3.12.2007 Italian kakkosliigassa pelaava maajoukkuesentteri Antti Nikkilä pelasi loisto-ottelun, kun hänen edustamansa Sassari kohtasi Nikkilän ex-seura Casertan. 210-senttisen Nikkilän 17 pisteen johdolla Sassari palasi voittokantaan 83-82-tuloksella hävittyään kaksi edellistä otteluaan.
Sassari on ollut influenssa-aallon kourissa, mutta jaksoi vajaamiehitykselläkin nousta takaa-ajoasemasta voittoon Casertaa vastaan. Caserta johti ottelua juuri ennen kolmannen jakson päättymistä lukemin 68-60.
Nikkilä upotti kaksi hook-heittoaan ratkaisevan kirin aikana ottelun viimeisillä minuuteilla. Sassarin voittokorin viimeisteli summerin soidessa Manuel Vanuzzo, joka "tippasi" pallon koriin Trent Whitingin ohiheitosta.
Antti Nikkilän 17 pistettä syntyivät erinomaisella heittopelillä, kun suomalaissentteri pisti 11 pelitilanneheitostaan sisään seitsemän. Vapaaheitoissaan hän onnistui tarkkuudella 3/4. Lisäksi Nikkilä kauhoi 33 peliminuutissaan kahdeksan levypalloa ja riisti kahdesti pallon vastustajalta.
Nikkilä edusti Casertaa kaudella 2005-06.
Teemu Rannikon edustama venäläisseura BC Himki on eittämättä yksi Euroopan kuumimmista joukkueista juuri tällä hetkellä. Himki säilytti puhtaan tilinsä Venäjän liigassa, kun se löi paikallistaistossa Moskovan Triumphin lukemin 79-69.
Himki on voittanut kaikki kymmenen ottelua Venäjän liigassa, jonka lisäksi Euroopan kakkoskilpailussa ULEB Cupissa peräkkäisiä voittoja on neljä.
Rannikko pelasi kauden suurimmat minuuttinsa Triumph-ottelussa. Aloituksessa ollut suomalainen uurasti vajaat 35 minuuttia. Hän teki 11 pistettä, jakeli viisi koriin johtanutta syöttöä, riisti kolmesti ja napsi kaksi levypalloa.
Himkin voittokulun arvoa nostaa se, että joukkueen riveistä on poissa avainpelaajia. Puolalaissentteri Maciej Lampe on potenut jo pitkään silmävammaa ja Triumph-ottelusta poissa oli lisäksi amerikkalaistakamies Dan Ewing.
Hanno Möttölän Aris Thessaloniki selvisi säikähdyksellä Kreikan liigan kotipelissään AEL Larissaa vastaan. Gordon Herbertin luotsaama Aris nappasi liigapisteet niukalla 72-70-voitollaan.
Ariksen sankari oli 30 pistettä mättänyt Jeremiah Massey.
Möttölän peliminuutit jäivät virhevaikeuksien vuoksi 19:ään, joiden aikana hän nosti joukkueelleen kolme pistettä, otti kaksi levypalloa ja torjui yhden larissalaisheiton.
Aris nousi voitollaan Kreikan liigassa kuudenneksi voittosuhteellaan 4-3.
Italian pääsarjassa Tuukka Kotin Rieti oli altavastaaja Bolognan visiitillään. Rieti kärsi La Fortezzalle 63-82-tappion. Kotti käytti jälleen peliminuuttinsa hyväkseen tehokkaasti. Suomalaislaituri pelasi 13 minuuttia, joiden aikana Kotti kauhoi kuusi levypalloa, torjui kaksi heittoa, antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä, teki kaksi pistettä ja riisti kerran.
Saksan kakkosliigassa suomalaisen Anton Mirolybovin Herten otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun Speyer kaatui kotonaan lukemin 84-98. Kauden viisi ensimmäistä otteluaan hävinnyt Herten nousi 16 joukkueen sarjataulukossa jo kahdeksanneksi. Mirolybovin suojateista 19-vuotias belgialaislaituri Thomas Dreesen takoi peräti 43 pistettä.
Ruotsin Basketliganissa kohtasivat sarjan "suomalaisjoukkueet". Pekka Salmisen valmentama Solna joutui myöntämään vieraissa Veli Taatilan edustaman Boråsin paremmuuden lopputuloksella 92-81. 205-senttinen Taatila pelasi seitsemän minuuttia ilman tehomerkintöjä.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.