25.3.2007 UU-Korihaiden amerikkalaissentteri Ed Nelson varmisti IS-tähtikisan voiton Korisliigan lauantaisella runkosarjan päätöskierroksella. Nelson saalisti kolme tähteä voitokkaassa Pussihukat-ottelussa ja kasvatti kauden kokonaissaldonsa 54 tähteen. Kisassa toiseksi jäi Espoon Hongan maajoukkuelaituri Jukka Matinen, joka hävisi Nelsonille vain yhden tähden erolla.
Myös Matiselle ojennettiin lauantain ottelussa kolme tähteä, kun hän upotti 29 pistettä ja johdatti Hongan 76-66-vierasvoittoon Kouvoista. Matinen teki kisassa muutenkin vahvan loppukirin, sillä hän sai neljällä viimeisellä kierroksella yhteensä 11 tähteä eli yhtä vaille maksimimäärä.
Suomen maajoukkuepelureista Matisen lisäksi korkealle sijoittuivat Joensuun Katajan kaksikko Sami Lehtoranta-Petri Virtanen. Lehtoranta johti IS-tähtikisaa pitkin kautta, mutta miehen viime viikkojen selkävaivat ja Katajan yllättävät vaikeudet runkosarjan loppusuoralla pudottivat hänet kisan kärkikahinoista. IS-tähtiä ei herunut Lehtorannalle viidellä viimeisellä kierroksella ainoatakaan. Lehtorannan loppusaldo 45 riitti neljänteen sijaan. Viime kaudella IS-tähtikisan voittanut Virtanen kokosi tähtiä 38 ja oli seitsemäs.
Äskettäin 25 vuotta täyttänyt Ed Nelson kuittaa IS-tähtikisan voitostaan 3400 euron palkintoshekin. 203-senttisen ja 119-kiloisen Connecticut-yliopiston kasvatin nimi liitetään IS-tähtikisavoittajien joukkoon, joita ovat Virtasen ohella nykyisin Honkaa edustava Tim Kisner (2005), Pasi Riihelä (2004), Erron Maxey (2003) ja Lonnie Cooper (2002).
Kaikkiaan IS-tähtiä jaettiin Korisliigan runkosarjakauden kaikissa 264 ottelussa 119 eri pelaajalle. Tähtiraatien ohjenuorina valinnoille olivat pelaajien näyttävät suoritukset, joukkuepelaaminen sekä reilu peli.
IS-tähtikisan lopputilanne nähtävissä kokonaisuudessaan osoitteessa tästä.
54 |
Nelson Ed (Korihait) |
53 |
Matinen Jukka (Honka) |
48 |
Cuffee Michael (LrNMKY) |
45 |
Lehtoranta Sami (Kataja) |
41 |
McDade Ryan (Tarmo) |
40 |
Wright James (Pyrintö) |
38 |
Virtanen Petri (Kataja) |
36 |
Axton Marc (Kataja) |
35 |
Davis Chris (Componenta) |
35 |
Fields Jerald (KTP) |
33 |
Cummings Monte (Honka) |
32 |
Wesby Alex (ToPo) |
30 |
Harrison Dennis (Pyrintö) |
30 |
Jackson Marcus (Componenta) |
29 |
Ilmonen Toni (KTP) |
29 |
Laaksonen Sami (Kouvot) |
29 |
Vaskys Augenijus (Namika Lahti) |
29 |
Williams Matthew (Honka) |
27 |
Scruggs Lee (Namika Lahti) |
25 |
Spivey Jermaine (KTP) |
2006 |
Petri Virtanen (Kataja) |
2005 |
Tim Kisner (Vilpas) |
2004 |
Pasi Riihelä (LrNMKY) |
2003 |
Erron Maxey (PuHu) |
2002 |
Lonnie Cooper (Honka) |
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.
Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.
Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.
Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.
Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.
196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.
Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 190-senttisen takamiehen Tai Bibbsin kanssa. Bibbs on Columbian ja Howardin yliopistojen kasvatti. Ammattilaisena Bibbs on pelannut aiemmin Suomessa, Kroatiassa ja Luxemburgissa.
Simeon Stefanovic on solminut 1+1-mallisen sopimuksen Kobrien kanssa. Syksyllä 19 vuotta täyttävä Simeon on 187-senttinen pointin paikalla viihtyvä pelaaja.