Chanan Colman

193 cm / 88 kg
Syntynyt 1984


Uutisia henkilöstä Chanan Colman

Koponen ja Salin keskiviikkona Eurocupin jatkosarjaparketeille

Menestyksekkään syyskauden Euroopan kakkosliigassa Eurocupissa pelanneet Petteri Koponen ja Sasu Salin kantavat Suomen värejä keskiviikkona alkavassa Eurocupin jatkosarjassa. Koposen BC Himki haastaa moninkertaisen Italian mestarin Montepaschi Sienan vieraskentällä ja Salinin Union Olimpija isännöi israelilaista Hapoel Jerusalemia kotonaan Ljubljanassa.

16.5.2013 12:05 Pääjuttu

Perjantaina luvassa Korisliigan finaalihistorian 15. ”Game Five”

Korisliigan vuoden 2013 Suomen mestaruus oli katkolla loimaalaiselle Nilan Bisonsille keskiviikkona Kotkassa, mutta latautunut kotijoukkue KTP karisteli hyökkäyskipsinsä ja haki ottelusarjan tasoittavan voiton kotiyleisönsä edessä. Mestaruus ratkeaa perjantaina Loimaalla, missä pelataan Korisliigan 40-vuotisen pudotuspelihistorian 15. ”Game Five”.

15.4.2009 Korisliiga

KTP:n Roope Mäkelä haastaa opettajansa

Korisliigan mestaruutta puolustava Espoon Honka ei kuntopuntarin perusteella pääse kerskailemaan puolivälierävastustajansa kunnolla. Espoolaisleirissä ei kuitenkaan suostuta henkselien paukutteluun, vaikka vastaan asettuvan KTP-Basketin viime kuukaudet ovat olleet tuskaa täynnä.

4.4.2009 Pääjuttu

Honka ja Namika Lahti kiinni kotietuun

Korisliigan runkosarjan kärkinelikko ja samalla pudotuspeleihin kotiedun saavat joukkueet alkavat olla selvillä. Lauantain voitoillaan Espoon Honka ja Namika Lahti tarrautuivat vahvasti kiinni kotiedun tuoviin sijoihin kolme ja neljä.

18.3.2009 Pääjuttu

Kouvot kukisti Namika Lahden

Kouvot otti keskiviikkona Korisliigan kärkipään kamppailussa tärkeän kotivoiton, kun se kukisti Namika Lahden 101-87 (45-46) -tuloksella. Kakkosena sarjassa oleva Kouvot kasvatti eron kolmantena olevaan Namika Lahteen kahden voiton suuruiseksi. Keskinäisten pelien korisuhdekin kääntyi Kouvojen eduksi.

28.2.2009 Korisliiga

Hongan Heinonen vuokralle Korihaihin

Korisliigan hallitseva mestari Espoon Honka on vuokrannut Petri Heinosen, 20, loppukaudeksi Uudenkaupungin Korihaiden riveihin. Heinonen siirtyi Honkaa vuonna 2007 kolmivuotisella sopimuksella.

25.2.2009 Korisliiga

Hongan Vanjoki kolmeksi viikoksi potemaan peukaloaan

Hallitsevan Suomen mestarin Espoon Hongan takamiehellä Anselmi Vanjoella, 20, on edessään kolmen viikon mittainen sairasloma. Aiemmin polven rasitusvammasta kärsinyt 193-senttinen Vanjoki teloi vasemman käden peukalonsa Joensuussa pelatussa ottelussa Katajaa vastaan.

11.2.2009 Korisliiga

Honka kukisti KTP:n

Korisliigan kärkikolmikkoon kuuluvan KTP:n neljän pelin voittoputki katkesi keskiviikkona Espoossa, jossa vajaamiehinen Honka kukisti kotkalaiset 98-82 (52-34) -tuloksella. Tappionsa myötä KTP jäi voiton verran jälkeen sarjan kärkiparin muodostavista Kouvoista ja Joensuun Katajasta.

2.2.2009 Pääjuttu

ToPon hurja kiri toi voiton Hongasta

ToPon ja Hongan kauden kolmannestakin Korisliigan kohtaamisesta muodostui lopulta äärimmäisen tiukka taisto. ToPo otti toisen kiinnityksensä pääkaupunkiseudun herruuteen voittamalla maanantaisen kotiottelunsa 67-65 (24-36).

21.1.2009 Pääjuttu

ToPo yllätti KTP:n

Kaksi edellistä peliään niukasti hävinnyt helsinkiläinen ToPo otti nyt täpärän jatkoaikavoiton KTP:stä Korisliigan keskiviikkokierroksella. ToPon kotivoitto merkittiin 84-76 (68-68, 34-32) -tuloksella.

14.1.2009 Korisliiga

Honka voitti paikallispelissä ToPon

Espoon Honka otti keskiviikkona Korisliigan pääkaupunkiseudun paikallispelissä kotivoiton ToPosta 62-59 (27-28) -tuloksella. Näin Honka pääsi kuittaamaan helsinkiläisille lokakuussa kärsimänsä tappion.

14.12.2008 Suomen Cup

Lappeenrantaan neljäs perättäinen cup-mestaruus

Lappeenrannan NMKY:lle Suomen cupin voittaminen on muuttunut vuotuiseksi perinteeksi. Sunnuntaina LrNMKY karkasi Vantaan Energia Areenalla finaalivastustajaltaan ToPolta heti puoliajan jälkeen ja juhli lopulta cupin mestaruutta selkein lukemin 98-83 (48-44). Mestaruus meni Lappeenrantaan peräti neljännen perättäisen kerran.

12.12.2008 Suomen Cup

Tuukka Kulha: ”Cupin mestaruus antaisi lisää uskoa tulevaisuudelle”

Lappeenrannan NMKY on tehnyt selvää jälkeä miesten Suomen cupissa viemällä mestaruuskannun Saimaan rannalle kolmena perättäisenä vuonna. Sunnuntaina LrNMKY havittelee neljättä cupin mestaruutta varsin uudistuneella joukkueella. Isoja minuutteja kuluvalla kaudella pelannut tarkkakätinen Tuukka Kulha uskoo, että Namikan cup-henki on läsnä finaalissa myös sunnuntaisessa cupin huipentumassa.

3.12.2008 Pääjuttu

Namika Lahtikaan ei hakenut voittoa Kouvolasta

Korisliigaa johtava Namika Lahtikaan ei pystynyt katkaisemaan Kouvolan Kouvojen voittokulkua kotihallissaan. Kauden kaikki kotipelinsä voittanut Kouvot otti keskiviikkokierroksella seitsemännen kotivoittonsa 108-86 (56-43) -tuloksella.

28.11.2008 Pääjuttu

KTP pidensi voittoputkeaan FoKoPon kustannuksella

KTP-Basket otti Korisliigassa perjantaina kuudennen peräkkäisen voittonsa pitkän kaavan kautta, kun Forssan Koripojat piinasi KTP:tä Kotkassa jatkoajalle asti. Kotivoitto merkittiin lopulta pistein 91-85 (76-76, 37-36).

23.11.2008 Pääjuttu

Colman palaa Lappeenrantaan, korvaa Blassingamen

Korisliigassa pelaava Lappeenrannan NMKY saa mestaruusvuosiensa pelintekijän takaisin riveihinsä. Tanskan maajoukkuemies Chanan Colman palaa Lappeenrantaan ja korvaa Jerel Blassingamen, jonka sopimus on purettu osapuolten välillä yhteisymmärryksessä.

5.5.2006 Pääjuttu

Petri Virtanen ja Sanna Jämsen vuoden pelaajat

Joensuun Katajan pelintekijä Petri Virtanen äänestettiin Korisliigan vuoden pelaajaksi. Äänestykseen osallistuivat SM-joukkueiden päävalmentajat ja kapteenit. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi hopeaa saavuttaneen Äänekosken Huiman Sanna Jämsen.

29.4.2006 Pääjuttu

Lappeenranta järjesti kultatrillerin Joensuuhun

Koripallon Suomen mestaruus ja Pantteri-patsaan osoite itärajan pinnassa ratkeaa riehakkaissa merkeissä vapunaattona Joensuun Areenassa. Hallitseva mestari Lappeenrannan NMKY järjesti jännitysnäytelmän Joensuuhun kukistamalla Katajan kotonaan selvästi numeroin 115-78 (49-39).

26.4.2006 Pääjuttu

LrNMKY:ltä levypallot vienyt Kataja voiton päässä mestaruudesta

Joensuun Katajalle tarjoutuu tilaisuus juhlia historiansa ensimmäistä koripallon Suomen mestaruutta lauantaina Lappeenrannassa. Kataja järjesti finaalisarjan katkolle kukistamalla kotikentällään hallitsevan mestarin Lappeenrannan NMKY:n numeroin 85-81 (43-29).

23.4.2006 Pääjuttu

LrNMKY tasoitti finaalisarjan

Koripallon hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY toipui yhdessä vuorokaudessa Joensuussa kokemastaan tyrmäyksessä. LrNMKY tasoitti finaalisarjan 1-1:een kaatamalla Katajan kotiyleisönsä edessä numeroin 81-76 (45-38). Kolmas finaali pelataan keskiviikkona Joensuussa.

Näytä lisää vastaavia