Lehtoranta sopi Kataja-jatkostaan vuoteen 2014 saakka

19.12.2011 Jo 16. kauttaan Korisliigassa pelaava 32-vuotias Sami Lehtoranta pysyy Joensuussa. Ison laitahyökkääjän tonttia miehittävä konkari on päättänyt jatkaa uraansa vielä ainakin kevääseen 2014. Katajassa HoNsU-kasvatilla on meneillään seitsemäs pelikausi.

Huippukautta pelaava Sami Lehtoranta teki uuden jatkosopimuksen Katajan kanssa.

Lehtoranta on kuluvalla kaudella viimeistellyt keskimäärin 14,6 pistettä upottamalla kahden pisteen heittonsa erinomaisella 61 prosentin tarkkuudella. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Lehtoranta mietti viime keväänä jopa uransa lopettamista, mutta kipinä harjoitteluun syttyi alkukesästä uudelleen.

- Saimme fysiikkavalmentajaksi Harri Yrttiahon, jonka mukaantulo muutti ainakin omalla kohdallani täydellisesti suhtautumiseni kesäharjoitteluun. Alkuun olin aivan ihmeissäni hänen ohjelmiensa kanssa, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin, kuinka hyvin ne toimivat.

- Kun tulosta alkoi tulla, kasvoi usko omaan tekemiseen. Pelaaminen alkoi kiinnostaa yhä enemmän sitä mukaa kun huomasi, että pystyy vielä fyysisesti kehittymään, Lehtoranta taustoittaa.

Myös toiselle joensuulaiselle palloilujoukkueelle, jääkiekon Mestiksessä pelaavalle Jokipojille töitä tekevä Yrttiaho on saanut viritettyä 205-senttisen Lehtorannan kuntoon myös tilastojen valossa. Korisliigan kärjessä joulutauolle siirtynyt Kataja on saanut luottomieheltään apuja kahdella ensimmäisellä sarjaneljänneksellä keskimäärin 30 minuuttia per ottelu, joiden aikana Lehtorannan tilastoriville on kirjattu 14,6, pistettä, 6,2 levypalloa, 1,9 koriin johtanutta syöttöä, 0,5 riistoa ja 0,9 torjuntaa. Kahden pisteen heitot ovat pudonneet 61,4 prosentin tarkkuudella (sarjan kuudenneksi paras), jonka lisäksi Lehtorannan plus-miinus -keskiarvo, +11,9, on liigan toiseksi paras.

Kuluvalla kaudella Lehtoranta on jo ehtinyt kirjauttaa tilastoihinsa kautta aikain toisena pääsarjapelaajana 500. heiton torjunnan. Seuraava merkittävä rajapyykki, 500 runkosarjaottelua, odottaa enää muutaman kuukauden päässä.

- Sami on pelannut pitkän ja hienon uran ja jatkamisensa on todella mahtava juttu. Hän pelaa parhaillaan erinomaista kautta ja on ainakin minun mielestäni juuri nyt sarjan paras kotimainen pelaaja. Tästä on hyvä jatkaa joukkueen kasaamista, kertoo Katajan joukkueenjohtaja Jukka Törmälä.

Sami Lehtoranta on liigauransa aikana valittu kerran sarjan parhaaksi pelaajaksi (2007). Hänellä on tilillään myös yksi Suomen cupin mestaruus, viisi SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia sekä 89 miesten maaottelua.

Lisätiedot: Sami Lehtorannan Korisliiga-tilastot & maaottelutilastot 

Henkilöt

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia