11.7.2017 Chicago Bullsin heittopeli ontui pahemman kerran joukkueen kaatuessa NBA:n Las Vegasin kesäliigan toisessa ottelussaan Atlanta Hawksille 55-75 (26-45). Muun joukkueen tavoin myös Lauri Markkanen kärsi kaukoheittokipsistä, mutta raapi joukkueensa korkeimman lukeman yhdeksällä levypallolla ja blokkasi neljä vastustajan heittoa.
Lauri Markkanen oli tarkkana vapaaheittoviivalta Atlantaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Atlanta kiskoutui heti ottelun alussa nopeaan 10-3-johtoon ennen kuin Chicago sai pelin juonesta kiinni. Cameron Paynen onnistumisten johdattamana Chicago kavensi piste-eron kolmeen, 17-14, avausneljänneksen päätteeksi.
Peli pysyi tasaisena toisen neljänneksen ensimmäisille minuuteille asti, kunnes historia toisti itseään ja Chicago sukelsi samanlaiseen syöveriin kuin kesäliiga-avauksessaan Dallasia vastaan. Atlanta kontrolloi pelin tempoa täysin ja juoksi neljän minuutin jakson 19-4 pedaten itselleen 19 pisteen taukojohdon.
Vaikka Chicago tiivisti puolustustaan pelin jälkipuoliskolla, joukkueen kehno kolmen pisteen heittopeli (4/35) ei antanut sille mahdollisuutta palata voittotaistoon. Atlanta kuittasi DeAndre’ Bemby (17/3/4 syöttöä), John Collins (15/11/2 blokkia) ja Ryan Kelly (13/6) kolmikärkenään kahdenkymmenen pisteen voiton.
Lauri Markkanen sai kokeilla heittokättään mielin määrin, mutta kärsi muun joukkueensa tavoin heikosta heittopäivästä (kolmoset 0/10). Markkanen keräsi loppusaldokseen kahdeksan pistettä yhdellä donkilla ja kuudella onnistuneella vapaaheitolla. 213-senttisen HoNsU-kasvatin käsiin tarttui tällä kertaa yhdeksän levypalloa, jonka lisäksi neljä atlantalaispelaajan heittoa päätyi Markkasen torjuntaan.
Chicago Bulls pelaa seuraavan kesäliigaottelunsa ensi yönä Suomen aikaa Washington Wizardsia vastaan.
Awak Kuier on ollut tulikuumana Italian Serie A1:n finaaleissa, kun hän on siivittänyt Reyer Venezian finaalisarjassa 2-0-johtoon.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
Tuomas Iisalo sai jälleen uuden sulan hattuunsa, kun hänet valittiin Ranskan liigan vuoden valmentajaksi. Aiemmin tällä kaudella Iisalo nimettiin EuroCupin vuoden valmentajaksi.
Euroopan kentillä saatiin viimeisetkin runkosarjat päätökseen, kun Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa paketoitiin runkosarjat. Suomalaisittain kuului niin hyviä kuin huonoja uutisia.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.
Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.
Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.
Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.
Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.
Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.