25.11.2005 Lohkovoittajana tiensä koripallon Euroopan Challenge Cupissa 16 parhaan joukkoon raivannut Lappeenrannan NMKY kohtaa neljännesvälierissä hollantilaisen Eiffel Towers Den Boschin.
Liettualaispelaajalleen Mindaugas Mockukselle lähtöpassit antaneen Lappeennnan jatkovastustaja varmistui myöhään torstai-iltana Hollannissa, kun Den Bosch kukisti ratkaisuottelussa tanskalaisen vieraansa Århusin niukasti 76-75 (46-45).
- Jatkopaikka oli meiltä kova saavutus. Kahdeksassa alkulohkossa ainoastaan kaksi joukkuetta pelasi tappioitta, Lappeenranta ja meihin nähden huikealla budjetilla menestystä hakeva venäläisjoukkue Ural Great Perm, painotti Mika Turunen, joka on jakanut tästä viikosta lähtien Namikan valmennusvastuun Lasse Tuovin kanssa.
- Tästä jatketaan. Ne asiat on jo puitu loppuun.
LrNMKY:n kokoonpanoon saattaa tosin tulla vielä muutoksia Mockuksen lähdön jälkeen.
- Seuraamme tilannetta ja olemme hereillä. Se on kuitenkin selviö, että Mockuksen pelipaikalle emme mahdollista uutta pelaajaa hanki. Meillä on jo riittävästi laitureita, toteaa Turunen.
Turusen mukaan Lappeenranta voi vielä vaihtaa pelaajaa Challenge cupiin.
- En kommentoi tätä sen enempää, mutta olemme ottaneet asiasta selvää.
Lappeenranta ja Den Bosch ratkaisevat puolivälieräpaikan kohtalon 8. ja 15. joulukuuta pelattavissa otteluissa, joiden yhteistulos ratkaisee jatkoonmenijän.
Ensimmäinen osaottelu pelataan Den Boschin 3500 katsojaa vetävällä Maasport-areenalla vajaan kahden viikon kuluttua torstaina. LrNMKY:n kiireet jatkuvat, sillä joukkue kohtaa jo lauantaina 10. joulukuuta Joensuun Katajan Helsingin jäähallissa pelattavassa Suomen cupin finaalissa.
- Lähdemme sillä viikolla liikkeelle Lappeenrannasta jo tiistaina, jolloin kohtaamme Aura Basketin Turussa. Turusta siirrymme Helsinkiin ja keskiviikkoaamuna on edessä lento Amsterdamiin, josta jatkamme edelleen bussilla 100 kilometrin päässä sijaitsevalle pelipaikkakunnalle. Helsinkiin lennämme takaisin perjantaina iltapäivällä vajaa vuorokautta ennen Suomen cupin finaalia, kartoittaa Turunen LrNMKY:n tiiviin aikataulun.
- Tämä on ammattilaisurheilua.
Kahdella edellisellä kaudella Hollannin liigassa neljänneksi sijoittunut Den Bosch johtaa maansa pääsarjaa yhdessä Amsterdamin Demon Astronautsin kanssa. Joukkueet ovat voittaneet kahdeksasta ottelustaan seitsemän.
S-Hertogenboschissa 850 katsojan silmien edessä pelatussa Århus-ottelussa Randy Wielin valmentamasta Den Boschista nousi kaksi pelaajaa selkeästi yli muiden. Kokenut 34-vuotias virolainen Gert Kullamäe heitti 29 pistettä, joista 21 pistettä syntyi kolmoskaaren takaa. Yhdysvaltalainen Leon Rodgers rankaisi Århusia 23 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla.
198-senttinen Rodgers vastasi joukkueensa kovimmista tehoista Challenge cupin alkulohkossa lukemin 21,3/6,8.
- Olemme ehtineet tutustua Den Boschiin videonauhan perusteella. Vastaava nauha tilattiin tietenkin varmuuden vuoksi myös Århus Bakken Bearsin osalta, kertoo Turunen, jonka joukoilla on edessään monikansallinen vastustaja.
- Den Boschissa pelaa kolmen Hollannin maajoukkuemiehen lisäksi yksi mies Virosta, Angolasta ja Ruotsista, sekä kaksi vahvistusta Yhdysvalloista.
Den Boschin lohkon voitti portugalilainen CAB Madeira, joka kohtaa jatkossa Keflavikin. Lappeenranta kylvetti Keflavikin ja BK Riikan molemmissa alkulohkon otteluissaan.
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.