12.9.2018 13:08 Minna Mali palaa takaisin naisten Korisliigaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan paidassa. 21-vuotias Mali keskittyi menneen kauden ajan opiskeluun, eikä pelannut naisten edustusjoukkueessa.
Minna Mali palkittiin kauden 2016-17 päätteeksi naisten Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana. Kuva: Ville Vuorinen
Tapiolan Hongan kasvatti Minna Mali, 21, aloittaa jo viidennen kautensa naisten Korisliigassa. 170-senttinen pelinrakentaja debytoi pääsarjatasolla kaudella 2013-14 ja kaudella 2016-17 Malin edustama, Espoo Unitedin nimen alla pelannut naisten joukkue päätti kautensa hopeamitaleihin. Samalla kaudella hänet palkittiin vuoden kehittyneimpänä pelaajana.
– Nyt on opiskeltu ensimmäinen vuosi oikiksessa. Välivuosi naisten Korisliigasta mahdollisti keskittymisen opiskelun aloittamiseen ja järjestötoimintaan lukukauden aikana. Korista en kuitenkaan jättänyt alkukauden tauon jälkeen. Pelasin naisten divarissa ja treenasin 19-vuotiaiden mukana, Mali avaa seuran tiedotteessa.
– Ei ollut missään vaiheessa tarkoitus lopettaa korista kokonaan. Tarvitsin vain aikaa uuden rytmin opetteluun sillä onhan opiskelu oikiksessa paljon vaativampaa kuin lukiossa. Kävin kauden aikana katsomassa paljon naisten otteluita ja joka kerran oli fiilis, että haluan pelata. Vielä kun kuulin ketä kaikkia Hongan naisissa ensi kaudella pelaa halusin ehdottomasti mukaan. Kasassa on hyvä jengi, Mali jatkaa.
Rosa Orpolla, 21, on takana vuosien ja ajanjakso Yhdysvalloissa. Matka alkoi highschoolista Oklahomasta ja jatkui yliopistosta valmistumiseen saakka. Kaksi vuotta junior college Carl Albert State Collegessa ja toiset kaksi John Brown Universityssä (JBU) Arkansasissa pelannut Orpo on viimeksi pelannut kotimaan kentillä kaudella 2012-13. Tuolloin hänet nähtiin naisten I divisioonassa sekä A-tyttöjen SM-hopeaa saavuttaneessa joukkueessa.
Alkavalle kaudelle Hongan naisiin palaa toinenkin amerikkalaiskentiltä kokemusta hakenut pelaaja, kun Camilla Simola, 20, palaa kasvattajaseuraansa vietettyään vuoden opintojen ja koripallon parissa jenkeissä. Peräti 190-senttinen Simola on pelannut urallaan yhden naisten pääsarjaottelun kaudella 2016-17 Espoo Unitedin nimellä pelanneessa joukkueessa. Samalla kaudella suurimmat minuutit hän kirjasi Hongan naisten I divisioonajoukkueessa sekä SM-hopealle sijoittuneessa A-tyttöjen joukkueessa.
Omista kasvateistaan Honka on kiinnittänyt naisten edustusjoukkueeseen myös 19-vuotiaan Jemina Airaksisen. Alkava kausi on 185-senttiselle Airaksiselle kolmas naisten edustusjoukkueen mukana. Lisäksi nuorista pelaajista Aino Airaksinen Alexandra Ailus, Noora Markkanen, Annika Hyttinen, Lotta Lavonen ja Carita Arponen kuuluvat edustusjoukkueen pelaajarinkiin.
Hongan naisten Korisliiga-joukkue 2018-19:
Minna Mali
Pipsa Kahlos
Roosa Lehtoranta
Kaisa Kuisma
Saara Sandell
Sidney Cook
Alexyz Vaioletama
Rosa Orpo
Jemina Airaksinen
Camilla Simola
Alexandra Ailus
Noora Markkanen
Annika Hyttinen
Lotta Lavonen
Carita Arponen
Aino Airaksinen
Sarjaa johtava ToPo oli omassa luokassaan, kun joukkue kohtasi paikallisvastustaja HBA:n Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa. Voitto kirjattiin emännille 114-54 (63-27).
Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Tapiolan Honka tukevoitti asemaansa sarjan kakkosena, kun Pyrintö kaatui Tapiolassa 76-61 (29-29).
Naisten Korisliiga-kauden toiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Torpan Poikien Carmen Tyson-Thomas, jonka johdolla helsinkiläisjoukkue on marssinut voitosta voittoon.
Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö, ToPo, PeKa ja Honka.
Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Voitot kirjattiin Hongalle, ToPo:lle ja ViVe:lle.
Kouvottaret emännöi illan ainoassa ottelussa Peli-Karhuja. Vierasjoukkue haki vakuuttavan voiton 96-57 (50-27).
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Voitot kirjattiin ToPo:lle, ViVe:lle ja Hongalle.
Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Voittoihin ylsivät EBT, PeKa, FoA sekä sarjaa johtava ToPo.
Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.
Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät FoA, Pyrintö ja voittoputkeaan jatkanut ToPo.
Naisten Korisliigassa palattiin parketille pienen tauon jälkeen. Illan ainoassa ottelussa HBA-Märsky nappasi kotivoiton Kouvottarista 77-64 (39-27).
Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.
Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voitot kirjattiin sarjan kolmen kärjelle, kun ToPo, Honka ja Pyrintö nappasivat sarjapisteet. Seuraavaksi sarjassa on edessä maajoukkuetauko.
Naisten Korisliigassa pelattiin torstaina yksi ottelu. Siinä kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Kouvottaret haki vierasvoiton Forssasta 89-71 (35-28).
Naisten Korisliiga-kauden ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Tapiolan Hongan Tayanna Jones, jonka johdolla espoolaisjoukkue taistelee sarjan kärkisijoista.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo ja hienon kirin esittänyt FoA.
Perjantain ainoassa ottelussa HBA sai vieraita Kotkasta. Märskyn puolustuspeli johdatti joukkueen voittoon 73-68 (40-42).
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Pyrintö haki sarjapisteet EBT:ltä vaiherikkaan ottelun jälkeen 77-70 (38-28).
Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.