähän kolme minuuttia ennen loppua, mutta kaatui lopulta Henri Välimaan ja Tyler Tiedemanin kolmosiin.
Kovilla prosenteilla muun muassa 13 kolmosta upottaneen kotijoukkueen tehoista vastasivat peräti 72 pistettä heittäneet amerikkalaiset DeAnder Haynes (31/6/8 syöttöä/3 riistoa), Lawrence Hamm (21/5) ja Tyler Tiedeman (19/5/3 syöttöä). Kaikki kolme kolmostaan kriittisissä paikoissa upottanut Välimaa heitti yhdeksän pistettä.
Bisonsista kunnostautuivat Jeb Ivey (26/2/7 syöttöä/3 riistoa) ja Martin Zeno (18/5).
(STT)
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.