Möttölän Dynamo jatkaa tappioitta ULEB-cupissa

23.11.2005 Hanno Möttölän edustama Moskovan Dynamo on aloittanut koripallon ULEB-cupin vahvasti kolmella peräkkäisellä voitolla. Viimeisin niistä heltisi Moskovassa, jossa ranskalainen Le Mans taipui tiukassa ottelussa pistein 69-67 (30-28).

Ottelu ratkesi isäntien eduksi aivan loppuhetkillä, kun Le Mans oli siirtynyt  Jermaine Guicen ja Jurica Ruzicin kolmeen pisteen heitoilla johtoon 64-67.

Dynamon sankareiksi nousivat Antonios Fotsis (17/11) ja Ruben Douglas (16/6). Fotsis toi ensin Dynamon tasoihin kolmoskaaren takaa, kunnes Douglas sinetöi voiton vapaaheittoviivalta.

Möttölä pelasi ottelussa 14 minuuttia. Niiden aikana hän teki kaksi pistettä, otti yhden levypallon ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä. Möttölä sai viidestä heitostaan yhden sisään.

Dynamon johtaman D-lohkon pohjilla lojuu Frankfurt Skyliners. Vierasjoukkue Belgradin Punainen Tähti piti huolen siitä, että Frankfurtin voittotili jäi yhä avaamatta. Punainen Tähti haki voiton Saksasta selvin numeroin 89-62 (50-28). Loukkaantumisten rassaaman kotijoukkueen riveistä puuttuivat Pascal Rollerin ja Jukka Matisen lisäksi Carlos Andrade, Nino Garris ja Dominik De Mello.

Frankfurt on hankkinut loukkaantuneiden miesten jättämien paikkojen täyttäjäksi kaksi uutta koeajalla olevaa vahvistusta, Desmond Fergusonin ja Rick Hughesin. Heistä Ferguson sai aikaan ensimmäisessä ottelussaan tehot 14/2. Hughes on pelikelpoinen vasta läpäistessään lääkärintarkastuksen.

Skylinersin kovin pelimies Punaista Tähteä vastaan oli 210-senttinen senegalilaissentteri Malick Badiene yhdeksällä pisteellä ja peräti 17 levypallolla. Lisäksi Badiene blokkasi viisi kertaa vastustajan heiton. Lohkon ehdottomiin suosikkeihin lukeutuva Virtus Rooma kärsi jo toisen peräkkäisen kotitappionsa, kun Hapoel Jerusalem haki 94-91 -voiton ikuisesta kaupungista.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia