Kutkuttava avausvälierä päättyi Lahti Basketballin voittoon

2.4.2019 21:00 Miesten I divisioona A:n ensimmäisessä välieräkamppailussa Lahti Basketball kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Oulun NMKY:n kotonaan numeroin 93-82 (48-37).

Lahden Jarred Jones vietti 18 pisteen illan. Kuva: Ville Vuorinen.

Miesten I divisioona A:n välierät käynnistyivät Lahti Basketballin ja Oulun NMKY:n kohtaamisella. Kuudennelta sijalta pudotuspeleihin lähtenyt Oulu antoi avausottelussa sarjakärki Lahdelle tiukan vastuksen. 

Ottelu eteni luottavaisen kotijoukkueen komennossa, mutta oululaismiehistö ei antanut tuumaakaan periksi ja pysytteli iskuetäisyyden päässä. Viimeiseen erään lähdettiin Lahden 68-61-johtoasemassa, mutta periksiantamaton ONMKY nousi nopeasti kolmen pisteen päähän.

Lopussa Lahti kuitenkin osoitti vahvuutensa, löi viimeisen vaihteen silmään ja viimeisteli taululle voittolukemat 93-82 (48-37).

Lahden pistekuninkuuden vei 27 pistettä iskenyt ja neljä syöttöä tarjoillut takamies Sami Ikävalko. Vakuuttaviin suorituksiin ylsivät myös luottopelaajat Vesa Mäkäläinen (19/13/4s) ja Jarred Jones (18/7). 

Oulun kovimmat pelimiehet olivat 12 pistettä vapariviivalta upottanut Chrishon Briggs (27/6) sekä kolmen pisteen heittonsa 3/3 pussittanut Dedrick Basile (23/8). 

Toinen välieräottelu pelataan perjantaina, kun lahtelaisjoukkue matkaa Ouluun. Pallo nousee ilmaan klo 18.30 Oulun urheilutalolla. 

Ottelutilastot

 
27.4.2026 22:46 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 17

Kipinä Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta viemällä finaalisarjan 3-1. Naisten I divisioonassa Espoo Basket Team II voitti finaalisarjan näytöstyyliin.

20.4.2026 22:41 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 16

Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.

12.4.2026 22:57 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 15

Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.

8.4.2026 14:59 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 14

Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.

1.4.2026 10:12 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 13

Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.

24.3.2026 21:39 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 12

Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.

18.3.2026 20:26 Miesten I divisioona A

Pudotuspeliennakko - Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A:n kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät kolmella ottelulla. Runkosarjan ykkönen ACO Basket lähtee mestaruusjahtiin selkeän ennakkosuosikin paineet niskassaan, mutta niskaan hengittävät muun muassa hyökkäysvoimainen Kipinä Basket ja tarkkakätinen Karkkila.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

Näytä lisää vastaavia