4.6.2007 Suomen maajoukkuesentteri Antti Nikkilän edustama Nymburk avasi Tshekin finaalisarjan murskaavalla ylivoimalla. Mestaruutta puolustava Nymburk talloi vastustajansa Prostejovin maan rakoon lukemin 97-60. Nikkilä lukeutui voittajien parhaimmistoon.
210-senttinen ja 122-kiloinen Nikkilä runnoi sisään kaikki viisi pelitilanneheittoaan. Hän viimeisteli kaikkiaan 12 pistettä, kauhoi neljä levypalloa ja torjui kaksi vastustajan heittoa.
Nymburkin ylivoimaa kuvastaa hyvin se, että Nikkilän 21 peliminuuttia lukeutuivat joukkueen suurimpiin.
Prostejov ei kyennyt estämään Nymburkin korintekoa sen paremmin läheltä kuin kaukaakaan. Nymburk viimeisteli pelitilanneheittonsa huimalla 61 prosentin (35/57) tarkkuudella.
Antti Nikkilä pelaa erinomaisia pudotuspelejä. Suomalaisjätti on viimeistellyt kolmessa viimeisessä ottelussa keskimäärin 13,3 pistettä upotettuaan 21 kahden pisteen heitostaan peräti 16 pussin pohjaan.
Tshekin mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Teemu Rannikko on seurannut katsomon puolelta kaikki kolme Slovenian finaalia, jotka kulkevat kotivoittojen tahdissa. Kantapäävammasta kärsivän Rannikon joukkue Olimpija Ljubljana on finaalisarjassa 1-2-tappiolla Helios Domzalea vastaan.
Domzale otti loppuottelusarjassa johdon voitettuaan Ljubljanan kotonaan 66-56. Loukkaantumisten vainoama Ljubljana pelaa finaalisarjaa seitsemän miehen voimin.
Edellisessä ottelussa Olimpija selvisi Domzalen viime hetkien rynnistyksestä säikähdyksellä ja nappasi 87-86-kotivoiton. Domzale nousi voittotaistoon oltuaan reilut kolme minuuttia ennen loppua yhdeksän pisteen tappioasemassa. Kaksi sekuntia ennen päätössummeria Domzalen Ziga Zagorcilla oli mahdollisuus viedä ottelu jatkoajalle, mutta mies astui onnistuneessa kaukoheitossaan epäonnekseen kolmosviivan päälle.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.