Lahti Basketball jäädytti kapteeni Vesa Mäkäläisen pelipaidan

6.11.2021 19:41 35-vuotias Mäkäläinen pelasi 14 kautta Korisliigaa Lahti Basketballin lisäksi Kauhajoella, Kataja Basketissa sekä kasvattajaseurassaan Namika Lahdessa.

Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Lahti Basketball nosti ennen illan ottelua hallin kattoon Vesa Mäkäläisen paidan. Mäkäläinen juhli uransa aikana Suomen mestaruutta Namika Lahden paidassa (2009) sekä Kataja Basketin riveissä (2017). Lisäksi palkintokaapista löytyy kaksi SM-hopeaa sekä SM-pronssi.

Henkilökohtaisella tasolla Mäkäläinen keräsi lukuisia palkintoja. Hänet valittiin keväällä 2009 Korisliigan finaalien MVP:ksi. Vuoden puolustuspelaajaksi hänet valittiin peräti viidesti, kerran parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi, vuoden kehittyneimmäksi sekä vuoden tulokkaaksi.

Mäkäläinen oli merkittävässä roolissa Lahti Basketballin syntyhetkistä lähtien edustaen joukkuetta miesten I divisioona B:ssä nostaen joukkueen lopulta aina Korisliigaan.

Mäkäläinen edusti kaudella 2009–10 ruotsalaista Plannja Basketia, jossa saavutuksena oli hopeinen mitali. 200-senttinen järkäle pelasi Kataja Basketin riveissä kolmea eri eurosarjaa: EuroChallengea, FIBA Europe Cupia sekä Mestareiden liigaa. Mäkäläinen pelasi uransa aikana 35 miesten maaottelua ja hän kuului vuoden 2011 EM-kisojen joukkueeseen.

Kaikkiaan Mäkäläinen pelasi 355 Korisliigan runkosarjan ottelua, jossa hän heitti 3117 pistettä ja kaapi 1751 levypalloa (8,8/4,9). Pudotuspeleissä Mäkäläinen esiintyi 84 kertaa (7/4,4).  

Miten muut muistavat Vesa Mäkäläisen?

Henkilöt

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia