Lappeenranta varmisti jatkopaikan eurokoreilla

4.11.2005 Lappeenrannan NMKY varmisti jatkopaikkansa koripallon Euroopan Challenge Cupissa kukistamalla Keflavikin Islannissa myöhään torstaina pelatussa ottelussa numeroin 92–75 (52–47). Lappeenranta johtaa lohkoaan puhtaalla pelillä kolmen kierroksen jälkeen.

Haastajacupissa 16 parhaan joukkoon edennyt Lappeenranta ratkaisi Islannin ottelun lopullisesti edukseen kolmannella neljänneksellä, jonka se vei nimiinsä näyttävästi 28–6. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin jo vieraiden 27 pisteen, 80–53 -johdossa.

Pasi Riihelä jatkoi mallikkaita esityksiään heittämällä 26 pistettä ja ottamalla viisi levypalloa. Kentän kovin saldo syntyi hyvillä tehoilla. Riihelä upotti seitsemästä kolmen pisteen heitostaan viisi pussiin. Neljästä kakkosesta vain yksi livahti ohi, mutta viidestä vapaaheitosta ei enää sitäkään.

Riihelää säestivät jälleen tutut pelaajat, Matt Williams (17/6), Jussi Kumpulainen (14/3), Andre Foreman (10/6) ja Chanan Colman (7/3). Lisäksi pelintekijä Colmanin tilastoihin merkittiin hienot 11 koriin johtanutta syöttöä.

Yasin Merzoug täydensi vahvaa viisikkoa yhdeksällä pisteellä ja yhdellä levypallolla. Sääntöjen rajamailla pelanneen Keflavikin tehot lepäsivät kaksikon Adrian Henning (22/4)-Ajene Moye (17/12) harteilla.

Kotijoukkue oli odotettua vaisumpi kolmoskaaren takana saaden 11 heitosta vain kaksi sisään. Huomattavasti monipuolisempi Lappeenranta säkitti 12 kolmosta 40 prosentin tarkkuudella.

Kansainvälisillä ja kotimaisilla kentillä voittoputkessa oleva Lappeenranta kohtaa lohkon viimeisessä ottelussa ensi keskiviikkona BK Riikan Latviassa. Kotonaan jo Keflavikin kaatanut Riika on menossa toisena joukkueena jatkoon.

Tulevat vastustajat löytyvät D-lohkosta, jossa tilanne on kahden ottelukierroksen jälkeen täysin avoin. Ristiin pelanneilla tanskalaisella Århus Bakken Bearsilla, portugalilaisella CAB Madeiralla ja hollantilaisella EBBC Tulip Den Boschilla on jokaisella yksi voitto plakkarissaan.

Asiat

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

3.10.2025 08:00 Susijengi

Joonas Iisalo liittyy Susijengin valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa niin Crailsheimin, Bonnin kuin Heidelberginkin valmentajana toiminut loviisalaislähtöinen Joonas Iisalo, 39, liittyy Susijengin valmennusryhmään marras-joulukuun MM-karsintaikkunasta alkaen. Aiemmalla valmentajaurallaan Iisalo on mm. luotsannut Salon Vilppaan kahdesti Korisliigan finaaleihin sekä Suomen Cupin voittoon.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

Näytä lisää vastaavia