Naarassudet ja miesten haastajamaajoukkue kohtaavat Ruotsin kahdesti Kisahallissa

28.6.2015 21:00 Suomen naisten maajoukkue eli ”Naarassudet” sekä miesten haastajamaajoukkue kohtaa maanantaina ja tiistaina peräkkäisissä peleissä Ruotsin Töölön Kisahallissa. Naisten kohdalta kyseessä ovat kesän ensimmäiset harjoitusottelut, kun taas haastajamaajoukkueelle back-to-back-pelit ovat kenraaliharjoitus ensi viikonloppuna alkaviin universiadeihin.

Krista Gross ja naisten maajoukkue avaavat maajoukkuevuotensa huomenna "Kisiksellä".

Dionne Pounds ja "Naarassudet" sekä maanantaina että tiistaina Ruotsin.

Sandra Karsten kuuluu Suomen debytantteihin naisten tasolla.

Julius Rajala ja miesten haastajamaajoukkue saa naisten pelin jälkeen vastaansa myös Ruotsin.

Rajalan lisäksi Suomea tähdittävät mm. Antto Nikkarinen...

... ja Joonas Cavén. Kuvat: Tytti Nuoramo, Francois Perthuis & Ville Vuorinen.


Pekka Salmisen luotsaama Suomen naisten maajoukkue tekee ensiesiintymisensä suomalaisyleisölle kahdesti. Joukkue kerääntyi kokoon ensimmäisen kerran ennen juhannusta valmistautumaan EM-karsintoihin, jotka pelataan maajoukkueikkunan aikana marraskuussa 2015.

- Alkukesä naisten maajoukkueen osalta on mennyt todella hyvä. Meillä on ollut innostunutta toimintaa ja positiivinen valmistautuminen ensimmäisiin maaotteluihin tänä kesänä, päävalmentaja Pekka Salminen aloittaa.

- Meillä on nyt vielä iso porukka, jota vähennetään sitten myöhemmin. Terävin kärki on lupautunut mukaan maajoukkuetoimintaan ja meillä on parhaat mahdolliset pelaajat mukana, kun EM-karsinnat alkavat. Osoitus siitä, että naiskoripalloa tehdään tosissaan, meillä on laadukasta toimintaa ja hyviä pelaajia.

Ruotsi-otteluiden kokoonpano vaihtuu valtaosin päivien välillä, mutta nimekkäin ja kokenein nelikkoTiina Sten, Dionne Pounds, Krista Gross ja Linda-Lotta Lehtoranta pelaavat molempina päivinä.

- Ruotsi-peleissä meillä on neljä tyttöä, jotka hakevat yhteispeliä toistensa kanssa molemmissa peleissä. Testaamme myös samalla nuorempaa kaartia sekä muistutamme yleisöä yliopistomimmeistämme, jotka eivät karsintoihin pääse mukaan.

Naisten maajoukkueen Ruotsi-pelit alkavat maanantaina 29.6. ja tiistaina 30.6. kello 17:00 Töölön Kisahallissa.
 


Haastajamaajoukkueelle kenraaliharjoitukset ennen universiadeja
 


Ensi viikonloppuna Etelä-Korean Gwangjussa pelattaviin universiadeihin valmistautuva Suomen haastajamaajoukkue saa kenraaliharjoituksessaan vastaansa samoihin kisoihin valmistautuvan Ruotsin.

Haastajamaajoukkue voitti viime viikolla Susi Training Centerissä Viron universiadijoukkueen 97-69 (41-30).

- Vastus kovenee, yksi harjoituspeli takana, analyysi siitä tehty ja purettu videolta pelaajien kanssa. Tänään harjoitellaan Viro-pelistä opittuja asioita, mutta pidämme homman kuitenkin edelleen yksinkertaisena, päävalmentaja Ari Tammivaara kommentoi.

- Pääasia näin lyhyessä projektissa on, että pidetään keskittyminen omassa tekemisessä.

Suomen haastajamaajoukkueen Ruotsi-pelit alkavat maanantaina 29.6. ja tiistaina 30.6. kello 19:15 Töölön Kisahallissa naisten maajoukkueen pelien jälkeen. Haastajamaajoukkueen ottelukohtaiset kokoonpanot selviävät vasta ennen ottelua.


Lippujen hinnat: aikuiset 10€, alle 12-vuotiaat lapset ja opiskelijat 5€.


Naisten maajoukkue Ruotsia vastaan maanantaina 29.6.

 

SukunimiEtunimiSyntynytPituusKasvattajaseura
BedretdinMeral07.03.1993174Touhun Pojat Lauttasaari
GrossKrista17.12.1990183North Carolina (USA)
HämäläinenMoona03.03.1995187Hyvinkään Ponteva
IiskolaEvita28.03.1993182Tapiolan Honka
JämsäAnni08.10.1995169Hyvinkään Ponteva
KarstenSandra1997181Wartti Basket
LehtorantaLinda-Lotta07.10.1991175Kotkan Työväen Palloilijat
PoundsDionne05.11.1984174Kotkan Työväen Palloilijat
RokkanenSara15.05.1996177PuHu Juniorit
SaarinenLaura15.01.1992186Helsingin NMKY
SalomaaHenna05.06.1989177Tikkurila-Seura
StenMinna21.12.1987190Turun Riento
StenTiina18.06.1985188Turun Riento

 

Naisten maajoukkue Ruotsia vastaan tiistaina 30.6.

 

SukunimiEtunimiSyntynytPituusKasvattajaseura
GrossKrista17.12.1990183North Carolina (USA)
GrönbergCamilla23.04.1994179Naantalin Koripalloilijat
KoskimiesElina02.10.1996180Wartti Basket
KuismaKaisa02.07.1994180Orimattilan Jymy
LehtorantaLinda-Lotta07.10.1991175Kotkan Työväen Palloilijat
MäkitaloAnni08.11.1991175Tapiolan Honka
PelanderSofia04.08.1992190Salon Vilpas Koripallo
PoundsAnissa07.12.1992173Kotkan Työväen Palloilijat
PoundsDionne05.11.1984174Kotkan Työväen Palloilijat
StenTiina18.06.1985188Turun Riento
WahlgrenSaara02.02.1993174Karhun Pojat
WeckströmSophie09.08.1993169Tapiolan Honka
ÄijänenAnniina01.10.1995189Tampereen Pyrintö

 

Miesten haastajamaajoukkue Ruotsia vastaan 29.-30.6.

 

SukunimiEtunimiPituusSyntymävuosiKasvattajaseura
VaenerbergAlex1801992Raholan Pyrkivä
NikkarinenAntto1831991Pussihukat
SeppäläIlari1881993Korikobrat Lapua
van AndringaMarius1891994Malmin Super Koris
HerralaJoni1911994ToPo Juniorit
AkpasoAleksi1921992Pantterit
LehtorantaJoonas1941994Kotkan Työväen Palloilijat
PalmiTopias1941994Tampereen Pyrintö
HuolilaTommi1981993Salon Vilpas Koripallo
ToivonenLauri2001991Riihimäen Kolmoskori
LindbomCarl2061991Tapiolan Honka
DolencDaniel2051993Espoo Basket Team
RajalaJulius2051994Malmin Super Koris
MurphyAlex2061993Duke (USA)
CavénJoonas2111993Tampereen Pyrintö

 

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.11.2016 Maaottelu

PostNord on Susijengin uusi pääyhteistyökumppani

Pohjoismaiden johtavaan logistiikkakonserniin kuuluva PostNord Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä PostNordista tulee Suomen koripallomaajoukkueen – Susijengin – uusi pääyhteistyökumppani. Tuore sopimus kattaa laaja-alaisesti myös nuorten ja naisten maajoukkuetoimintoja sekä näkyvyyksiä ensi vuonna Helsingissä järjestettävissä miesten EM-kilpailuissa.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

Näytä lisää vastaavia