14.7.2010 Maaottelukautensa kahdella voitolla Portugalista avannut miesten koripallomaajoukkue matkustaa seuraavaksi Ranskaan Belgian maajoukkueen vieraaksi. Suomi kohtaa torstaina Boulognessa Belgian ja perjantaina Calaisissa Tunisian.
Shawn Huff ja Suomi kohtaavat seuraavaksi Ranskassa Belgian ja Tunisian.
Hanno Möttölä odottaa Belgia-ottelun painikaverikseen Los Angeles Lakersin D.J. Mbengaa.
Gerald Lee jr. palasi maajoukkueen matkaan Portugalin leirillä. Kuvat: Tomi Kaminen.
Belgia pelasi Suomen tavoin elokuussa 2009 EM-jatkokarsinnoissa. Joukkue selvitti tiensä karsintojen viimeiseen vaiheeseen asti A-lohkon voittajana. Viimeisessä karsintavaihessa Belgia kukisti avausottelussa Ranskan kotonaan 70-66, mutta hävisi toisen osaottelun 54-92 ja jäi EM-kisojen ulkopuolelle.
Belgian maajoukkueen nimekkäimmät pelaajat ovat Los Angeles Lakersin riveissä kahta NBA:n mestaruutta juhlinut 210-senttinen Didier Ilunga "D.J." Mbenga sekä pitkän uran Euroliigan Real Madridin riveissä tahkonnut Axel Hervelle. Suomi ja Belgia kohtasivat viimeksi elokuussa 2005 Tampereella ottelussa, jonka Belgia voitti 77-81.
Perjantain maaotteluvastus Tunisia voitti pronssia elokuun 2009 Afrikan mestaruuskilpailuissa. Tunisia hävisi turnauksen välieräottelunsa Angolalle, jonka Suomi kukisti vuosi sitten Lissabonissa pelatussa maaottelussa. Tunisia ja Suomi ovat ottaneet viimeksi yhteen Moskovassa 1957 ottelussa, joka päättyi Suomen 122-55-voittoon.
Suomi avasi maaottelukautensa maanantaina päihittämällä Portugalin Rio Maiorissa 70-67 (38-32) Teemu Rannikon (18/1/4 syöttöä) johdattamana. Tiistaina Suomi kukisti Portugalin toistamiseen, tällä kertaa lukemin 70-61 (26-36). Petri Virtanen heitti ottelussa 24 pistettä ja Tuukka Kotti keräsi 13 pistettä ja 18 levypalloa.
Suomi pelaa heinäkuun aikana maaotteluita Portugalissa, Ranskassa, Englannissa ja Liettuassa. Ottelut ovat osa valmistautumista elokuussa pelattaviin EM-karsintoihin. Suomi kohtaa karsintalohkossaan Israelin, Italian, Latvian ja Montenegron.
Etunimi | Sukunimi | Pituus | Syntynyt | Seurajoukkue |
Samuel | Haanpää | 203 | 26.09.86 | Palencia (SPA) |
Petri | Heinonen | 207 | 12.09.88 | UU-Korihait |
Shawn | Huff | 198 | 05.05.84 | Kavala/Panorama (GRE) |
Tuomas | Iisalo | 195 | 29.07.82 | Espoon Honka |
Mikko | Koivisto | 194 | 18.04.87 | free agent |
Petteri | Koponen* | 194 | 13.04.88 | Virtus Bologna (ITA) |
Tuukka | Kotti | 205 | 13.03.81 | free agent |
Gerald Jr. | Lee | 208 | 23.11.87 | free agent |
Kimmo | Muurinen* | 202 | 23.02.81 | Frankfurt Skyliners (GER) |
Vesa | Mäkäläinen | 200 | 03.09.86 | Plannja Luleå (SWE) |
Hanno | Möttölä | 209 | 09.09.76 | Torpan Pojat |
Antti | Nikkilä | 210 | 25.08.78 | free agent |
Teemu | Rannikko | 189 | 09.09.80 | free agent |
Petri | Virtanen | 183 | 18.09.80 | Joensuun Kataja |
* kuntoutusvaiheessa
Torstai 15.7. klo 18:30 Suomi - Belgia (Boulogne, Ranska)
Perjantai 16.7. klo 21:00 Suomi - Tunisia (Calais, Ranska)
Otteluajat Suomen aikaa.
Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.
Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.
Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.
Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.
Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.
Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.