Lahti murhaavan ylivoimainen toisessa finaaliottelussa

14.5.2009 Lahden Jäähalliin kerääntynyt lähes 3500-päinen lahtelaisyleisö sai koko rahan edestä aihetta hymyillä, kun lauantaisessa SM-finaaliavauksessa kotiedun ryövännyt Namika Lahti murskasi runkosarjan voittaja Katajan toisessa loppuottelussa tylysti 80-64 (42-19). Finaalisarjaa otteluvoitoin 2-0 johtavalla Namika Lahdella on mahdollisuus juhlia mestaruutta jo lauantaina Joensuussa.

Jo ottelun avausminuutit antoivat joensuulaisille esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Katajan viidestä ensimmäisestä pallonhallinnasta neljä päättyi joensuulaismenetykseen ja yksi lahtelaistorjuntaan. Namika Lahti johti avausjakson jälkeen ottelua lukemin 23-9 ja puoliajalla yhä vakuuttavammin 42-19. Kuvaavaa on, että puoliajalla Katajalla oli koossa 19 pisteen lisäksi peräti 18 pallonmenetystä.

- Puolustus oli koko ajan sitä, mitä sen piti ollakin. Otettiin vastustajalta puolustamalla luulot pois. En tosin missään vaiheessa tajunnut kunnolla, että ero venähti niinkin suureksi kuin se tuossa puoliajalla oli, Lahden valmentaja Sami Toiviainen summasi toisen finaaliottelun kulun.

Kotijoukkue johti ottelua parhaimmillaan peräti kolmellakymmenellä pisteellä lukemissa 59-29 ja 61-31. Ottelun koko toinen puoliaika kuihtui pelailuksi, jossa joukkueet säästelivät avainpelaajiaan.

- Turpiin tuli oikein kunnolla. Lahti on aina ollut hyvin puolustavan joukkueen maineessa, mutta en ole vielä koskaan nähnyt heidän puolustavan noin kovaa. Pakko nostaa hattua koko ryhmälle, Katajan valmentaja Ray Ailus pohdiskeli.

Mäkäläisen nousu jatkuu

Pitkin kevättä yhä terävämmäksi hioutunut Namika Lahden puolustus lähenteli torstaisessa finaalissa jo kovien eurosarjojen keskitasoa. Lahti-puolustuksen yksinoikeutettu kulmakivi oli läpimurtoaan kansallisen koripallon eliittiin tekevä Vesa Mäkäläinen (14/7/4 riistoa), joka aktiivisuudellaan ja kovuudellaan näytti saavan koko Katajan eturivin säikkymään itseään. Runkosarjan ylivoimaisesti parhaana korinaluspelaajana pidetty Jeremiah Wood (9/17) näytti Mäkäläisen rinnalla tahdottomalta ja aseettomalta.

Woodin ohessa Katajan takakentän tähdet Larry Blair (20/3/5 riistoa) ja Petri Virtanen (4/2) näyttivät paikoin puskevan päätään seinään. Kurtis Rice (7/3) ja Ville Vesala (8/2) pitivät huolen siitä, että Blair joutui käyttämään kaiken taitonsa jo paljon kuljettamiseksi hyökkäyspäätyyn. Virtasen pimensivät taas vuoroin Vesala ja Ilkka Vuori (4/1), jotka ohjasivat kokeneen maajoukkuetakamiehen yhtenään Lahden apupuolustuksen sumppuun. Kun lahtelaispuolustajat kaiken lisäksi hyökkäsivät kärppänä pallolliseen pelaajaan tilanne toisensa jälkeen, Katajan hyökkäys kuivui varovaiseksi pallon siirtelyksi kolmen pisteen viivalla ja kaukoheittojen tuloksettomaksi viskelyksi (kolmen pisteen heitot 25,9 %).

Lahden hyökkäys soljui puolestaan vaivatta. Riistoista ja puolustuslevypalloista nopeita ylivoimahyökkäyksiä juosseen kotijoukkueen Ray Nixon (19/5/4 riistoa) hemmotteli Jäähallin yleisöä ilmavilla donkeilla. Vaihtopenkiltä tuoreeksi ratkaisijaksi nousi Mäkäläisen esimerkin mukaisesti vahvaa työtä korin alla tehnyt Sami Pekkola (14/6). Suuret suosionosoitukset yleisöltä sai myös 32-vuotias Teemu Laine (4/1/3 syöttöä), joka aiemmin viikolla ilmoitti päättyvän kauden jäävän todennäköisesti hänen pelaajauransa viimeiseksi.

Katajan ainoat edes jollain tavoin hyökkäyspäässä onnistuneet pelaajat olivat Blair ja Sami Lehtoranta (12/2). Quinnel Brown (3/5) pelasi jo toisen perättäisen vaisun ottelun.

Sarja katkolla lauantaina

Namika Lahdella on mahdollisuus katkaista finaalisarja lauantaina kolmannessa loppuottelussa Joensuun Areenalla. Miesten koripallon SM-finaaleissa yksikään joukkue ei ole vielä koskaan onnistunut nousemaan 2-0 tappioasemasta mestariksi, mutta Lahden valmentaja Sami Toiviainen painottaa, että lahtelaisryhmän jalat ovat tiukasti maassa.

- Edelleen ollaan haastajana, vaikka 2-0 johdetaankin. Sarjan katkaiseminen vieraskentällä ei taatusti tule olemaan helppoa. Heti matsin jälkeen kaikki kaksitoista jätkää olivat sillä mielellä, että nyt aletaan keskittymään seuraavaan peliin.

Ray Ailuksen mukaan Katajan otteissa on tapahduttava selkeää parannusta, mikäli joukkue edelleen mielii kamppailla mestaruudesta.

- Olemme edelleen Suomen kahden parhaan joukkueen joukossa. Meiltä pitää löytyä sen verran selkärankaa, että nousemme täsä tilanteesta. Nyt pitää alkaa etsiä poppakonsteja Lahden pelin vaikeuttamiseksi, joten seuraavat päivät menevät varmaan aika lailla otteluvideoita katsoessa.



Lisätietoja: http://www.basket.fi/

Asiat

 
21.1.2020 09:17 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #2: heittäjän häiritsemistä huutamalla ja vääriä päätöksiä sattuu tuomareillekin

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

21.1.2020 09:12 Korisliiga

Jalen Henry siirtyy Korihaista BC Nokiaan

Vielä eilen Korihaiden kokoonpanossa mukana ollut Jalen Henry vaihtaa joukkuetta BC Nokiaan.

20.1.2020 21:29 Korisliiga

Sisuuntunut Korihait päätti hurjan takaa-ajon toiseen perättäiseen voittoon – voittoheiton otti jälleen Kevin Ware

Kataja vei Korihaiden vieraana ottelua viimeiselle neljännekselle asti, mutta yllättävä nousu lopussa ja tuottelias jatkoerä käänsivät pelin isännille.

20.1.2020 13:46 Korisliiga

Kevin Johnson Jr. Kouvojen korin alle

Viime kaudella Tampereen Pyrintöä edustanut Kevin Johnson Jr. tekee paluun Korisliigaan liittymällä Kouvojen vahvuuteen.

20.1.2020 10:59 Korisliiga

Korismaanantai: Kataja vierailee Uudessakaupungissa

Edellisestä ottelustaan voiton napannut liigajumbo Korihait saa vieraakseen Katajan Joensuusta ja yrittää nostaa itseään putoamisvaarasta.

19.1.2020 20:22 Korisliiga

Ura otti askeleen lähemmäs playoff-viivaa

Ura Basket eGame Stars taivutti Kobrat 84–75.

18.1.2020 20:44 Korisliiga

Kataja kavensi eroaan edellä kulkevaan Pyrintöön – Niko Mattilan heittokäsi kuumana Nokian tappiossa

Miesten Korisliigan kuudennella sijalla oleva Kataja pääsi keskinäisen ottelun voitettuaan kaventamaan eroa jaetulla neljännellä sijalla olevaan Pyrintöön. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP.

17.1.2020 20:39 Korisliiga

Korihait katkaisi kymmenen ottelua kestäneen tappioputkensa

Kouvot taipui kotikentällään Korisliiga-jumbo Korihaille 86–88.

16.1.2020 16:21 Korisliiga

Tobin Carberry tekee paluun Vilppaan paitaan

Teemu Rannikon loukkaantumisesta toipuva Salon Vilpas saa takakentälleen tutun vahvistuksen, kun Tobin Carberry palaa Venäjältä takaisin Korisliigaan.

15.1.2020 21:20 Korisliiga

Korisliigassa viiden ottelun kierros – Seagullsille kauden 22. voitto, Korihaille 22. tappio

Illan kierroksen voittajiksi selviytyivät miesten Korisliigassa tänään Helsinki Seagulls, Salon Vilpas, Tampereen Pyrintö, KTP-Basket ja Ura Basket eGame Stars.

15.1.2020 08:38 Korisliiga

Tuttu kaksikko jatkaa Kouvojen peräsimessä

Kuluvalta kaudelta tuttu valmentajakaksikko jatkaa miesten edustusjoukkueen tirehtööreinä Kouvolan Kouvoissa.

14.1.2020 12:30 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #1: askelrike ja epäurheilijamaisia virheitä

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

13.1.2020 20:37 Korisliiga

Kobrat ei päässyt yllättämään Etelä-Pohjanmaan derbyssä

Ennakkosuosikki Kauhajoki otti odotetun voiton Kobrien vieraana Lapualla. Illan ottelu päättyi 71–89.

13.1.2020 10:26 Korisliiga

Korismaanantai: Kobrat isännöi Kauhajokea Etelä-Pohjanmaan derbyssä

Elisa Viihteen Korismaanantai-lähetyksessä seurataan tänään, kuinka Kobrat haastaa Korisliigan kolmatta paikkaa pitävän Kauhajoen, ja nähdään videoterveiset Vilma Kesäseltä.

12.1.2020 21:08 Korisliiga

Lahti yllätti sarjakärki Seagullsin – altavastaajat ottivat roiman voiton

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään kaksi ottelua, joissa voittajiksi selvisivät Lahti Basketball ja BC Nokia.

11.1.2020 20:35 Korisliiga

Vilpas kaivoi tiensä Seagullsin finaalivastukseksi Suomen Cupissa

Tampereen Pyrintö ja Salon Vilpas ottivat mittaa Suomen Cupin toisessa välierässä. Tiukan väännön jälkeen finaaliin selviytyi Vilpas 95–97-voitolla.

10.1.2020 20:42 Korisliiga

Helsinki Seagulls lunasti lipun Suomen Cupin finaaliin

Korisliigan sarjakärki Helsinki Seagulls voitti Suomen Cupin välierän BC Nokiaa vastaan 75–87. Seagulls on jo varmistanut kotiedun finaaliin.

9.1.2020 11:37 Korisliiga

Kevin Ware korvaa Casey Bensonin Korihaissa

Eurooppaa kiertänyt kulttihahmo Kevin Ware astuu Korihaiden vahvuuteen, kun Casey Benson siirtyy Bulgariaan.

8.1.2020 22:24 Korisliiga

Kataja maksoi kalavelkoja Joensuussa – Korihait vajosi sarjataulukon pohjalla entistä syvemmälle

Korisliiga-kierroksella pelattiin neljä ottelua, joissa voittajiksi selvisivät Kataja, Kobrat, Kauhajoki ja Lahti.

6.1.2020 20:51 Korisliiga

Pyrintö katkaisi Uran kotivoittoputken jännitysnäytelmän päätteeksi

Tampereen Pyrintö vei pisteet Ura Basket eGame Starsin nenän edestä Kupittaalla 82–85 päättyneessä ottelussa.

Näytä lisää vastaavia