Marraskuun pelaaja Mike Morrison: ”Vielä on varaa parantaa”

2.12.2013 12:00 Kahdeksan voiton putkessa porskuttava Kataja Basket sai osakseen kunniaa sunnuntaina, kun joukkueen sentterijyrä Mike Morrison, 24, valittiin Korisliigan marraskuun pelaajaksi. 205-senttinen Morrison kertoo joukkueensa saavuttaneen päättyneen kuukauden aikana syyskaudeksi odotetun pelillisen tason, mutta toteaa samalla, että Kataja on yhä kaukana parhaastaan.

Morrison murjoi voitokkaalle joukkueelleen marraspimeiden aikana 15,2 pistettä, 10,5 levypalloa ja 2,8 blokkia ottelua kohden, mutta marraskuun pelaajan palkinto tuli nuorelle miehelle yllätyksenä.

 

– Toikka (valmentaja Jukka Toijala) käveli luokseni, kätteli minua ja sanoi että onneksi olkoon, olet voittanut Korisliigan marraskuun pelaajan palkinnon. Olen vieläkin vähän shokissa tapahtuneesta, mutta samaan aikaan ylpeä ja onnellinen saavutuksestani, Amsterdamin lentokentältä matkalla EuroChallenge-otteluun tavoitettu Morrison sanailee.

 

Kataja oikaisi marraskuussa kurssinsa hitaanlaisen alkukauden jälkeen. Tuttuun tapaan ennakkosuosikkien kategoriassa kauteen lähtenyt joensuulaisjoukkue kuittasi kuudesta ensimmäisestä ottelustaan vain kolme voittoa, mutta marraskuussa tuliaisina oli Korisliigasta kuuden voiton suora.

 

– Me olemme oppineet tuntemaan toisemme. Kun astuimme syyskuussa ensi kerran samaan saliin, kesti muutaman viikon, että tiesimme toisistamme muutakin kuin kutsumanimen ja pelilliset vahvuudet, arvioi Morrison.

 

– Pelijärjestelmämme oli alkuun pelaajan näkökulmasta haastavanlainen, mutta nyt pystymme toteuttamaan sitä joukkueena oikein hyvin. Meillä on yhä hyökkäyspäässä hyviä ja huonoja päiviä, mutta puolustuksessa olemme onnistuneet pitämään toteutuksemme korkealaatuisena.

 

”Pidän Korisliigan pelityylistä”

 

Aiemmin urallaan Belgian ja Kyproksen pääsarjoissa pelannut Morrison on päässyt Korisliigan lisäksi kokeilemaan taitojaan Euroopan kolmostasolla, EuroChallengessa. Morrisonin mukaan Korisliiga ja EuroChallenge ovat kovimmat sarjat, joissa hän on NCAA:n jälkeen pelannut.

 

– Pidän Korisliigan pelityylistä. Joka joukkue valmistautuu peleihinsä huolella ja pelaa älykästä, organisoitua koripalloa. Puolustukseen ja strategiaan panostetaan paljon, tuumaa sentteri.

 

– EuroChallenge on taas omanlaisensa haaste. Tiedämme kohtaavamme illasta toiseen joitain tämän maanosan parhaita joukkueita, mikä motivoi entisestäänkin parempiin suorituksiin.

 

Floridan aurinkoon tottuneelle ja vasta ensimmäisiä kausiaan Euroopassa pelaavalle Morrisonille Suomen sääolosuhteet ovat olleet haastavanlaiset, mutta ammattilainen suhtautuu edessä olevaan talveen terveellä optimismilla.

 

– Onhan tämä ihan uusi kokemus, että herään päivätorkuilta valmistautumaan harjoituksiin puoli kolmen aikaan, ja ulkona on jo pimeää. Se tuo ekstramotivaatiota hankkia voittoja europeleissä – jos pääsisi vaikka tammikuussa pelaamaan ottelun Kreikassa tai Turkissa parinkymmenen asteen lämmössä, sillä jaksaisi jo aika pitkään, Morrison hekottaa.

 

Rannikko-Morrison alley-oop on jo tuttu

 

Omiin esityksiinsä Morrison kertoo olevansa suhteellisen tyytyväinen. Nöyränä ja oppimishaluisena harjoittelijana tunnettu sentteri kiittää ennen kaikkea joukkuetta ympärillään pehmeästä alusta.

 

– Kataja Basket on todella tiivishenkinen ja materiaaliltaan leveä porukka, joka on täynnä loistavia koripalloilijoita. On helppo tehdä työnsä kun tietää, että jos minulla onkin vaikea päivä hyökkäyspäässä, joku toinen on valmis nousemaan esille ja minä voin keskittyä screenien tekoon ja levypallopelaamiseen.

 

Morrison mainitsee erityisesti nimeltä Katajan juonikkaat takamiesvelhot Teemu Rannikon ja Petri Virtasen, joiden nappisyötöistä murjotuista alley-oop-donkeista Morrison on kasvattanut pistetiliään 4-6 pisteellä ottelua kohden.

 

– Tässä joukkueessa paljon on kiinni vain siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Alley oopien suhteen meidän pitää vain alkaa keksiä jotain uutta, koska marraskuun edetessä vastustajien valmentajat ovat alkaneet huutaa ”alley-oop” jo kymmenisen sekuntia ennen syötön lähtöä, Morrison naurahtaa.

 

Kataja kohtaa tiistaina EuroChallengen alkulohkon neljännessä ottelussaan Ranskan liigaa pelaavan Cholet’n, ja hakee itsenäisyyspäivänä Korisliigassa revanssivoittoa Tapiolan Hongasta. Matka kevään ratkaisupeleihin on pitkä, ja Morrison kertoo aikovansa nauttia joka hetkestä.

 

– Olen todennut Suomen erinomaiseksi maaksi kehittyä koripalloilijana. Tahdon pelata joukkueeni kanssa voitosta ottelusta toiseen ja olen ihan varma siitä, että kunhan opimme tuntemaan toisemme vieläkin paremmin ja saamme sairastuvan tyhjäksi, olemme mestaruuskelpoinen ryhmä. Vielä on varaa parantaa.

 

Lisätietoja: Mike Morrison
 
3.11.2025 20:16 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ottanut askeleita eteenpäin Turkissa – ”Olen saanut jo paljon oppia”

Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.

27.10.2025 15:57 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uudessa tilanteessa Espanjassa – ”Meri-ilma ei tuoksu”

Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.

20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

6.10.2025 16:38 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies palasi Saksaan voittamaan mestaruuden

Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.

29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

14.9.2025 10:12 Susijengi

Sasu Salin pronssiottelun aamuna: ”Mennään kentälle ottamaan kaikki irti!”

Susijengin kapteeni Sasu Salin osaa kertoa viidentoista maajoukkuevuoden ja 161 miesten maaottelun kokemuksella, että tänään sunnuntaina Riian Areenalla pelataan ennenkokemattomista asioista. Salin, 34, uskoo, että Riikaan saapuneiden faniensa tuella Susijengillä on mahdollisuus päättää EM-kisat historialliseen suoritukseen.

12.9.2025 12:14 Susijengi

Henrik Dettmann EM-semifinaalipäivän aamuna: ”Tästä hetkestä kannattaa nauttia”

Koripalloliiton valmennuksen johtaja ja Susijengi-ilmiön isä Henrik Dettmann, 67, kuvailee perjantaisen EM-semifinaalin aamuna suomalaisen koripallon olevan ainutlaatuisessa tilanteessa. Kun Susijengin ja Saksan väliseen otteluun on enää muutama tunti aikaa, Dettmannilla on yksi kehotus suomalaisen koripallon ystäville: nauttikaa!

10.9.2025 10:06 Susijengi

Micke Jantunen: ”Ollaan odotettu kolme vuotta, että päästään taas pelaamaan mitalipelipaikasta”

Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.

8.9.2025 11:39 Susijengi

Sasu Salin: ”Tehdään Riian Areenasta kotihalli!”

Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.

Näytä lisää vastaavia