30.6.2025 09:35 Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

Kuva: Ville Vuorinen
195-senttisellä laiturilla alkaa kahdeksas kausi Korisliigassa. Kaudet 2018-21 Marttinen pelasi Uudenkaupungin Korihaissa, jossa viimeisellä kaudella viimeisteli tilastot 11,9 pistettä, 2,7 levypalloa ja 1,6 syöttöä ottelua kohden. Kolmen pisteen heitot upposivat hienolla 39,6 % tarkkuudella. Kausiksi 2021-23 oli edessä siirto Kauhajoen Karhu Basketiin, jossa parhaat tilastot olivat 6,2/2,3 ja kolmosprosentti 39,4. Karhun joukkueessa Miikka pelasi myös 15 Fiba Europe Cupin ottelua tilastoin 3,8/1,6.
KTP-Basketin riveissä vietetyt kaksi edellistä kautta ovat olleet loukkaantumisten värittämät ja kahden kauden aikana Marttiselle kertyi ensimmäisellä kaudella 25 ottelua ja toisella kaudella ainoastaan 17. Viime kaudella 17 minuutin peliajalla syntyi tilastot 3,1/1,6/1,4s ottelua kohden.
- On ollut takana pari vaikeaa kautta, kun ensimmäisen kauden päätteeksi tullut vamma vei koko kesän ja vielä viime kauden syksynkin pieleen ennen kuin syy selvisi ja vamma saatiin kuntoon. Nyt tilanne on hyvä ja tuntuu todella hyvältä, kun pitkästä aikaa pääsee harjoittelemaan täysillä. Odotan tosi innoissani tulevaa kautta ja paluuta Pohjanmaan toiseen seuraan, Miikka Marttinen toteaa seuran tiedotteessa
- On hienoa saada Lapualle pelaaja, joka on erittäin hyvin motivoitunut. Miikalla on takana muutama vaikea kausi loukkaantumisten takia, mutta nyt asioiden pitäisi olla kunnossa. Saamme rosteriin kokeneen pelaajan, jolla on kokoa ja heittovoimaa ja uskon, että Miikalla ovat parhaat kaudet vielä tulossa, päävalmentaja Ville Turja tuumii.
Kobrilla on sopimukset myös Antto Nikkarisen, Jussi Turjan, Veeti Helakorven ja Simeon Stefanovicin kanssa. Joukkuetta valmentaa Ville Turja.
Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen Erik Muhosen, 21, kanssa. Ensimmäistä kauttaan Pyrinnössä pelaavan Muhosen jatkosopimus on kevääseen 2028 saakka. Lisäksi Pyrintö on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen korisliigan valmentaja Santeri Liljebergin kanssa.
KTP vahvistaa rivejään Tucker Richardsonilla, joka oli johdattamassa keväällä 2024 BC Nokian Suomen mestaruuteen.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.