11.7.2012 Kahdesti miesten Korisliigan vuoden valmentajaksi nimetty Lars Ekström, 48, on kaarinalaisen Ura Basketin uusi päävalmentaja. Ekström on valmentanut kotimaan kenttien lisäksi Ruotsin pääsarjatasolla sekä voittanut pelaajana kaksi Suomen mestaruutta.

Lars Ekström nähdään tulevalla kaudella Ura Basketin penkin päässä. Kuva: Kai Kilappa.
Vuoden valmentajaksi Korisliigassa 2004 ja 2007 valittu Ekström on valmentanut Korisliigassa Namika Lahtea, Porvoon Tarmoa, Espoon Honkaa sekä viime syksynä kotkalaista KTP-Basketia. Ekströmin meriittilistalla on lisäksi yksi vuosi Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen päävalmentajana sekä puolikas kausi ruotsalaisen Borås Basketin päävalmentajana.
– Seuran tavoitteena on, että Kaarinassa pelataan tulevina vuosina huippukoripalloa. Kun saamme puitteet kuntoon, voimme alkaa tavoitella paikkaa Korisliigassa, taustoittaa Ura Basketin puheenjohtaja Pekka Kallio Ekströmin kiinnitystä.
– Jokaista pelaajaa kehitetään hänen omista lähtökohdistaan. Aloitamme henkilökohtaisilla palavereilla ja kartoitamme itse kunkin vahvuudet ja kehityskohteet, kertoo Ekström.
Ekströmin mukaan Ura Basket kartoittaa suomalaispelaajiensa vahvistukseksi kahta amerikkalaista, joista toinen pelaa pelinjohtajan ja toinen ison laitahyökkääjän tai sentterin paikalla.
Ura Basket pelaa kaudella 2012/13 miesten I divisioona A:ssa.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.
Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.
Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.