Möttölän kauden paras ei riittänyt Ariksen kaatoon

1.12.2006 Liettualaisjoukkue Zalgiris Kaunasin suomalaislaituri Hanno Möttölä on ollut hyvässä vedossa koko alkukauden, eikä torstain Euroliiga-kierros tehnyt poikkeusta. Möttölä pisti parastaan ollen joukkueensa paras 20 pisteellään, jotka eivät kuitenkaan kantaneet vierasvoittoon kreikkalaisesta Ariksesta.

Möttölän ja Marko Popovicin johdolla Kaunas kauhistutti Ariksen 5500-päisen yleisön siirtymällä kolmannella jaksolla 53-51-johtoon. Zalgiris kaatui kuitenkin päätösneljänneksellä, jonka aikana joukkue taapersi viisi minuuttia pisteittä. Aris voitti luvuin 73-66.  

- Olen erittäin pettynyt. Olimme hyvin valmistautuneita peliin, mutta 20 menetystämme veivät mahdollisuudet. Tällä tasolla menetykset yhdistettynä huonoon puolustukseen eivät voi johtaa kuin tappioon, suomi Möttölä joukkueensa esitystä Euroliigan nettisivuilla.  

Tappio pudotti Zalgiris Kaunasin alkulohko C:n sarjataulukon pohjalle. Kaunas on voittanut kuudesta ottelustaan ainoastaan yhden. Sen tehtävä ole jatkossa helppo, kun joukkue mielii kahdeksan joukkueen lohkossa viiden parhaan joukkoon, joka takaisi paikan jatkopeleissä. 

Hanno Möttölä piti vahvoilla otteillaan Zalgirista pystyssä avauspuoliskolla. Puoliaikaan mennessä suomalainen oli viimeistellyt 12 pistettä täydellisellä heittopelillä.  

Möttölän saldoksi muodostui illan päätteeksi 20 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Molemmat lukemat ovat Möttölän tämän kauden korkeimmat noteeraukset Euroliigassa.  

Odottelun uuvuttama Olimpija vailla mahdollisuuksia 

Teemu Rannikon slovenialaisseura Olimpija Ljubljanan valmistautuminen Euroliiga-otteluun Tel Aviv Maccabia vastaan oli kaukana toivotusta. Olimpija lähti matkaan varhain keskiviikko-aamuna, mutta matka tyssäsi Wieniin, jossa joukkue vietti vuorokauden odotellen Tel Avivin lentokentällä olleen lakon loppumista. Perille Ljubljana pääsi neljän tunnin yöunien ja yli 30 tuntia kestäneen reissun jälkeen vain kahdeksan tuntia ennen ottelun alkua. 

- Odottelun jälkeen peli oli vaikea. Ensimmäisellä jaksolla olimme vielä mukana, mutta ottelun edetessä väsyimme. Täällä on aina vaikea pelata, mutta tänään oli erityisen vaikea jahdata Maccabia, joka pisti heittojaan sisään oikeaan aikaan, kertoi Rannikko.  

Olimpija Ljubljana johti ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen 26-24, jonka jälkeen ottelu oli Tel Aviv Maccabin näytöstä. Kotijoukkue vei 10500-katsojan riemuksi kolmannen jakson peräti 28-9 karaten tavoittamattomaan 81-52-johtoon. Tel Aviv voitti ottelun lopulta 110-87.  

Viime viikolla Euroliigan viikon pelaajaksi valittu Rannikko pussitti ottelussa kymmenen pistettä ja jakeli viisi koriin johtanutta syöttöä.  

Ljubljanan voittosuhde on kuuden kierroksen jälkeen 1-5 ja myös sillä tulee olemaan vaikeata selviytyä Euroliigan jatkopeleihin. 

Gordon Herbertin ranskalaisjoukkue Pau-Orthez kärsi niin ikään tappion. Italialainen Treviso haki sarjapisteet 86-73-vierasvoitollaan. Pau-Orthezin saldo on 3-3.  

Antti Nikkilän tshekkiläisseura Nymburk hävisi toistamiseen FIBA EuroCupissa latvialaiselle ASK Riikalle, joka piti vieraat takanaan 77-67-lukemin. Nikkilä viimeisteli yhdeksän pistettä, riuhtoi viisi levypalloa ja riisti kahdesti pelattuaan 21 minuuttia. Nymburk on hävinnyt neljästä EuroCup-ottelustaan kolme.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia