Okko Järvi on Korisliigan Vuoden pelaaja, Pyrinnölle rutkasti tunnustusta

7.5.2021 17:00 Kauhajoen Karhu Basketia edustanut Okko Järvi äänestetty Korisliigan Vuoden pelaajaksi. Tampereen Pyrintö putsasi palkintopöytää kolmessa eri kategoriassa.

25-vuotias Järvi on Korisliigan valmentajien ja joukkueiden kapteenien valinta kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi. Tapiolan Hongan kasvatti on edustanut viimeiset kolme kautta Kauhajokea.

193-senttinen Järvi kauden aikana runkosarjassa 16,2 pistettä, 3,5 levypalloa ja 3,5 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Kauden päätteeksi SM-hopeaa voittanut Järvi upotti tammikuussa Seagullsia vastaan pelatussa ottelussa huimat 47 pistettä.

- Ensiksi haluisin kiittää äänestäneitä. Kiitokset omalle joukkueelle ja valmentajille. Ei olisi kohdalleni osunut ilman joukkueen hyviä otteita. Oikeastaan viime kesän aikana asetin kaksi tavoitetta, josta en ääneen puhunut sen enempää. Toinen oli Suomen mestaruus ja toinen oli, että tämä palkinto osuisi kohdalleni tällä kaudella, Järvi sanoo. 

- Neljä ja puoli kuukautta kesällä painettiin kesällä hommia päivittäin näitä kahta tavoitetta kohti. Mestaruus ei tänä vuonna meille tullut, mutta sitä se koris on välillä. On tämä silti mukavaa, että sai tunnustusta vuosia jatkuneesta kovasta työstä.

Kauhajoella Suomen mestaruuden kaudella 2018–19 voittaneelle Järvelle MVP-palkinto on ensimmäinen henkilökohtainen kausipalkinto. Hänet valittiin tammikuussa 2021 Korisliigan Valopilkuksi.

Ennakkoluulottomasti esiintyneelle Pyrinnölle kolme palkintoa

Tampereen Pyrinnön Miikka Sopanen äänestettiin Vuoden valmentajaksi. Ennakkoluulottomasti parketilla esiintynyt Pyrintö sijoittui runkosarjassa toiseksi. Joukkueen kausi päättyi välierätappioon Kauhajokea vastaan. 

Vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi äänestettiin viime kaudella Vuoden tulokas -palkinnon pokannut Shawn Hopkins (13,7/4,3/2). Korkealla liitävä Hopkins nosti ottelukohtaista pistekeskiarvoaan liki viidellä pisteellä.

Parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi valittiin Pyrinnön Lassi Kilpinen. Pyrintö-kasvatti toi penkiltä tehoja joukkueen pelaamiseen, kun hän viimeisteli 8,2 pistettä, 2,3 levypalloa ja 3 koriin johtanutta syöttöä.

Mestari Woodille kaksi tunnustusta, Nikkarinen Vuoden puolustuspelaaja

Suomen mestari Vilppaan Jeremiah Wood valittiin finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä Vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi. Runkosarjassa monipuolinen sentteri tilastoi 15,1 pistettä, 8,3 levypalloa ja 4,8 koriin johtanutta syöttöä. 

Finaalisarjassa Kauhajokea vastaan Wood tilastoi 19,2 pistettä, 11 levypalloa ja 3,8 koriin johtanutta syöttöä. 

Korisliigan Vuoden puolustuspelaajaksi äänestettiin BC Nokia vikkeläjalkainen takamies Lassi Nikkarinen. Vuoden tulokkaaksi äänestettiin Lahti Basketballin Ville Karvonen, joka tilastoi runkosarjassa kiitettävät 12,4 pistettä, 2,5 levypalloa ja 2,6 koriin johtanutta syöttöä. Korisliigan Vuoden erotuomariksi äänestettiin Ville Selkee. 

Korisliigan palkitut

Nimi

Joukkue

Vuoden pelaaja

Okko Järvi

Kauhajoki

Finaalien MVP

Jeremiah Wood

Vilpas

Vuoden ulkomaalaispelaaja

Jeremiah Wood

Vilpas

Vuoden puolustuspelaaja

Lassi Nikkarinen

BC Nokia

Paras kuudes pelaaja

Lassi Kilpinen

Pyrintö

Vuoden kehittynein

Shawn Hopkins

Pyrintö

Vuoden tulokas

Ville Karvonen

Lahti Basketball

Vuoden valmentaja

Miikka Sopanen

Pyrintö

Vuoden erotuomari

Ville Selkee

 
31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

29.5.2023 15:07 Korisliiga

Ogun ja Tumba Vuoden tulokkaat, Selkee ja Kaminen Vuoden erotuomarit

Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.

19.5.2023 10:40 Korisliiga

Mestarivalmentaja Jussi Laakso: ”Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa - tämä vetää ihan sanattomaksi”

Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

17.5.2023 08:13 Korisliiga

Kiitollisuus, riemu, helpottuneisuus – Seagullsin sankareilla tunnetilojen roihu

Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.

16.5.2023 21:50 Korisliiga

Helsinki Seagulls nappasi seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-mestaruuden

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

13.5.2023 19:17 Korisliiga

Henri Kantonen nousi komeasti tilanteen tasalle – Kauhajoki pelasti nahkansa täpärästi

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.

12.5.2023 12:18 Korisliiga

Seagullsin Lassi Nikkarinen tunnetaan puolustustaidoistaan ja finaaleissa Kauhajokea vastaan taidoille on ollut käyttöä

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.

11.5.2023 20:34 Korisliiga

Okko Järvi ratkaisi jännitysnäytelmän – Seagulls 3–1-johtoon

Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.

10.5.2023 10:56 Korisliiga

Karhu Basketin Daniel Dolenc on nauttinut kovasta finaalisarjasta: ”Meidän on sallittu pelata kovaa”

Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.

8.5.2023 20:34 Korisliiga

Kauhajoki teki raivokkaan paluun ennätysyleisön edessä – Seagullsin sarjajohto kapeni 2–1:een

Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.

8.5.2023 12:15 Korisliiga

Antero Lehto palaa Pyrintöön

Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.

7.5.2023 15:12 Korisliiga

Antti Kanervolle meriitit ja tarinat ovat toissijaisia – ”Mestaruus on ainoa, mikä nyt kiinnostaa”

Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.

5.5.2023 20:36 Korisliiga

Seagulls riisui Kauhajoen aseista – toinen finaalipeli päättyi roimaan kotivoittoon

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa 2–0.

2.5.2023 20:24 Pääjuttu

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls ryöväsi Kauhajoen kotiedun välittömästi

Kauhajoki taipui kotikentällään Helsinki Seagullsille 54–70.

2.5.2023 07:54 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Kolminkertainen mestari kohtaa ensimmäisiä finaalejaan pelaavan haastajan

Miesten Korisliigan finaaleissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Toiselle joukkueista finaalit ovat viidennet perättäiset, toiselle ensimmäiset koko seurahistoriassa. Siitä huolimatta vastakkaisten joukkueiden veteraanipelaajat Timo Heinonen ja Cameron Jones suhtautuvat molemmat tilanteeseen itsevarmuudella.

29.4.2023 20:07 Korisliiga

Jatkoaika tarvittiin, mutta Kataja piti pintansa – Korisliigan pronssimitalit Joensuuhun

Korisliigan pronssiottelu päättyi Kataja Basketin hyväksi luvuin 107–96, vaikka Salon Vilpas olikin saada viime metreillä kiinni.

25.4.2023 20:51 Korisliiga

Korisliigan finaalipari on selvillä – Kauhajoki väsytti Vilppaan pitkän väännön jälkeen

Miesten Korisliigan finaalissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Pronssista pelaavat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

23.4.2023 18:59 Korisliiga

Seagulls mursi kirouksen – puhtaalla pelillä finaaleihin

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin väliset välierät päättyivät tänään otteluvoitoin 4–0.

Näytä lisää vastaavia