Lee johdatti Verolin pudotuspeliviivan yläpuolelle

25.3.2012 Gerald Lee jr.:n Prima Veroli on saanut koneensa käyntiin vaikean syyskauden jälkeen Italian LegaDuessa. Sunnuntaina Lee keräsi 12 pistettä ja kahdeksan levypalloa, kun Veroli nousi ensimmäistä kertaa koko kauden aikana LegaDuen pudotuspeliviivan yläpuolelle.

Gerald Lee jr.:n Veroli jyrää Italian LegaDuessa.

Sasu Salinin ja Union Olimpijan kotimaan liigan avaus oli voittoisa.

Virtus Bologna taipui Petsku Koposen 16 pisteestä huolimatta.

Tuukka Kotin Imola onnistui pitämään johtonsa.

Shawn Huff oli sunnuntaina hurjana --> 23 pistettä, kahdeksan levypalloa.

Joonas Cavén kunnostautui puolustuspäässä. Kuvat: Getty Images/All Over Press, Ville Vuorinen, LegaDue Pictures & Francois Perthuis.

Gerald Lee jr.:n edustama Prima Veroli nousi ensimmäistä kertaa koko kaudella Italian LegaDuen pudotuspeliviivan yläpuolelle kukistettuaan sunnuntain kierroksella kotonaan liigakolmonen Scafatin pistein 85–70 (47–27).

 

Veroli oli rautaa avausminuuteista lähtien. Scafatin hyökkäyspeli kuihtui polttopalloksi, kun Veroli hyökkäsi omalla puolustuksellaan vieraidensa kimppuun. Tauolla eroa oli jo 20 pistettä, ja ottelun jälkipuoliskolla Veroli piti johtonsa yli kymmenen pisteen avainpelaajiaan lepuuttaessaankin.

 

Lee pelasi ottelussa 25 minuuttia ja heitti Verolille 12 pistettä (kakkoset 5/6, vapaaheitot 2/3). Maajoukkuesentteri haki myös kahdeksan levypalloa, riisti pallon kerran ja blokkasi yhden vastustajan heitoista. Leen lukema +/- -tilastossa oli Verolin paras: +15.

 

Leen lisäksi Verolin terävimmät olivat Jarrius Jackson (34/3) sekä Riccardo Cortese (16/4/3 riistoa). Veroli on voittanut viimeisestä kahdeksasta ottelustaan kuusi ja isännöi nyt LegaDuen kahdeksatta sijaa 12 voitolla ja 13 tappiolla.

 

Salinin Olimpijalle niukka voitto Slovenian liiga-avauksessa

 

Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana aloitti ”kotimaan kautensa” Slovenian liigan ylemmässä jatkosarjassa. Olimpija joutui liiga-avauksessa tiukille Elektra Sostanjin vieraana, mutta vei lopulta 64–70 (33–34)-voiton.

 

Hurmiossa pelannut Elektra sinnitteli vielä pisteen päässä (57-58) kahdeksan minuuttia ennen loppua, mutta Olimpija hallitsi pelitapahtumia seuraavat seitsemän minuuttia puolustuksellaan Elektran saadessa vain kolme pistettä aikaan. Goran Jagodnik johdatti Olimpijan kahdeksan pisteen karkumatkalle, joka säilyi ottelun loppuun asti.

 

Salin pelasi Olimpijan paidassa 34 minuuttia ja linkosi yhdeksän pistettä (kakkoset 1/1, kolmoset 2/5, vapaaheitot 1/2). Salin nappasi myös kolme levypalloa sekä kirjasi tililleen syötön, riiston ja blokin.

 

Olimpijan tehomies oli Vladimir Dasic (20/7/3 syöttöä), Elektraa kannattelivat Dorde Lelic (15/3/7 syöttöä) sekä Tadej Horvat (14/3/5 syöttöä).

 

Koposelle 16 pistettä, Bologna romahti Sassarin vieraana

 

Virtus Bolognan vaikeat viikot Italian Serie A:ssa jatkuvat. Lauantaina Bologna hävisi neljännen kerran kuudessa ottelussa, kun Sassari jyräsi Bolognan ohi Serie A:n kärkikolmikkoon hakemalla vastaansanomattomasti 89-55 (51-30)-voiton.


Sassari dominoi kenttää jokaisella pelin osa-alueella ja teki Bolognan hyökkäyksestä ylivarovaista. Sassari johti ottelua parhaimmillaan lähes 40 pisteellä Travis Dienerin (20/3/6 syöttöä), Quinton Hosleyn (19/4/3 syöttöä/3 riistoa) ja Drake Dienerin (17/7) raivatessa tietä.

 

Koponen oli Bolognan yksinäinen valopilkku kerätessään 36 minuutissa 16 pistettä (kakkoset 5/7, kolmoset 2/6), kaksi levypalloa, kolme syöttöä ja riiston. Koposelle tosin merkittiin myös viisi pallonmenetystä.

 

Bologna tipahti sarjataulukossa neljänneltä sijalta suoraan kuudennelle sijalle tilillään 14 voittoa ja 10 tappiota.

 

Kotin Imola piti johtonsa

 

Tuukka Kotin Aget Imola onnistui pitämään hankkimansa johdon Italian LegaDuen sunnuntaikierroksella.

 

Imola jätti tehokkaalla puolustustyöskentelyllään Conad Bolognan parhaimmillaan 20 pisteen takaa-ajoasemaan, mutta passivoitui tauon jälkeen. Bolognan Tre Kelley (21/4) toi joukkueensa kahden pisteen päähän (48–46), kunnes Imola haki ratkaisevan eron kaukoheitoillaan.

 

Kotti kuului Imolan tehojaostoon nostelemalla 27 minuutissa 11 pistettä (kakkoset 5/7, vapaaheitot 1/6) ja noukkimalla seitsemän levypalloa. Forssalaislähtöinen sisäpelaaja riisti myös pelivälineen vastustajilta neljä kertaa ja antoi yhden syötön. Kotin lisäksi Imolalta nousivat esiin Ronald Dupree (17/12/3 syöttöä/4 riistoa) ja Trent Whiting (16/6).

 

Imola on voittanut 24 ottelustaan 10 ja jakaa LegaDuen sijat 10.–12. Piacenzan ja Ostunin kanssa.

 

Huffin tehoilta päättyi tappioon

 

Shawn Huff kuului Italian LegaDuen sunnuntaikierroksen tehokkaimpiin pelaajiin, kun Huffin edustama Forli pelasi vierasottelun Jesiä vastaan. Muhkeat 38 minuuttia pelannut Huff säkitti 23 pistettä (kakkoset 5/9, kolmoset 3/5, vapaaheitot 4/6) ja haki kuusi levypalloa, mutta joutui poistumaan kentältä tappio niskassaan Jesin puolustettua kotikenttäänsä pistein 81–79 (43–29).

 

Huff ja Terrence Roderick (27/6/3 riistoa) nostivat kahteen pekkaan Forlin 16 pisteen takaa tasoihin viimeisellä peliminuutilla, mutta kotijoukkueen Michele Maggiolin viime hetken vapaaheitot sinetöivät voiton Jesille. Jesin tehokkain oli Jeffrey Brooks (25/9).

 

Forli jatkaa LegaDuen jumbona seitsemällä voitolla ja 17 tappiolla.

 

Cavén kunnostautui Joventutin voitossa

 

Suomi-koriksen suurlupauksiin kuuluva 211-senttinen, 19-vuotias Joonas Cavén kunnostautui lauantaina Espanjan Adecco Platassa, kun hänen edustamansa CB Prat Joventut haki komean 90–75 (43–39)-voiton Las Rozasista. Joventut nousi voitollaan liigan viidennelle sijalle (13 voittoa, kahdeksan tappiota) ja tiputti vastaavasti Las Rozasin kolmanneksi.

 

Joventutin voiton hyökkäyspään avainpelaajina riehuivat Marco Todorovic (28/5) ja Albert Ventura (22/2/5 syöttöä), mutta joukkueen avausviisikkoon kuulunut Cavén ansaitsi 20 peliminuuttia erinomaisella puolustuksellaan. Vahvan puolustuspelinsä lisäksi Cavén heitti kuusi pistettä (kakkoset 1/2, kolmoset 1/7, vapaaheitot 1/2) sekä poimi kaksi levypalloa.

 

Nicholas Wolf (20/7/3 syöttöä) oli Las Rozasin paras pelaaja.

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia