Pantterien juhlakirja on julkaistu

17.9.2018 16:50 Pantterien merkkivuoden juhlakirja sukeltaa koripalloseuran elämänmakuiseen tarinaan 80 vuoden ajalta. Samalla se piirtää laajan, ei-aivan-tavanomaisen kuvan suomalaiseen koripallohistoriaan ja -kulttuuriin.

Kirjan nimi ”Pantterit – 80 vuotta koripalloa ja elämää 1938–2018” kuvaa osuvasti nuorten miesten koripalloharrastuksen ja elämisen symbioosia vuosikymmenien aikana.

Kirjassa on 32 kirjoittajaa, 241 sivua ja lähes parisataa kuvaa ja lehtileikettä. Kirjan on toimittanut Reijo Rautajoki, joka itsekin pelasi Pantterien edustusjoukkueessa 1970-luvulla.

Pantterit juhlii merkkivuottaan kirjan julkistamisen ohella lokakuussa pidettävässä gaalassa, kuten Suomen vanhimmalle ja menestyneimmälle koripalloseuralle kuuluukin.

Kirja alkaa hauskalla katsauksella koripallon syntyyn Springfieldissä Massachusetin osavaltiossa USA:ssa vuonna 1891. Ensimmäinen opiskelijoiden välinen koripallo-ottelu päättyi lukemiin 1–0. Koreina olivat persikkakorit. Pallon kanssa ei saanut juosta. Kolmen pomputuksen kuljetus sallittiin vasta 1910. Miehiä ei päästetty katsomaan naisten otteluita. Parissa vuosikymmenessä nykykoripallon peruselementit kuitenkin saatiin kokoon. Onneksi.

Kirjassa Pantterien omat kasvatit ja rakkaat vastustajat kuvaavat kukin omaan persoonalliseen tyyliinsä suomalaisen koripallon kehittymistä eri vuosikymmenillä. Merkittävän osan kirjassa saavat myös Pantteri-legendat, muun muassa Esko Karhunen, Risto Kala, Risto Lignell ja Petteri Petersen. Naiset, juniorit sekä seurojen yhdistymiset ja eriytymiset ovat vahvasti mukana.

Kun pääkaupungin hegemonia koriksessa on hiipunut vuosien saatossa, Pantterit on lyönyt hynttyyt yhteen Wartti-Basketin kanssa. Voimat on yhdistetty juniorikoriksen hyväksi. Kaksi perinteistä seuraa on nyt WB-Pantterit.

Lisätiedot:

kirjan toimittaja Reijo Rautajoki, puhelin 0440 222 777, reijo@rautajoki.fi ja

kirjatoimikunnan puheenjohtaja Risto Kala, puhelin 050 303 9554, risto.kala@pp.inet.fi

 

 
17.12.2018 08:53 Seura tiedottaa

Pikkusudet-korisrieha Loviisassa 5. ja 6.1.2019

Koripallohokki järjestää Pikkusudet-korisriehan mini- ja mikroikäisille. Turnaus pelataan Loviisan liikuntahallilla.

14.12.2018 09:35 Seura tiedottaa

Lahti Basketball Juniorit hakee valmentajaa vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen

Lahti Basketball Juniorit on Suomen suurimpia koripalloseuroja. Seurassa on yli 600 pelaajaa kilpa- ja harrasteryhmissä. Etsimme määräaikaiseen työsuhteeseen (1.6.2019-31.5.2020) päätoimista valmentajaa.

13.12.2018 13:56 Seura tiedottaa

Petteri Koponen Basketball Campin ilmoittautuminen alkaa 14.12.

Petteri Koponen Basketball Camp järjestetään jo yhdeksättä kertaa 2.-5.7.2019 Kisakallion urheiluopistolla.

7.12.2018 10:09 Seura tiedottaa

Tiina Stenin tyttökorisleiri Kisakalliossa 16.-19.6.2019

Vuoden 2019 leiri on suunnattu 2004-2009 syntyneille tyttöpelaajille.

5.12.2018 13:31 Seura tiedottaa

Yhdistä koris ja lukio Vimpelissä

Vimpelin lukion koripallolinjalla on opiskeltu jo kymmenen vuoden ajan. Linja on kasvattanut useita pelaajia naisten korisliigaparketeille asti.

3.12.2018 15:27 Seura tiedottaa

Ilmoittautuminen Sasu Salinin ja Vilma Kesäsen leireille käynnissä

Varalan Urheiluopistolla ensi kesänä järjestettävien Sasu Salin -korisleirin ja Vilma Kesäsen tyttökorisleirin ilmoittautuminen on avattu.

28.11.2018 21:44 Seurauutinen

Turun NMKY - avoin työpaikka

Turun NMKY ry etsii urheilusihteeriä vastaamaan yhdistyksen koripallotoiminnasta yhdessä valmennuspäällikön kanssa, sekä osallistumaan muun urheilutoiminnan (kuntosali, sukellus ja suunnistus) kehittämiseen.

15.11.2018 17:20 Seura tiedottaa

Kansallinen Taitoseminaari Kisakalliossa 23.-24.11.2018

Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla järjestetään Kansallinen Taitoseminaari 23.-24. marraskuuta. Seminaarissa on ohjelmaa seuratoimijoille sekä valmentajille.

30.10.2018 14:15 Seura tiedottaa

Aikuisten harrasteturnaus, Joulupalloturnaus 15.12.

LePy järjestää jo perinteeksi muodostuneen aikuisten harrastekoripalloturnauksen Karakallion koululla lauantaina 15.12. Turnaus on tarkoitettu nais- ja miespelaajille, jotka eivät osallistu koripallon sarjatoimintaan tai pelaavat alueen alimmissa sarjoissa.

25.10.2018 17:01 Seura tiedottaa

GITG-korisleiri 2002-2006 syntyneille nuorille Lahdessa 27.10.

Bernard Harris järjestää 2002–2006 syntyneille tytöille ja pojille Get In The Game -katselmukset, josta valitaan pelaajia NBA-joukkue Philadelphia 76ersin kesäleirille vuonna 2019. Lahden katselmus pidetään 27.10. ja Helsingin vuoro on 22.12.2018.

8.10.2018 13:18 Seura tiedottaa

Tervetuloa RICOH-turnaukseen 25.-27.1.2019

PuHu Juniorit järjestää tammikuussa jälleen kansainvälisen RICOH-junioriturnuksen. Kyseessä on juhlaturnaus, sillä turnaus järjestetään nyt 20. kerran. Juhlaturnauksen kunniaksi viikonlopun aikana kaikille turnausvieraille tarjotaan ilmainen sisäänpääsy Korisliiga-otteluun.

28.9.2018 13:07 Seura tiedottaa

Tutustu GTA:n matkaan Californiaan

Go Time Athletics on tuore pääkaupunkilainen seura.

27.9.2018 21:02 Läntinen alue

Pikkusudet -korisrieha 27.-28.10.2018 Tampereella

Tampereen Pyrintö järjestää pikkusudet- korisriehan Vehmaisten koululla 27. ja 28.10.2018. Tarkoituksena on tarjota omat sarjat 2011 ja 2012 syntyneille ja erikseen tytöille ja pojille. Jos pienimpien (2012) joukkueita ei saada riittävästi mukaan, niin sitten tytöille ja pojille omat 11/12 yhdistetyt sarjat. Pelipäivät ovat: tytöt, lauantai 27.10.2018 ja pojat, sunnuntai 28.10.2018.

26.9.2018 15:23 Seura tiedottaa

Korisleiri Espanjan auringon alla Tuukka Kotin ja Dionne Poundsin johdolla

Dionne Poundsin ja Tuukka Kotin johtama korisleiri järjestetään Espanjan lämmössä 2.6.–8.6.2019. Leiri on tarkoitettu 2004-2009 syntyneille tytöille ja pojille.

26.9.2018 12:51 Seura tiedottaa

YMCA CUP 2018 – Play Hard, Play Smart, Have Fun!

Helsingin NMKY järjestää YMCA CUP – koripalloturnauksen 14.-16.12.2018. Ensimmäinen YMCA CUP järjestettiin jo 1960 ja se oli pitkään Suomen suurimpia juniorikoristurnauksia.

24.9.2018 12:40 Läntinen alue

Pälkäneelle avattiin uusi halli

Pälkäneen uuden areenan avajaisviikonloppu 15.-16.9. huipentui sunnuntaina, kun naisten kahden edellisen kauden mestarit Hyvinkään Ponteva ja Kotkan Peli-Karhut valmistautuivat liigaan harjoitusottelun merkeissä.

14.9.2018 16:42 Läntinen alue

Valtakunnallinen harrastusviikko tarjosi liikunnan iloa Turussa

Olympiakomitean organisoima Valtakunnallinen Harrasteviikko järjestettiin 3. -9.9. ympäri valtakuntaa.

7.9.2018 12:49 Seura tiedottaa

GITG-korisleirit 2002-2006 syntyneille nuorille Lahdessa ja Helsingissä

Koripallolegenda Bernard Harris järjestää 2002–2006 syntyneille tytöille ja pojille Get In The Game -katselmukset, josta valitaan pelaajia NBA-joukkue Philadelphia 76ersin kesäleirille vuonna 2019.

6.9.2018 19:53 Pikkusudet

Pikkusudet -rieha keräsi 450 lasta kokeilemaan korista Tikkurilaan

Pikkusudet -rieha järjestettiin torstaina Tikkurilassa. Korista kokeilemassa olivat lähialueen 1.-2.-luokkalaiset sekä esikoululaiset.

5.9.2018 12:09 Läntinen alue

12. AND1-turnaus 4.-6.1.2019 Salossa

12. kertaa järjestettävä AND1-turnaus pelataan Salossa 4.-6.1.2019. Ilmoittautuminen turnaukseen on jo täydessä vauhdissa!

Näytä lisää vastaavia