”Kultasormi-Kokoskov” tuo Serbialle yllätysmomentin EM-karsinnoissa

19.2.2020 15:55 Vaikka Serbia-koriksen 2010-luvun suurin nimi pelinrakentaja Milos Teodosic ei vastoin ennakkotietoja maansa EM-karsintaryhmään helmikuun ikkunassa liitykään, on hallitseva EM-hopeamitalisti tuttuun tapaan fyysinen, kärsivällinen ja äärimmäisen vaarallinen joukkue, johon uuden päävalmentaja Igor Kokoskovin sisääntulo tuo oman yllätyselementtinsä.

”Kaikki eurooppalaista koripalloa seuraavat tietävät Raduljican hyvin, vaikka hän on pelannutkin viime vuodet Kiinassa. Äärettömän hyvä iso mies, Euroopan parhaita lähietäisyyden korintekijöitä, joka skoraa selkä koriinpäin, rullaa korille skriinin jälkeen ja viime vuosina on heittänyt yhä tarkemmin kaukaa", avaa Mikko Larkas Susijengin valmennuksesta. Kuva: FIBA

Pääosin entisen Jugoslavian alueen suurseurojen pelaajista koottu Serbian EM-karsintaryhmä on vakuuttavaa luettavaa kenelle tahansa eurooppalaiseen huippukoripalloon perehtyneelle – unohtamatta yksittäisiä Espanjan ja Venäjän liigan pelaajia tai Kiinassa elantoaan tahkovaa, vuoden 2015 EM-kisajoukkueen sentterijätti Miroslav Raduljicaa.

Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas toteaakin, että oli kentällä sitten lähes kuka tahansa serbipelaaja, Serbian peli pysyy vuodesta toiseen samankaltaisena: kärsivällisenä, fyysisenä ja tehokkaana.

- Serbian pelaajilla on yleisesti ottaen todella korkea koripallo-ÄO. Hyvin organisoituja, kurinalaisia pelaajia, jotka avoimelle kentälle päästessäänkin ovat erittäin vaarallisia. Heidän isonsa viimeistelevät erittäin hyvin läheltä koria, jonka lisäksi heiltä löytyy usealta pelipaikalta kaukoheittovoimaa. Jokainen serbipelaaja osaa pelata monipuolisesti, mikä tekee heistä aina vaikean vastustajan.

Jalkavaivojen vuoksi viime kesän MM-kisat väliin jättäneen pelinrakentajavelho Milos Teodosicin uutisoitiin vielä viikko sitten liittyvän Serbian EM-karsintavahvuuteen, mutta alkuviikolla serbialaiset ilmoittivat joukkueen joutuvan tulevan EM-karsinnoissa toimeen ilman Teodosicin palveluksia. Vaikka Teodosic onkin nyt sivussa ”kotkien” kokoonpanosta, Larkas korostaa, että Serbian takakentältä löytyy edelleen runsaasti laatua.

- Paras arvio tällä hetkellä on, että kokoonpanon puhtaimpana pelinrakentajana Nikola Rebic astuu Teodosicin kenkiin aloitusviisikossa ja hän vaihtelee pelintekovastuuta Ognjen Jaramazin kanssa, joka on pelaajatyyppinä vähän isokokoisempi ja urheilullisempi korintekijä.

Yllätyselementin Serbian peliin tuo edellisissä EM-kisoissa Slovenian Euroopan mestaruuteen luotsanneen Igor Kokoskovin saapuminen Serbian päävalmentajan tuolille. ”Kultasormi-Kokoskov” sai Slovenian pelaamaan äärimmäisen nykyaikaista ja tehokasta koripalloa. Nähtäväksi jää, kuinka Kokoskov vaikuttaa Serbian maajoukkueen peliin.

- Pitää muistaa, että torstain ottelu on Kokoskovin ensimmäinen ottelu Serbian peräsimessä koskaan. Kun edellisen kerran pelasimme Kokoskovin joukkuetta vastaan (Slovenia vuoden 2017 EM-kisoissa), heidän epätyypillinen skriinipelinsä aiheutti meille paljon vaikeuksia. Serbia osaa perinteisesti rankaista vastustajan erehdyksistä, Kokoskovin saapumisen myötä meidän täytyy olla kaksin verroin hereillä.

Susijengi ja Serbia kohtaavat torstai-iltana 20.2. klo 19.00 EM-karsintaottelussa. YLE TV2 televisioi ottelun suorana klo 18.45 alkaen.

Tarkkaile heitä – coach Larkaksen tärpit

Miroslav Raduljica (213 cm/32 v): ”Kaikki eurooppalaista koripalloa seuraavat tietävät Raduljican hyvin, vaikka hän on pelannutkin viime vuodet Kiinassa. Äärettömän hyvä iso mies, Euroopan parhaita lähietäisyyden korintekijöitä, joka skoraa selkä koriinpäin, rullaa korille skriinin jälkeen ja viime vuosina on heittänyt yhä tarkemmin kaukaa.”

Marko Simonovic (203/33): ”Äärimmäisen kokenut ja todella kovaa pelaava laituri, jolla olisi oma paikkansa Serbian kokoonpanossa, vaikka kaikki pelaajat NBA-miehiä myöten olisivat mukana. Viime hetkien ratkaisija, jonka kanssa on oltava tarkkana.”

Nikola Rebic (188/25): ”Serbian EM-karsintakokoonpanon puhtain pelintekijä, jonka odotamme rakentavan joukkueensa peliä Teodosicin ollessa poissa. Lukee peliä äärimmäisen hyvin, ei hötkyile pallon kanssa ja osaa tarvittaessa itsekin ratkaista.”

Serbian kokoonpano, helmikuun 2020 EM-karsintaikkuna

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2019-20

5

Marko SIMONOVIC

203

1986

Cedevita Olimpija (SVN)

6

Aleksa RADANOV

201

1998

FMP (SRB)

10

Ognjen JARAMAZ

193

1995

Partizan Belgrad (SRB)

11

Dejan KRAVIC

213

1990

Obradoiro (ESP)

12

Novica VELICKOVIC

205

1986

Partizan Belgrad (SRB)

13

Miroslav RADULJICA

213

1988

Jiangsu Dragons (CHN)

20

Dejan TODOROVIC

196

1994

Andorra (ESP)

22

Dalibor ILIC

202

2000

Igokea (BIH)

25

Rade ZAGORAC

205

1995

Partizan Belgrad (SRB)

30

Aleksa AVRAMOVIC

192

1994

Estudiantes (ESP)

31

Luka ASCERIC

201

1997

Mega Bemax (SRB)

32

Uros TRIFUNOVIC

199

2000

Partizan Belgrad (SRB)

44

Nikola REBIC

188

1995

Jenisei (RUS)

45

Stefan DJORDJEVIC

206

1998

FMP (SRB)

Päävalmentaja Igor Kokoskov

Valmentaja Dejan Milojevic

Valmentaja Vladimir Jovanovic

Valmentaja Jovica Antonic

 
5.12.2023 12:00 Susijengi

Koriksen EM-kisojen 2025 logo on julkaistu

Koripallon EM-kisat 2025 sekä kotikisoihin saava odotus ovat saaneet kasvot. Kansainvälinen koripalloliitto julkaisi tiistaina yhdessä tulevien EM-kisaisäntien kanssa EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2025) logon. EM-kisojen 2025 alkulohkoista yksi pelataan Tampereella.

3.12.2023 11:07 Susijengi

Severi Kaukiainen loppukaudeksi BC Kalev/Cramon paitaan

Syyskauden ajan Patrioti Leviceä FIBA Europe Cupissa ja Slovakian liigassa edustanut Peli-Karhujen kasvatti ja hallitseva Korisliigan MVP Severi Kaukiainen, 25, vaihtaa maata ja seuraa. 185-senttinen Kaukiainen on allekirjoittanut loppukauden kattavan sopimuksen Viron ja Latvian yhteisliigaa pelaavan perinteikkään tallinnalaisjoukkue BC Kalev/Cramon kanssa.

27.11.2023 21:11 Susijengi

Susijengi Valencian olympiakarsintaturnaukseen – Puola ja Bahama samaan alkulohkoon

Arpa siivitti Susijengin ensi heinäkuun (2.-7.7.2024) olympiakarsinnoissa Espanjan Valenciaan, joka on yksi tulevien karsintojen neljästä isäntäkaupungista. Susijengi ottaa Valencian turnauksen alkulohkossa mittaa Puolasta ja Bahamasta ja tarvitsee paikan lohkonsa kahden parhaan joukossa mitelläkseen paikasta Pariisin olympialaisissa.

27.11.2023 12:11 Susijengi

Olympiakarsintojen isännyydet Kreikalle, Latvialle, Puerto Ricolle ja Espanjalle

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on maanantain kokouksessaan myöntänyt kesän 2024 olympiakarsintojen isännyydet Kreikalle, Latvialle, Puerto Ricolle ja Espanjalle. Karsinnat pelataan 2.-7.7.2024 neljänä kuuden joukkueen turnauksena. Jokaisen turnauksen voittajajoukkue leimaa lippunsa Pariisin olympialaisiin.

27.11.2023 11:28 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset onnistuivat laajalla rintamalla Euroopan parketeilla

Sasu Salin pääsi juhlimaan Kanariansaarten derbyn voittoa, kun Teneriffa jatkoi nousuvirettään. Remu Raitanen jatkoi vahvoja esityksiään Espanjassa, Mikael Jantunen ja Edon Maxhuni olivat iskussa Ranskassa ja Henri Kantonen johdatti joukkueensa voittoon Liettuassa.

23.11.2023 21:22 Susijengi

Susijengi maanantain olympiakarsinta-arvontoihin kolmannesta arvontakorista

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut ensi maanantain (27.11.) olympiakarsinta-arvontojen arvontakorit. Susijengi on sijoitettu kolmanteen arvontakoriin yhdessä Puerto Ricon, Montenegron ja Dominikaanisen tasavallan kanssa ja kohtaa karsintojen alkulohkossaan joukkueet 2. ja 6. arvontakoreista.

23.11.2023 09:34 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen siivitti joukkueensa tärkeään voittoon

Alexander Madsen oli isossa roolissa, kun VEF Riika merkkautti avausvoittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa ja piti jatkohaaveensa elossa. Sasu Salin ja Perttu Blomgren olivat myös vahvassa vedossa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

9.11.2023 13:08 Susijengi

Mikko Larkas SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi

Susijengin valmennusjohtoon jo seitsemän vuotta kuulunut Mikko Larkas, 42, siirtyy Ranskan pääsarjaa ja FIBA Mestareiden Liigaa pelaavan SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella. Viimeisen neljän vuoden ajan Larkas on työskennellyt vantaalaisseura PuHu Junioreissa urheilutoimenjohtajana.

9.11.2023 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin vei Mestarien liigan Susijengikohtaamisen

Mestarien liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin toivotti Alexander Madsenin tervetulleeksi Teneriffan aurinkosaarelle. Salin pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

7.11.2023 21:06 Susijengi

Susijengin olympiakarsintalohko arvotaan 27. marraskuuta

Susijengin kesän 2024 olympiakarsintalohko ja -vastustajat julkistetaan alle kolmen viikon päästä. Arvontapäiväksi on valikoitu maanantai 27.11., jolloin kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkistaa päivällä olympiakarsintojen neljä isäntämaata ja arpoo illalla Suomen aikaa klo 19.00 alkaen karsintalohkot.

2.11.2023 10:27 Suomalaiset ulkomailla

Jacob Grandison debytoi Espanjassa – Remu Raitanen hyvässä heittovireessä

Susijengin paidassa MM-kisoissa nähty Jacob Grandison debytoi uuden seuransa Menorcan riveissä. Remu Raitasen sihti oli kohdillaan ja Mikael Jantusen loisto-otteet EuroCupissa saivat jatkoa.

1.11.2023 14:30 Susijengi

Lauri Markkasen All Star -valinta ehdolla vuoden sykähdyttävämmäksi urheiluhetkeksi

Lauri Markkasen nousu supertähtien joukkoon on ehdolla vuoden sykähdyttävämmäksi urheiluhetkeksi. Yleisöäänestys on käynnissä Urheilugaalan nettisivuilla ja 10 eniten ääniä kerännyttä ehdokasta etenee finaalivaiheeseen.

29.10.2023 18:57 Susijengi

Jacob Grandisonin ammattilaisura käyntiin Menorcassa

Viisivuotisen yliopistoliigauransa viime keväänä päättänyt ja Susijengiä Okinawan MM-kisoissa edustanut Jacob Grandison, 25, aloittaa ammattilaisuransa. Duken yliopistossa viime kaudella pelannut 198-senttinen Grandison liittyy Espanjan kakkosliigassa (LEB Oro) pelaavan Menorcan joukkueeseen.

24.10.2023 11:56 Susijengi

Erik Murphy Japanin pääsarjaan

Viimeiset kolme kautta Fukushima Firebondsia Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla edustanut Susijengin veteraanisentteri Erik Murphy, 33, nousee sarjatasoa ylemmäs. 208-senttinen Murphy on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Japanin B1-liigan itälohkossa pelaavan Gunma Crane Thundersin kanssa.

23.10.2023 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Edon Maxhunin hienoille alkukausille jatkoa

Mikael Jantusen vahva debyyttikausi Paris Basketballin riveissä sai jatkoa viikonloppuna ja Edon Maxhuni oli jälleen liekeissä Le Portelin riveissä. Alex Murphy ja Remu Raitanen pääsivät juhlimaan voittoja Espanjassa.

19.10.2023 00:08 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin sytytti sukan tuleen Mestarien liigassa

Sasu Salinin ranne oli tulikuumana Mestarien liigan avauksessa, kun hän pommitti peräti kahdeksan kolmen pisteen heittoa sisään hurjalla prosentilla. Severi Kaukiainen oli Patrioti Levicen ykkösnimi FIBA Europe Cupissa ja Mikael Jantunen esiintyi vahvasti EuroCupissa.

16.10.2023 09:53 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni kuritti debyytissään Paris Basketballia – ”Oli kiva olla taas parketilla”

Edon Maxhuni teki erinomaisen debyytin Ranskan liigassa, kun hän oli ottelun ykkösnimi Le Portelin kaataessa Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketballin.

12.10.2023 13:28 Susijengi

Tutkimus: Susijengin ennätysottelulla miljoonaluokan vaikutus Tampereelle

Susijengi kohtasi MM-kisavalmistautumisensa aikana Liettuan täpötäydellä Nokia Arenalla viime elokuussa. Suomi-koriksen kaikkien aikojen ennätysyleisö toi mukanaan 1,3 miljoonan euron taloudellisen vaikuttavuuden Tampereen alueelle, kertoo Tampereen kaupungin ja Suomen Koripalloliiton yhdessä teettämä tutkimus.

12.10.2023 09:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen sinetöi Paris Basketballille voiton EuroCupissa

Mikael Jantunen pääsi iskemään lopullisen niitin Paris Basketballin voitolle, kun Reyer Venezia kaatui EuroCupissa. Daniel Dolenc oli vahvassa vireessä Liettuassa ja Severi Kaukiainen sekä Trey Niemi auttoivat joukkueensa voittoihin Slovakiassa ja Italiassa.

Näytä lisää vastaavia