2.5.2012 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen Tapiolan Honkaa I divisioonassa viime kaudella vakuuttavasti edustaneen, nuorten maajoukkueista tutun, takamiehen Villematti Kopion kanssa.

Villematti Kopio liitelee Espoosta Uuteenkaupunkiin ja Korihait-paitaan. Kuva: Francois Perthuis.
Urallaan 79 nuorten maaottelua pelannut, 182-senttinen ja 20-vuotias Kopio heitti viime kaudella Hongan paidassa 15,6 pistettä ollen sarjan kolmanneksi paras kotimainen korintekijä. Kopion plakkarista löytyy myös 45 liigakamppailua Espoon Hongan paidassa, jossa takamies nakutti edelliskaudella 3,5 pistettä vajaan 12 minuutin peliajalla.
- Villematti Kopio oli juuri sen pelaaja, jonka siirtomarkkinoilta eniten halusimme. Hänen avullaan saamme takakentän mukavaan tasapainoon ja uskon meidän takamiehiä korostavan pelitavan auttavan häntä kehittymään pelaajana seuraavalle tasolle, myhäili Korihaiden seurapomo Tom Westerholm tuoretta värväystä.
Armeijan kesällä valmiiksi saava Villematti Kopio on innoissaan siirtymisestä perinteikkääseen uusikaupunkilaisseuraan sekä mahdollisuudesta keskittyä täysipäiväisesti koripalloon.
- Korihaiden tarjoama paketti oli kaikista vaihtoehdoista se houkuttelevin. Uskon kehittyväni pelaajana Uudessakaupungissa parhaiten sekä samalla auttavani seuraa saavuttamaan ensi kaudella urheilulliset tavoitteet.
- Kesän aikana on edessä U20 –maajoukkuepelit ja näen meillä hyvät mahdollisuudet nousta takaisin EM-kisojen A-divisioonaan. Kisat ovat heinäkuun lopulla ja elokuun puolivälissä on edessä sitten muutto Uuteenkaupunkiin, jutusteli Villematti Kopio tuore sopimuspaperi kädessä.
Korihailla on ensi kaudesta sopimukset Villematti Kopion lisäksi Petri Heinosen, Mikko Jalosen, Niko Malisen ja Mikael Herbertin kanssa. Seura jatkaa neuvotteluja edelleen pelaajarintamalla sekä pyrkii saamaan loppusuoralla olevan valmentajakysymyksen ratkaistua lähiviikkojen aikana.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.