12.6.2007 Miesten Suomen cupin voittoa puolustavan ja eurokentille suuntaavan Lappeenrannan NMKY:n uusin hankinta on amerikkalainen Boakai Lalugba. Kaksimetrinen Lalugba on ennestään tuttu suomalaiselle korisyleisölle, sillä monipuolinen laituri edusti kaudella 2004-05 Korisliigassa Aura Basketia ja seuraavalla kaudella UU-Korihaita.
26-vuotias Lalugba palaa Suomeen Ruotsin liigasta, jossa hän pelasi kuluneella kaudella Jämtlandin väreissä ollen sarjan kakkonen pisteissä (22,2) ja kolmonen levypalloissa (10,3).
Korisliigassa Boakai Lalugban tehot olivat samaa luokkaa, sillä Korihaissa syntyi tehot 22,3/10,6 ja Aura Basketissa 23,1/10,1. Bucknellin yliopiston kasvatti oli sarjan tilastokärkiä sekä pisteissä että levypalloissa molemmilla Korisliiga-kausillaan.
Lappeenrannalla on nyt kahdeksan pelaajasopimusta tulevalle kaudelle. Aiemmin sopimuspapereihin ovat nimensä rustanneet Jouko Järvinen, Tuukka Kulha, Roni Leimu, Pasi Riihelä ja maajoukkuekolmikko Juha Sten, Petri Virtanen ja Aki Ulander. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Mika Turunen ja fyysisestä valmennuksesta vastaavat Risto Kangas sekä Tapani Valkonen.
Saksasta Suomeen palannut Sten pelasi Lalugban kanssa yhdessä Aura Basketissa 2004-05.
Lappeenrannan NMKY on ilmoittautunut kansainvälisen koripalloliiton järjestämään FIBA EuroCupiin. Joukkue käyttää kansainvälisillä kentillä nimeä Team Lappeenranta. Näin joukkue tekee tunnetuksi kaupunkia.
Kaikkien FIBA Euroopan sarjojen arvontatilaisuus järjestetään 5.8.
Suomesta ei osallistunut joukkueita kansainvälisiin seurajoukkuekilpailuihin pelikaudella 2006-07. Lappeenrannan NMKY osallistui FIBA EuroCup Challenge –kilpailuun pelikaudella 2005-06 selviytyen hienosti aina välieriin saakka.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.