28.3.2013 Miesten I divisioonan ensimmäistä välieräottelua ToPon ja Hongan välillä ehdittiin pelata kiirastorstaina runsaat 13 minuuttia, kunnes ottelu keskeytyi Töölön Kisahallissa ilmenneen laitevian johdosta. Ottelu jouduttiin lopulta siirtämään myöhempään ajankohtaan.

ToPo-Honka-ottelu alkoi aikataulusta myöhässä ja keskeytyi runsaan 13 minuutin pelin jälkeen ToPon johtaessa numeroissa 25–18.
Laitevian ilmettyä joukkueet komennettiin aikaistetulle puoliajalle. Tauko ehti kestää 30 minuuttia, kunnes ilmeni, että Kisahallin laitteistoa ei saataisi toimimaan.
Ensimmäinen välieräottelu jouduttiin lopulta perumaan molempien joukkueiden pidettyä muuttuneita olosuhteita pelikelvottomina.
Otteluparin seuraavat ottelut pelataan alkuperäisen aikataulun mukaisesti maanantaina 1.4. Tapiolassa ja torstaina 4.4. ToPon kotikentällä. Tämän jälkeen vuorossa on siirretty ensimmäinen ottelu, joka pelataan kokonaan uudelleen. Mahdollinen neljäs ottelu siirretään tarvittaessa. Muuttuvien pelien ottelutiedot tiedotetaan mahdollisimman pian.
Alkuperäistä tiedotetta on täydennetty 28.3. klo 21:26.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.
Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.
Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.