Namika Lahden tehomiehestä marraskuun pelaaja

1.12.2005 Hawaijin lämpöön tottunut Michael Kuebler ei ole kohmeessa Korisliigassa. Suomen Koripalloliitto on valinnut Namika Lahden monitaiturin marraskuun TEFAL-pelaajaksi.

Namika Lahti lukeutuu tasaisen Korisliigan pirteisiin yllättäjiin. Lahtea ei luokiteltu vielä ennakkokaavailuissa aivan liigan kirkkaimpaan kärkeen, mutta käytäntö on osoittanut arviot vääriksi. Lars Ekströmin valmentama ryhmä on iskeytynyt 17 kierroksen jälkeen piikkipaikkaa pitävän Joensuun Katajan kantaan.

- Pelaajat päättivät kesällä tavoitteekseen play off-paikan. Se tuntui kieltämättä siinä vaiheessa valmentajasta tiukalta tavoitteelta. Nyt se on kuitenkin täyttä realismia. Pitkässä sarjassa tulee aina jossain vaiheessa notkahduksia, mutta näin hyvä alku on meille todella tärkeä, painottaa Ekström.

Namikan menestyksen yksi kulmakivistä on Hawaijin yliopistosta tiensä Lahteen löytänyt 23-vuotias yhdysvaltalainen Michael Kuebler, jonka Suomen Koripalloliitto valitsi Korisliigan marraskuun TEFAL-pelaajaksi. Ei syyttä. 196-senttinen ja 92-kiloinen Kuebler oli vahvasti kuvassa mukana jo lokakuussa, mutta silloin vaakakuppi kallistui Katajan maajoukkuemiehen Petri Virtasen puolelle.

“Erinomainen pelaaja”

- Pohdimme aluksi, onko Kuebler meille liian pieni pelaaja. Pelko oli turha, sillä hän on osoittautunut juuri sellaiseksi vahvistukseksi, jota Namika tarvitsee. Kuebler on erinomainen pelaaja, joka istuu joukkueeseemme henkisesti ja taidollisesti, kehaisee Ekström.

- Kuebler ymmärtää paljon koripallosta ja hän on tunnollisena ja fiksuna kaverina myös hyvä esimerkki nuorille pelaajille.

Lahti voitti marraskuussa pelaamistaan yhdeksästä ottelusta kuusi. Tarkkakätinen Kuebler nakutti niissä peleissä keskimäärin 21,6 pistettä ja noukki siinä sivussa 4,1 levypalloa.

Kuebler rankaisi ToPoa 34:llä ja Katajaakin 30 pisteellä. Toinen ääripää löytyy hävitystä Pyrintö-ottelusta, jossa hän sai tyytyä tehoihin 4/2. Kueblerin käsi ei ole ollut kuin hetkittäin kohmeessa. Peli on pysynyt samana, ajatus tallella eikä kulttuurisokki ole vienyt tehoja, vaikka kelit ovatkin muuttuneet melkoisesti Hawaijin helteestä talviurheilukaupunki Lahden koleuteen.

- Vähän kaveri vieläkin huokailee, kun olen kehottanut häntä hankkimaan sukset. Kuebler katsoo epäluuloisesti, puhuuko koutsi totta, virnistää Ekström.

Toisena Hawaijin kautenaan All-Western Athletic-konferenssin tähtiviisikkoon valittu Kuebler pelasi NCAA:ssa 18,1 pisteen keskiarvolla. Korisliigassa koko alkukauden saldo 20,8 riittää seitsemänteen sijaan. Kuebler on upottanut kahden pisteen heittojaan 55,9:n, kolmosia 44,7:n ja vapareita 81,2 prosentin tarkkuudella.

-  Kueblerin merkittävin henkilökohtainen saavutus on kuitenkin valinta Yhdysvaltojen kaikista yliopistoissa koottuun ns. akateemiseen  All  American -tähdistöön, jossa  pelitaitojen lisäksi hyvälle todistukselle annetaan suuri painoarvo. Samasta tähtiviisikosta löytyi myös NBA:n ykkösvaraus, tietää Ekström kertoa.

“Penkillä ei murjoteta”

Monessa muussa liigaseurassa on päivitelty 44 ottelun mittaiseksi venyneen runkosarjan raskautta. Namika Lahti on siinäkin mielessä toista maata. Valmentaja Ekström on siitä onnellisessa asemassa, että hänen pelaajansa janoavat otteluita.

- Meillä ei nähdä penkillä murjottajia.

- Nuoret pelaajani osaavat antaa arvoa saamilleen minuuteille. Ilkka Vuoresta, Reijo Ojasesta ja Mäkäläisen veljeksistä Villestä ja Vesasta on kasvanut voittajatyyppejä jo junioreissa.

Namikan nuorisokaartista ainakin Vuori pelaa jo nyt todellista läpimurtokauttaan. 19-vuotias varusmies on saapunut muutamiin peleihin suoraan poterosta nousten ratkaisevaan rooliin pelintekijänä ja tiukkana puolustajana.

Energisen Vuoren pihdeissä ovat talttuneet vuorollaan Hongan Tim Kisner, Katajan Petri Virtanen ja muutama muukin kovanluokan pelimies.

- Nopeat jalat omaava Vuori on saavuttanut tämän tason kovan harjoittelun kautta. Hän on yksi liigan parhaista puolustajista, johon vastustajat suhtautuvat jo tietyllä kunnioituksella, sanoo Lars Ekström.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia